Kesää kohti

Heipsis taas,

voi kun on ollut vauhdikas tää kevät. Ollaan ehditty Tomun kanssa käydä näyttelyissä, rally-toko-kurssilla, agilityä harrastamassa shibatreeneissä Mynämäellä ja ihan kotona pientä treenailua esimerkiksi kosketusalustan kanssa. Tällä hetkellä odotamme, tai no en tiedä Tomusta mutta itse odotan innolla, sillä ilmoittauduin alustavasti mölliagikurssille Rauman Vauhtitassuihin samalla liittyen yhdistyksen jäseneksi. Varmaan muutaman viikon sisään tulee tieto mahdutaanko kurssille mukaan. Ja mikä parasta, harjoituskenttä on tuossa 5 minuutin kävelymatkan päässä ja laji on Tomun suosikkeja :) pitäkää peukkuja! Sain jo sähköpostissa viestejä muutamista epävirallisista agikisoista ja itseasiassa jopa harkitsin lähteväni Tomun kanssa kokeilemaan toiseen niistä. Pahaksi onneksi emme kuitenkaan muiden menojen takia näihin pääse. Mutta katsotaan vaikka kurssin jälkeen josko löytyisi jokin sopiva kisapäivä, jolloin päästäisiin kokeilemaan oikeesti kisaamista. Tähän asti kun ollaan menty ihan harrastuspohjalla. Tomussa kuitenkin ois potentiaalia agilityyn, jos itse vaan onnistun oppimaan ohjauksen ja ylläpitämään pojan motivaatiota :)

No sitten, tuossa helmi-maaliskuun aikoihin olimme taas rally-tokokurssilla Turussa, missäs muuallakaan kuin Tuijan koirakoulussa. Harmittaa tosissaan, että Tuijan koirakoulu on niin kaukana. Muutoin taitaisimme olla Tomun kanssa vakiasiakkaita. Nostan hattua kouluttajille, jotka ymmärtävät shiban päälle ;) Mutta itse kurssista. Kurssilla on joka kerta yksi rallytokorata, joka suoritetaan kahteen kertaan tunnin aikana. Kummallakin kerralla ohjaaja seuraa koirakon tekemistä ja antaa ohjeita seuraaviin kertoihin. Tomun kanssa sujui kyllä kokonaisuutena kurssi hienosti! Muutama kerta pojalla oli ajatukset vähän muualla, mutta suurimmaksi osaksi hienoa työtä Tomulta. Viimeinen kurssikerta pitää kuitenkin mainita erikseen. Aiemmat kurssit ja treenikerrat ollaan aina menty hihnan kanssa radat lävite. Pelkona kun on 5 euron merkkausmaksu, eli jos Tomu keksiikin lorottaa seinille tai kokolattiamatolle (halli on täynnä hajuja ja mahdollisia pentukoirien pissahajuja). Ja toinen syy hihnan käyttöön on tietysti se, että eka luokka rallytokossa suoritetaan hihnan kanssa. Mutta nyt viimeisellä kerralla päätin rohkaistua ja katsoa mitä tulee jos mennään ilman moista. Ja mun ihmetys oli suuri, Tomu oli vielä enempi mukana ja motivoituneempi kuin hihnassa tehdessään rataa. Aivan mahtavaa! Suurin palkinto koko kurssista ^^ <3 ja kun muistan ne aivan ekat rallytokokurssit kun nyin Tomun päätä ylös lattiasta ja hajuista jatkuvasti. Voisinkin siis sanoa kaikille teille siellä, jotka tuskailette shiban harrastamisen ja motivoinnin kanssa: älkää luovuttako. Jos joku kurssi tai kurssikerrat menee penkin alle niin so what. Sinnikkyys palkitaan :)

Mun rally(toko)kuski :)

Mutta nyt siis odotellaan agikurssille pääsyä ja tehdään kotona pieniä temppujuttuja, mm. kosketusalustalla pyörimistä, tassun antoa jalkapöydän päälle sekä takajaloilla seisten pyörähtämistä ympäri.

