Reissumiäs

Elämä on välillä reissaamista, ainakin meidän perheessä. Oma työni velvoittaa noin kuukauden parin välein tekemään hiukan pidempää työmatkaa pääkallopaikalle pohjoisiin, joten herää kysymys: missä Tomu viettää päivänsä kun olen poissa kotoa jopa 3-4 päivään perätysten. Tämä oli yksi asia minkä kanssa painin kun koiran hankinnan suhteen pyörittelin mielessäni eipäsjuupaseipäsjuupas. Mika oli tottakai käytettävissä, mutta entäs muuten. En voinut tuudittautua yhden korren varaan. Otin kuitenkin riskin ja Tomun tultua taloon ei ongelmia hoidon suhteen juuri ole ollut. On hienoa, että omat vanhempani ja kasvattaja sekä Tomun toinen omistaja Mirva ovat auttaneet kun olen joutunut hyvin äkäiselläkin aikataululla kun olen joutunut nousemaan junaan tai hyppäämään bussiin. Lisäksi löytyy muita ystäviä ja tuttavia, joille voin huolettaa ottaa yhteyttä jos hoitotarvetta ilmenee. Nytkin parhaillani kirjoittelen Rovaniemeltä käsin ja Tomu varmasti viettää oikein mukavaa iltaa Mirvan, Timon ja emonsa Saimin sekä täti Vilman kanssa. Joskus tuntuu tavallaan ihan hyvältä päästä hieman tuulettumaan koirattomaan ympäristöön, mutta ei se tunne kestä kuin hetken ja taas alkaa kaipaamaan pikku jäpinkäistä tuohon viereen touhuamaan. Kaiken lisäksi tähän viikon sisään sattuu myös mulle ja Mikalle ystävän läksiäisjuhlaviikonloppu Helsinkiin, joten taas piti miettiä minne Tomu voisi mennä hyvään hoitoon vai otammeko pojan mukaan. Kiitos Tomun siskon Jaden porukalle hoitopaikasta, joka sattuu olemaan myös Hesassa. Joskus tulee hieman jopa huono omatunto kun poikaa kuskaan bussissa tai autossa eessuntaassun, mutta toisaalta taas olisiko parempi että Tomu eläisi koko elämänsä näkemättä ja kokematta mitään muuta kuin parinkymmenen minuutin pissatuslenkit kolme kertaa päivässä. Kiitos siis kaikille Tomun hoidossa  avittaville ja kiitos myös sinne pohjoisiin, että voin joskus höllemmällä aikataululla ottaa pojan mukaan työreissuun :)

Ainiin, unohdin melkein mainita. Tomu kävi Mirvan ja emonsa kanssa eläinlääkärillä tiistaina. Sekä pojalta että emolta tarkastettiin polvet ja kummallakin ne olivat täysin terveet. Mahtavaa! Tomulla tosin viralliset tulokset saadaan vasta sitten kun poitsu täyttää vuoden ensjoulukuussa 8. päivä. Katsotaan josko sisaruksille saisi ehkäpä kimppatarkastusta aikaan.

Arkitokokoulutuksemme Turussakin päättyi tänään, mutta harkitsen josko jatkaisimme samassa koulussa aloittelevien tokokoirien ryhmään ja siitä sitten vuoden vaihteen jälkeen rally tokoon. Tykännyt kuitenkin olen Turussa olevasta koirakoulusta hirmuisesti, joten ihan mielelläni ajan sen kerran viikossa vajaan puoltoistatuntia sinne ja takaisin. Laatu ratkaisee, ei kilometrit :) Kyllä meillä siis säpinää riittää koko loppuvuodelle harrastuksien, näyttelyiden ja muiden oman vapaa-ajan kautta tulevien menojen ja meininkien suhteen. Elämä ei ainakaan siis tylsäksi käy missään nimessä :)