Viime kuukaudet olen myös ihmetellyt Tomun tassujen nirhemistä. Ei siis polkuanturoista vaan etutassujen ranteiden päältä sekä oikean takajalan polvesta (alhaalla on kuva Tomusta Vesilahden ryhmiksessä ja kuvassa näkyy takajalan nirhetty alue). Ensin nirhentä näkyi vain toisessa etutassussa, seuraavaksi näkyi toisessakin etutassussa ja lopulta samat jäljet siirtyivät takajalkaan. Mietin, että voisiko se olla mahdollista allergiaa vai voisko sen aiheuttaa jokin stressi tai tekemisen puute. Yritin tehdä Tomun kanssa joka ilta normaalia enemmän aktiviteettejä ja pidentää lenkkejä mutta ne eivät ottaneet tehotakseeen. Eläinlääkärissä asioidessamme DNA-näytteenoton merkeissä lääkäri katsoi myös nirhettyjä alueita, mutta ei myöskään osannut sanoa tarkkaan mikä olisi syynä. Arveli joko nivelvaivoja tai sitten stressistä johtuvaa sijaistoimintoa. Saimme lääkäriltä kaksi purkkia Zylkenen -ravintolisäkapseleita, jotka voisivat auttaa mikäli vaiva johtuu stressistä. Samaan aikaan kun aloitimme kuurin tajusin, että nyt täytyy lisätä puruluiden määrää, jotta hampaiden käytön saisi ohjattua niihin. Ja kas, puruluiden lisäämisen jälkeen karvat ovat saaneet kasvaa rauhassa takaisin. Silloin joskus nuorempana kun Tomu nirsosi toden teolla ruokansa kanssa niin otin Tomun muut syötävät herkut ja puruluut minimiin, jottei niillä vatsaansa täyttäisi. Monesti kun kävi niin, että kun annoin kupillisen ruokaa tuttuun aikaan nenän eteen niin poika marssi olkkariin tuhahdettuaan ruokakupille ja rupesi syömään puruluitaan. Noh, nyt tuli sitten tajuttua etten ollut älynnyt lisätä puruluita kun pahimmat nirsoilut ovat ohitse. Toivon, että tällä ahaa-elämyksellä myös nuo nirheämisvaivat pysyisivät poissa.

Tomu on myös saanut uusia ystäviä tästä naapurista ja hiukan kauempaa. Raumalle muuttanut Yara-shibatyttö ja naapurimme Mimmi-sheltti ovat heistä uusimmat. Eilen tehtiin tuttavuutta myös 5 kk ikäiseen kultainennoutaja-uroskoiraan. Hiukan varauksella mietin kuinka Tomu reagoi tähän nuoreenmieheen, mutta ei tullut pörinää. Lähinnä Tomusta huomasi että mietti päänsä puhki, että mitä mallia tämä koira on. Vissiinkään ei ihan vielä urokselle tuoksahtanut. Vieraita uroksia emme nokakkain enää tervehdi, sillä jonkin verran tuota isotteluhalua kuitenkin löytyy. Onneksi ei kuitenkaan remmiräyhää eikä tarpeetonta haastamista ole. Jos esimerkiksi juttelemme naapurimme kanssa (hänellä kaksi uros koiraa) niin pojat ottavat tilanteen tyynesti sen kummemmin välittämättä toisistaan :) Ollaan me myös vanhoja tuttuja nähty, mm. Ilo on edelleen Tomun hyvä kaveri vaikkei uskoi kun molemmat ovat poikia.

Vanhat tutut kaverit, pojat Ilo (Seon Duudson) ja Tomu :) juttuun tulevat edelleen!