Heinolan erkkari 15.9.2012

Virallinen näyttelydebyytti meille alkoi vaatimattomasti Heinola erkkarista pilvisessä, melko koleassa säässä. Tomu sairastui näyttelyä edeltävänä päivänä mahatautiin, joten jännitin yhdessä Mirvan kanssa saammeko pojan tervehtymään seuraavaan aamuun mennessä. Mutta kuin taikaiskusta poika oli taas normaali vilivilperi-itsensä aamulla tervehtimässä kun nousin ylös. Olin ilmoittanut Tomun junnuluokkaan, joten olimme jälleen päivän ensimmäinen koirakko kehässä. Itseäni jännitti taas, että kuinka Tomu tällä kertaa näyttelyssä esiintyy ja etenkin se miten pöydällä sujuu. Ja ehkei olisi pitänyt ajatella etukäteen. Pitkästä aikaa poika oikein rimpuili ja laittoi kunnolla tuomarille hanttiin. Jouduin siis itse näyttämään hampaat tuomarille, joka onnistui hyvin. Mutta sitten taas alkoi rimpuileminen kun piti kopeloida muuten koira läpi. Tuomari käski meidän näyttää liikkeet kun ei uskonut Tomun rauhoittuvan. Koira siis voitti tämän erän, vaikka niin ei saisi käydä! Mutta minkäs teet, aikataulu on tiukka ja Tomun jälkeen arvosteltavia oli vuorossa vielä 32 kippuraa. Menin tilanteesta hiukan hämilleni kun rimpuilu tuli ikäänkuin puun takaa. Näyttelytreeneissäkään ei ollut mitään isoa ongelmaa pojalla näyttää hampaita vieraalle ihmiselle. Noh hämilläni sitten en tajunnut että Tomu olisi pitäny asettaa tuomariin kylki edellä... tyhmä minä. Tajusin sen sitten vasta sen jälkeen kun olimme jo hetken olleet kentän laidalla seuraamassa muiden suorituksia.

Arvostelu oli kuitenkin hyvä. Tuomari Kirsi Tevalin antoi seuraavan arvostelun:

" 9kk. Ryhdikäs junioriuros, jolla sopivat rungon mittasuhteet ja riittävä raaja, luusto. Normaalisti kulmautunut edestä ja takaa. Vielä nuoren koiran pää, joka saa vielä vahvistua. Hyvät silmät ja korvat. Sopiva hännän kiinnitys. Liikkeessä kääntää etutassuja ulospäin. Liikkeet ei tänään parhaassa tasapainossa. Kaipaa harjoittelua pöydällä. Erinomainen pigmentti."

Eipä siis huono arvostelu ollenkaan, mutta toivottavasti saisimme nyt jostain niitä vieraita ihmisiä käymään meillä Raumalla päin tai pääsisimme vaikkapa Turun seudun shibaporukassa treenaamaan tuota pöytää. Harmittaa, että tällä hetkellä Raumalla ei ole juuri ketään joita voisin pyytää Tomua kopeloimaan kun en sieltä tunne juurikaan ihmisiä. Jotain on kuitenkin keksittävä, jotta tilanne muuttuisi parempaan suuntaan. Ihana kun Tomu-toheloinen muuten on ja mahtava pakkaus kaikkine piirteineen. Ja sen jännittämisen saisin kyllä jo haudata takapihalle.

Arkitottista, verijälkeä, näyttelytreeniä, sisaruksia...

Ja mitä vielä. On ollut touhukasta aikaa täällä meillä Raumalla sekä sen lähiseudulla viimekertaisen kirjoituksen jälkeen. Tomu täytti viime viikonloppuna jo 9 kuukautta, alkaa siis olla hyvässä vaiheessa teini-iässä. Siispä on oikea aika aloittaa arkitottis ;) Päätin, että kokeillaan muiden shibaomistajien kehumaa turkulaista koirakoulua ja hyväksi se on osoittautunut. Todella pätevä kouluttaja, joka osaa nähdä shiban shibana eikä kultaisenanoutajana. Joka kerralla olen saanut hyviä vinkkejä ja faktaa meidän "ongelmiin" ja kehitystä kaipaaviin asioihin. Tänään oli kurssin kolmanneksi viimeinen kerta ja kävimme läpi reagointia ovikelloon ja sisälle tuleviin ihmisiin sekä luoksetuloa. Oikein hävettää tunnustaa, että meillä tuo luoksetulo on aikalailla retuperällä... Ja tuollakin sen huomasi kun koiraa liinassa pitämällä yritin saada pojan houkuteltua tulemaan luo. Okei no kyllä Tomu tuli, mutta hänellä oli ne omat juttunsa siinä matkan varrella kun kuono maassa kevyellä ravilla tuli kierrellen ja kaarrellen luokse. Verrattuna siihen kuinka muut koirat oikein ryntäsivät omistajiensa luo... Täytys vaan yrittää treenata tätäkin. Eli yksi asia taas jo pitkälle listalle mitä tarvisi harjoitella. Käytin Tomun koirakoulun jälkeen Raumalla koirapuistossa, jossa päätin kokeilla miten luoksetulo toimisi kouluttajan antamalla kaninkarvahiirellä. Voi kyllä, se toimi! Tomua kun ei oikein nakin palat tai vetolelu saa innostumaan. Riistaviettiselle ja nirsohkolle koiralle siis kaninkarvalelu on oiva keino tähän probleemaan :) Tämä lelukokeilu oli siis eka kerta, joten toivottavasti saan tästä puhtia niin itseeni kuin Tomuunkin. Eron kyllä huomasi, sillä poitsu oikein puhkui intoa ja keskittymistä!

Mitäs sitten. Noin kuukausi takaperin aloitettiin raumalla verijälki. Opeteltiin A:sta Ö:hön verijäljen teko ja sehän tarkoitti sitten askartelutuokiota. Pyykkipoikia sprayailin luonnosta erottuvilla väreillä ja kiinnitin niihin sinistä puunmerkkausnauhaa. Niitä sitten vaan metsään ripotellen verisellä sienellä vedetyn reitin varrelle. Päästiin ajamaan Tomun kanssa yhteensä kaksi lyhkäistä jälkeä. Tomu on todennäköisesti vielä niin nuori, että keskittymistä ei vain vielä yksinkertaisesti riitä pelkkään jälkeen vaan kaikki kortteet, heinät ja oksat on nakerrettava ja haisteltava. Lisäksi kaikki hirvet, hiiret, jänikset ja muut olennot, jotka ovat jälkensä reitin varrelle jättäneet, on nuuhkittava. Ja tottakai täytyy välillä pysähtyy kuuntelemaan. Ja nyt tajusin myös sen, että metsilläkin on eroa. On täysin eriasia lähteä tuohon meidän lähimetsään kuin tuonne monen kymmenen kilometrin päähän niinsanottuun erämettään. Hajut, äänet ja ympäristö ovat todella erilaisia näiden kahden välillä. Kaikkea sitä koira mullekin opettaa :) Ja ne hirvikärpäset... yäk!

Nyt viikonloppuna meillä alkaa sitten ihan viralliset näyttelyt kun osallistutaan ekaa kertaa junnuluokkaan Heinolan erkkariin, 90-vuotis juhlanäyttelyyn. Meillä oli viime lauantaina näyttelytreenit muiden Turun seudun kippuroiden kanssa Mynämäellä. Siellä kyllä huomasi taas, että kuinka vaiheessa meillä koulutus vielä on kontaktinkin suhteen. Kotonahan homma toimii hienosti, mutta kyllä se vielä toistaiseksi tahtoo olla niin, että kun lähdetään neljän seinän sisäpuolelta ulos niin kontaktia on tosi hankala saada semmoisessa paikassa missä on paljon tapahtumaa ympärillä: ihmisiä, koiria, autoja jne. Näyttelytreeneissä kun Tomu ei nakinpaloista ollut kiinnostunut juurikaan muuten kuin jos ne oikein nokan eteen työnsi. Muutoin kaikki koirat oli kivempia katsella. Noh, olihan ne narttuja suurimmaksi osaksi :D Ei siis ihme, mutta kyllä nyt joku roti pitäisi olla. Voisin ehkäpä kokeillä tätä kaninkarvahiirtä myös tähän touhuun, mutta ehkä täytyy harjoitella tosiaan ensin sen kanssa. Mennään nyt Heinolaan vielä namien avulla ja katsotaan mitä Tomun pidättyväisyydestä yhdistettynä mun jännitykseen tuomari sanoo.

Ainiin. Ollaanhan me ehditty näkemäänkin isomus-sisarusten kanssa. Ensin koko kolmikko, Jade, Riki ja Tomu tapasivat Mynämäellä heidän äitinsä kasvattajan luona. Rikin ja isäntäperheen kanssa ollaan myös keskimäärin noin muutaman viikon välein nähty Raumalla koirapuistossa. Veljekset tulevat hienosti toimeen keskenään edelleen :) Riki vain pitää aluksi hieman mötäkkää ärräämällä kylkikyljessä juosten luimukorvaisen ja jalkoja näykkivän Tomun rinnalla ikään kuin sanoakseen, että minä olen edelleen se isoveli ja sinä pikkuveli. Kun asia on kerrottu alkaa leikkiminen, merkkailu, taas leikkiminen, spurttailu, merkkailu, spurttailu, koirapuiston ulkopuolella tapahtuvien asioiden seuraaminen ja niin edelleen. :) Kyllä pojat ovat aina puhki ja hiekkaisia noin tunnin tohinoinnin jäljiltä. Yllättävää kyllä nyt Tomu on se, joka oikeastaan on painileikeissä niskan päällä ja energisempi kun aluksi se taisi olla toisin päin. On kuitenkin hienoa, että pojat näkevät näinkin usein, joten mahdollisuus elinikäiseen ystävyyteen on hyvinkin todennäköistä. Mutta katsotaan sitä ystävyyttä sitten vuoden päästä uudelleen. Ehkä siinä voi vielä jossain kohtaa tulla ristiriitoja, mutta toivottavasti ei. Kyllä pojilla vaan niin hauskaa on yhdessä. Todennäköisesti Jaden kanssa ystävyys jatkuu pitkästä välimatkasta huolimatta. Ovathan nartut poikien mielestä aivan ihania muutenkin :)

Pentutapaaminen Mynämäellä

Ja veljekset koirapuistoilemassa

Tomun aikuistumisen on alkanut huomata juuri tuossa. Nartut ovat aivan ihania ja huomion arvoisia, mutta muille vieraille uroksille ollaan alettu pärisemään ja tosiaan näin teini-iässä halutaan vähän näyttää "kyllä täältä pesee" -tyylillä. Tästä lähin pyrin välttämään hihnassa minkä tahansa vieraan koiran kohtaamista, jotta ikäviltä pärinäkohtauksilta vältyttäisiin. Pojat on aina poikia, joten onhan se ihan luonnollistakin kilpailla ja "omalla tontilla" vieraan uroksen näkeminen saa kiukustumaan. Mutta josko päästäisiin siihen, että annettaisiin muiden kulkea omassa arvossaan nätisti ohittamalla. Onneksi tuo pärrääminen tapahtuu vain ihan nokatusten eikä monien metrien päästä. Saapa nähdä kuin tämä tästä kehittyy jatkossa.

Huomenna lähdetään pojan kanssa bussilla taas kohti Tamperetta ja Kangasalaa, missä Tomu näkee Saimia ja Mirvaa sekä vanhempiani. Mukava viikonloppu siis kaikin tavoin tiedossa :) Taidan vielä päivittää Tomu tänhetkiset mitat, 41,5 cm ja 10,9 kg, pojan omalle sivulle ja mennä sitten nukkumaan. Hyvää yötä!

ROP!

Vasemmalla Jade VSP pentu ja vieressä Tomu ROP pentu

Tai tarkemmin ilmaistuna ROP pentu :)

Meidän miehen ensimmäinen avaus virallisissa näyttelyissä tapahtui tänään Mäntsälässä, jonne oli kaiken kaikkiaan ilmoittautunut huikeat 13 shibaa. Sää suosi ja aurinko paistoi suurimman osan aikaa pilvihattaroiden lomasta, jopa niin paljon että tulipa vähän kärähdettyä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Tomu ja siskonsa Jade näkivät noin kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ensin toki Tomu mietti kuka kumma tämä tyttö on ja Jade taas varauksettoman ystävällisenä keikautteli häntäänsä. Lopputulos oli vauhdikasta sisaruspainia ennen kehän alkua.

Me avasimme Tomun kanssa shibojen arvostelun olemalla kehässä toinen pentuosanottaja Jaden lisäksi. Tomu hermostui jälleen vähän samaan tapaan kuin Tampereella mätsärissä ja muakin tottakai jännitti kun ensimmäistä kertaa kehässä pyörin. Jos mätsäriä ei siis lasketa. Tomun jännitys siis varmasti on 3/4 mun jännitystä ainakin. Eli kun saan ensin itseni kuriin niin homma olisi kummallekin meistä paljon miellyttävämpi kokemus ;) Tuomari oli kuitenkin mukava ja neuvoi meitä eteenpäin. Ja myös ymmärsi, että olemme tässä ekaa kertaa kummatkin. Kiitos siis Riitta Lahtovaaralle! Tomu sai häneltä seuraavanlaisen arvostelun:

"Erinomaista tyyppiä oleva 7 kk urospentu. Maskuliininen. Oikeat mittasuhteet. Erittäin kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Kaunis niska ja ylälinja. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Oikea karvan laatu ja väritys. Kauniit sivuliikkeet. Kaipaa hieman lisää itsevarmuutta." (Riitta Lahtovaara, Mäntsälä 22.7.2012)

Tomu siis suoriutui mielestäni luonteeseen, kokemukseen ja emännän hermoiluun nähden hyvin.  Etenkin pöydällä olo oli aivan upea suoritus! Saimme siis ensin KP:n ja sitten penturyhmässä ROPin tulokseksi :) Ja Jade oli hienolla arvostelulla pentujen VSP, tottakai KP:lla. Jade käyttäytyi Tomua rauhallisemmin ja itsevarmemmin kehässä, joten oma oletukseni oli, että ROP ja VSP olisivat menneet toisin päin. Olihan se yllätys toki, että jako meni toisin. Tuomarin antama arvostelu oli mielestäni kattava ja aikas sanattomaksi vetävä. On meillä vaan upea shibapoika!!! Mutta kyllä Mirva onkin kasvattanut upeat koirat näistä kahdesta, unohtamatta kolmatta sisarusta, komiaa Riki-poikaa Eurajoelta. Kiitos Mirva, Saimi, Liisa, Vesa, Jade sekä tietenkin Mika mukavasta kesäpäivästä Mäntsälässä! Pian nähdään pentuetapaamisessa parin viikon kuluttua :) Ainiin, ONNITTELUT JADELLE, LIISALLE JA VESALLE VSP:stä!

Nukkumatti kävi kylässä - useamman kerran

Edellinen kirjoitus ei ollut se lupaamani välikevennys vaan se tulee tässä. Tomu on saanut hymyn huulille useilla hassuilla tempauksillaan. Hepulit tottakai on yksi mikä saa nauramaan, mutta myös nukkuessaan poika osaa viihdyttää tai ihastuttaa tahtomattaankin. Tässä siis parhaimpia otoksia nukkumatistamme kuukausien varrelta :)

Tämä on ainakin oma suosikkini

Joskus kun ei tiedä miten päin nukkuisi

Täytyyhän sitä tukea ottaa seinästä jos vaikka unessa sattuisi kaatumaan

Unesta nauttien

Kyllä, nukkuminen on kivaa

Tuttu asento: takatassut kohti taivasta muutoin kyljellä
kellottaen

Ja sama tässä kuin edellisessäkin

Reipas pihavahti :) pysyn...pysyn...melkein pysyn hereillä

Kettukippurainen kerällä nukkuen

Krooh...

Mitä, herätä vai? Vielä viisi minuuttia jooko?

Tämä oli näky herätessäni eräänä aamuna :D

Soffaperuna

Se on vaan must: takatassut pitää olla aseteltu!

Nyt on varmasti jokin veikeä uni menossa

Toivottavasti nämä ihastuttivat ja hauskuuttivat myös teitä :) Seuraava postaus taitaakin sitten tosiaan olla Mäntsälän näyttelystä raportointi. Toivon mukaan siellä sää suosii...

Uimaopettaja ja uimaopettelija

Eilen keskiviikkoiltana tapasimme taas Tomun isoveljen sekä hänen henkilökuntansa kanssa Eurajoella. Reissun pääpointtina oli rohkaista meidän poikaa menemään syvemmälle veteen. Riki kun on jo kuin kalavedessä. Innoissaan siis hakee keppiä :) mahtava ja iloinen tapaus täytyy kyllä myöntää.

Teimme treffit Eurajoen abc:lle, josta sitten autoletkassa kohti rantaa. Poikien tapaaminen oli yllätykseksi hieman äreää, mutta kun kumpikin hoksasi että ainiin, velihän se niin homma lähti toimimaan taas niin kuin ennenkin. Leikit ovat kyllä ainakin Rikin osalta muuttuneet äänekkäämiksi ja hetken omistajat jo miettivät onko tämä leikkiä vai jotain muuta. Tomukin muutamia haukahduksia ja ärähdyksiä päästää, mutta yllättävän hiljainen on ollut toistaiseksi Rikin äännellessä enempi.

Sitten kun oltiin taas kavereita niin ei kun uimaan!!! Riki loiskutteli menemään ja Tomu seurasi mielenkiinnolla mitä veli tekee. Tomukin kyllä uskalsi molemmat tassut kastaa ensin siihen asti minne olimme aikaisemmin Tomun kanssa päässeet. Juha-Matti heitteli rikille keppiä matalassa rantavedessä ja Tomu seurasi rannalla menoa. Ehkä mieli tekisi mutta kun ei haluaisi kastua. Itselläni oli vielä herkkujakin mukana, kinkkua ja pihvitikun palasia, josko niillä saisi poikaa hitusen rohkaistua pidemmälle. Kyllähän se kinkun avulla toimi pidemmälle kuin koskaan, puoleen väliin jalkoja. Kun kinkun pala oli syöty niin takas rantahiekalle. Ei siis vielä tällä kertaa pojasta uimamaisteria saatu, mutta saavutettiin taas yksi askel eteenpäin. Ehkei se uiminen ole Tomun juttu, mutta josko sitä vielä yrittäisi rohkaista. Ehkä se kymmenes kerta toden sanoo onko meidän pojasta uimariksi vai ei :) Olisihan se hirmu hyödyllistä jos poika kävisi kuumina kesäpäivinä mielellään vedessä viilentymässä. Vesi oli eilen myös aika aallokkoista ja tyynellä ilmalla veteen meneminen on helpompaa kun aallot ei hyökkää vastaan. Paikkana ranta oli hyvä, koska se oli matala pitkän matkaa, suojaisa isommilta aalloilta ja vesi oli matalassa rannassa hyvin lämmintä. Olisi tehnyt mieli itsekin pulahtaa mukaan ;)

Pojat olivat rannassa aluksi molemmat vapaina, mutta sitten kun pojilta katosi järki ja kirmasivat keskenään rannasta maalaistietä asfaltoidun autotien yli (!!!) toisella maalaistielle niin pistettiin meidän poika sitten jälkihihnan päähän loppuajaksi. Tomun leikkihalut hieman laantuivat sen vuoksi, mutta pakko pitää joku roti pojilla ettei karkuun noin vain lähdetä. Kyllä siinä taisi kaikilta omistajilta pari sydämen lyöntiä jäädä väliin kun pojat lähtivät "seikkailemaan". Onneksi molemmat kääntyivät muutaman sadan metrin jälkeen takaisin päin. Huh, olisi siinä pahemminkin voinut käydä jos olisi ollut hiukankin huonoa tuuria mukana. Kun shibapojat jolkottivat takaisin päin, sujahti asfalttitiellä auto. Muutamaa minuuttia myöhemmin kun tämä karkureissu olisi tapahtunut... Noh, ehkei edes kannata ajatella. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Harmi kun unohdin ottaa kameran mukaan. Olisi saanut kivoja kesäkuvia vettäloiskuttelevasta Rikistä ja hiekkaa kaivavasta Tomusta. Noh ensikerralla sitten. Tässä alla kuva pojista vähän reilu kuukausi sitten koirapuistossa riehumisen jälkeen.

Mutta missä kolmas isomuksista on? Jade-tyttö on asustelee onnellisena Helsingin suunnalla perheensä kanssa. Jade on käynyt muutamia koirakouluja ja on aloittanut näyttelyissä käynnin hienosti menestyen :) Harmi vain, että asuvat sen verran kaukana joten tapaamisia on hankala järjestää niin usein kuin mitä Rikin kanssa pystymme. Kuitenkin kun kaikilla on omat menonsa ja työnsä. Mutta ei hätää, 5.8. sunnuntaina on tiedossa uusi pentutapaaminen, jossa koko konkkaronkka sekä enot ja tädit ovat paikalla :) silloin otan ehdottomasti kameran mukaan. Siitä tapahtumasta kuulette sitten muutamien viikkojen päästä. Ja me näemme Jaden Mäntsälässä ensi sunnuntaina koiranäyttelyssä minne Tomukin myös osallistuu. Sitä ennen pöytätreenaamaan, kirjoittelemisiin!

Uusi ystävä(kö?)

Heippahei, kuukausi meni että heilahti. Tai oikeastaan vähän enemmänkin viime kirjoittamisesta. Mukamas on olevinaan niin kiire ja parempaa tekemistä, että on täysi mahdottomuus kirjoittaa tänne kuulumisia. Enempiä selittelemättä voisi jotain kuukauden aikana tapahtuneesta kirjoitella nyt kun olen lomalla ja oikein keksimällä pitää keksiä tekemistä ;) Uskokaa tai älkää, mutta nautin tästä keksimällä keksimisestä!

Tomu on venähtänyt jo komeisiin ja suht. hyviin shibapojan mittoihin. Pituus on pysynyt hienosti 40,5 cm hujakoilla ja painoa on kertynyt 10,2 kg. Totesin yksi ilta kun bussissa saavuimme pojan kanssa Tampereelle ja kannoin pojan bussista henkilöauton kyytiin, jotta tassut eivät sateella kastuisi ja näin ollen kastelisi sylissä ollessaan minua, että ihan tarpeeksi jötikkä Tomu on jo sylikoiraksi. Ja yhtään pidenpää matkaa en enää poikaa kovin mielelläni kanniskelisi ellei ole pakko. Ulkomuodoltaan Tomu on omaan silmääni hyvin sopusuhtainen ja kaunis shibaksi. Turkkia ehkä saisi olla hiukan enemmän, mutta en halua noin pienestä valittaa. Ja lievähkö puruvika löytyy etuhampaista, mutta sillä ei koiran hyvinvoinnille ole merkitystä. Laitoin uuden asentokuvan Tomusta jokin aika sitten Tomun omalle sivulle tähän blogiin, joten käykää kurkkaamassa, jos ette ole sitä vielä huomanneet.

Pientä uhmaikäilyyn viittaavaa käytöstä on myös ilmennyt niin kotona kuin sen ulkopuolellakin. Jos puemme vaatteita päälle, Tomu koittaa napata hihan tai puntin suusta kiinni ja sitten kun kielletään, ei asia aina mene perille kerrasta. Eli pientä kokeilua on ilmassa, että josko sittenkin saisin nypätä puntista. Ja sängylle hypitään, vaikka olemme sen koittaneet kieltää aina kun vaan mahdollista. Ulkona taas merkkailu on lisääntynyt huomattavasti ja varsinkin silloin kun joku vieras koira on ohitettu niin äkkiääkkiääkkiä merkkaamaan ja kuopsuttamaan maata. Suurimmaksi osaksi Tomu on suhtautunut koirakoulussa käydessämme koiriin hienosti eikä ole haastanut riitaa. Koirapuistossa käydessämme ja siellä kohtaamamme koirat ovat osoittautuneet mukaviksi juoksu- ja leikkikavereiksi alkuihmettelyn jälkeen.

Nyt kesän aikana olemme yrittäneet rohkaista meidän hienohelmaa uimaan tai ainakin kahlaamaan, mutta toistaiseksi tuloksetta. Se vaan on niin hirmukamalapaikka kun takatassut kastuvat ja sen jälkeen ei vesi enää kiinnosta. Täytyisi tähän hommaan saada kyllä joku kaveri, joka hiukan rohkaisisi menemään veteen. Noh, Tomulla on tapana epäröidä ja miettiä sen monta kymmentä kertaa ennen kuin toimii, heh.

Keppi kiinnostaa niin kauan kunnes takajalat kastuu :)
Tämä ei ole paras paikka uimiseen ja siihen rohkaisuun ja rohkaisua on
tehtykin vain hiekkarannoilla/veneenlaskupaikoilla.

Olemme pojan kanssa ehtineet avata myös näyttely"uran" viime viikonloppuna Tampereella järjestetyssä mätsärissä. Tomulle koirapaljous ja ihmishälinä ei ole uusi asia ollenkaan, mutta jostain syystä kun kehään mentiin niin iski pupu pöksyyn. Tottakai eka kerta on aina jännä paikka. Mutta eniten itseäni kismittää Tomun puolesta se, että kehämme näyttelypöytä oli asetettu huolimattomasti ja se heilui kuin heinämies pellolla!!! Varmasti monellekin koirakolle mätsärit ovat se ensimmäinen paikka harjoitella näyttelyssä käyntiä niin olisi aivan mahtavaa jos näinkin pieniin asioihin kuten pöytään kiinnitettäisiin erityistä huomiota. Tomulle pöytä ja vieraan ihmisen kosketukset ovat muutenkin jännä paikka, saatika sitten että se vielä huojuu. Sivusta seuranneet sanoivat, että yksi pöydän jaloista oli sentin kaksi ilmassa kun olin Tomun laittanut pöydälle. Että kun suututtaa! Eihän se tottakai juuri heilu kevyillä kääpiöroduilla, mutta kyllä meidän kymmenkilonen sai jo pelkällä painollaan pöydän heilumaan ja kun sitten vielä toinen tärisee jännityksestä niin pöytähän alkaa heilua kahta kauheammin. Hienosti Tomu kuitenkin antoi tutkia itsensä tilanteeseen nähden hyvin. Hampaat erityisesti meni hienosti eikä poika rimpuillut tai laittanut rodeoksi. Edistystä jo sekin siitä mitä muutama kuukausi sitten kirjoittelin meidän näyttelykurssista. Pöydän jälkeen Tomu tietysti halusi kehästä pois, mutta osan aikaa myös ravasi hienosti. Sijoitusta ei saatu, mutta kokemusta sitäkin enemmän. Päivän päätteeksi nostimme Tomun vielä pöydälle tyhjässä kehässä rauhoittumaan, jotta pöydältä ei tultais aina paniikissa alas vaan vasta sitten kun olo on rauhallinen. Ja tottakai pöydällä saa aina herkkua ;)

Niitä parhaimpia hetkiä näyttelyssä

Jotta tästä pöytäjännityksestä päästäisiin hamassa tulevaisuudessa pois, hankimme yhdessä tuumin kasvattajan kanssa näyttelypöydän, jotta voimme treenata tätä jakkaralla jäkittämistä muuallakin kuin vain ja ainoastaan näyttelyissä tai teeskentelemällä ruoka- tai työpöydän kanssa näyttelypöytää. Treenit aloitettiin eilen ja ainakin näin kotioloissa homma toimii hienosti. Kinkun palan kun laitan pöydän päälle niin Tomu oikein loikkaa mun syliin, että NOSTANYTJOMÄHALUUNSENKINKUNNYT!!! :) Oikeastaan seuraava vaihe olisikin kärrätä tämä pöytä jonnekin ulos (onneksi siinä on pyörät ja vetokahva), jotta saitaisiin vähän häiriötekijöitä mukaan. Myös Erja on meitä auttanut ja tulee auttamaan ensitorstaina tämän näyttelypöytä- ja käsittelyharjoituksen kanssa. On kiva kun on joku hieman kokeneempi ihminen mukana treenissä :) Saa itse esimerkkiä siitä kuinka homma pitää tehdä ja mitäs sitten, jos tulee jotain hämminkiä. Kiitos Erjalle jo nyt avusta! Kyllä pojasta saadaan vielä hieno pöydällä seisoja kun vaan kokemuksia saadaan tarpeeksi paljon alle ja pöydästä kiva kaveri pojalle.

Uusi ystäväkö?

Tomu on kuitenkin osoittanut, että tilanteeseen kuin tilanteeseen hän pystyy muutaman hankalamman kerran jälkeen sopeutumaan. Bussissa matkaaminen sujuu jo hienosti vaikka alku oksenneltiin ja täristiin jännityksestä. Automatkailu menee myös pahoinvoinnitta. Ja liikenteessä kulkeminen, esim. suurien risteyksien poikki oli kauhistus, mutta nyt poika on jo kuin kala vedessä. Syynä on varmasti se että asiat ovat muuttuneet arkiksiksi eli törmäämme näihin asioihin harva se päivä. Eli kun saamme pöytähommistakin arkiasian niin homman pitäisi sujua.

Veneessä...

 ...ja bussissa. Hienostihan se sujuu :)

Tässä nyt kun on pojan edesottamuksia seuraillut melkein puoli vuotta niin välillä on itketty ja välillä taas naurettu. Silloin keväällä taisin kirjoittaa tai ainakin mielessäni olin ajatellut, että olisi hienoa saada tutustua shiban luonteeseen niin Tomu on tehnyt sen kyllä oikein hyvin. Sanoisin näin, että Tomu on oikein hyvä esimerkki siitä millainen shiban luonne alkukantaisuudessaan on. Shiba siis isolla S:llä. Voipi olla, että poika on keskimääräistä ennakkoluuloisempi kuin monet muut kaltaisensa mutta muutoin löytyy metsästysviettiä, uteliaisuutta, tarkkaavaisuutta, nopeutta ja lähimmille ihmisille uskollisuutta. Tomusta ei ole selälleen heittäytyjäksi jokasen vastaantulijan eteen rapsuttakaa-ilmeellä vaan mieluummin väistää kohti mennessään ja nuuhkii ilmaa ja ottaa muutaman askeleen ohikulkijoiden perään osoittaen kuitenkin ujon uteliasta luonnetta. Kasvotusten poika ei siis halua kohdata oikein ketään tai tekee sen erittäin varoen ja pienikin epävarma liike niin Tomu säpsähtää taaksepäin tai perääntyy. Herkut toki kelpaavat ja siihen olen pyrkinytkin että vierailta saa nameja. Ollaan toki tässäkin menty eteenpäin ja Tomu on huomattavasti rohkeampi tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa. Mielenkiintoista on seurata missä ollaan menossa puolen vuoden päästä. Täytyykin silloin muistaa kirjoittaa tilannekatsaus kun vuosi tulee ikää pojalla täyteen :) Kaikessa mahdollisessa olen pojan pitänyt mukanani ja tulen pitämään, jotta rohkeus lisääntyy. Vappuparaatit, venereissut, sukulaisilla vierailut, eläinkaupassa käynnit, näyttelyt ym. koiratapahtumat, oman harrastuksen tapahtumat kuten beach volley -turneet ja Rauman kaupungin keskustassa kävelyt kuuluvat tähän operaatioon SosiaalistusRohkaistus takuulla tulevaisuudessakin kaikkien koirakoulujen lisäksi mitä tulemme käymään.

Kaikessa mukana ;)

Seuraava kirjoitus on sitten ikään kuin välikevennys. Mutta siitä sitten hiukan myöhemmin, tottakai kuvien kera ;)