Ja tässä Tomun uusi tuttavuus, pieni Yara-neiti (Blackroyal's Fable).
Tomun ilme kertoo kaiken :D

Uroskoirista puheenollen, meille sattui ikävä tilanne viime viikolla. Suomenlapinkoirauros oli kevyenliikenteenväylän vieressä olevan talon pihassa vapaana ollessamme lenkillä ohittamassa tätä taloa. Tomu huomasi uroksen joka vaani tätä kohti. Ennen kuin ehdin kiskaista Tomun pois tilanteesta niin rähähti. Lappariuros puri Tomua selästä ja Tomu yritti päästä tilanteesta pois. Onneksi koiran emäntä tuli apuun nopeasti ja ennen kuin itse pääsin ottamaan poikia nutuista kiinni. Tilanne oli ohi nopeasti, mutta Tomu näytti kyllä tyrmistyneeltä ja hiukan pelokkaalta hetken tilanteen jälkeen. Onneksi mitään ei sattunut sen pahemmin, taisi vain itsetunnolle tulla kolaus kummallekin pojista. Päätin, etten sen koommin noteeraa tapausta. Katsoin vain, että Tomusta ei tullut neulatyynyä eikä arista mitään niin lähdettiin jatkamaan matkaa. Toki olisihan sitä voinut koiran vapaanapidosta huomauttaa (vilkas tie kevyenliikenteenväylän vieressä), mutta ehkä se olisi vain pahentanut Tomunkin oloa. Näin jälkeenpäin ei lenkeillä ja muiden koirien kohtaamisissa ole ollut poikkeavaa käytöstä, joten eipä Tomu sitä hyökkäystä liian vakavasti onneksi ottanut. Täytyy kyllä nostaa pojalle sinänsä hattua, sillä nyt kun tarkkaan lasken niin Tomu on joutunut vieraan koiran hyökkäyksen kohteeksi 4-5 kertaa elämänsä aikana. On pojalla siis jossain määrin rohkeuttakin oltava kun ei ole näistä kerroista ottanut liiaksi itseensä. Mutta toki olisivat saaneet jäädä kyllä tapahtumattakin. Mutta tekeville sattuu :/

Ensiviikonloppuan onkin sitten taas näyttelyt meillä. Rauman KR-näyttelyyn on ilmoittautunut 7 shibaa. Ainakin uroksia tiedän olevan tulossa Tomun lisäksi neljä. Kova kisa siis tulossa :) Tomulla oli juuri karvanlähtö, joka on nyt ohitsepäin menossa, mutta jos tuomari toivoo turkkia niin sitä meillä ei kyllä ole ainakaan liiaksi. Noh katsotaan mitä tulee. Tuntuu, että Tomun hampaatkin tai lähinnä purenta on ollut tuomareille kynnyskysymys. Ja ymmärrän hyvin. Jostain syystä, ehkä kasvamisen lomassa, purennan "suoruus" tai "leikkaavuus" on hiukan huonompi kuin ennen. Muutama hammas on yläkulmureiden välissä taempana kuin alakulmureiden välissä olevat hampaat. Harmi sinänsä, mutta onneksi ei tämä ei vaikuta edelleenkään pojan elämänlaatuun. Siispä katsomme mitä tulevan pitää ja mitä tuomarit jatkossa sanoo.

Koira ja koiran karvat :D

Viimeksi olimme Vesilahden ryhmänäyttelyssä kehässä tuomari Perttu Ståhlbergin arvosteltavana. Kehässä meni hienosti ja Tomu meni suht mallikkaasti. Pikkasen kun sais semmosta intoa ja ryhtiä vielä mukaan niin sit ois asiat kohdallaan. Ståhlberg oli erittäin mukava ja kauniisti koiraa käsittelevä tuomari. Menisin siis hänelle uusiksi ellei olisi Tomun kohdalla ollut niin tarkka purennan suhteen. Varmaankin sitten joskus jos talossa asuu Tomun lisäksi toinen shiba. Mutta arvostelu oli kuitenkin hyvä:

"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet, maskuliininen pää ja hyvä ilme, hyvät silmät ja korvat, hyvä kaula ja runko, purenta ei aivan täydellinen, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä häntä, hyvä urajiro, liikkuu hyvällä askelpituudella, esitetään hyvin."

Eli saimme ERIn, mutta SA jäi purennan ja karvanlähdön päähän. Kokonaisuutena kuitenkin kiva reissu :)

Vesilahden RN 18.4.2014 ERI AVK1

Ilmoitin Tomun myös elokuussa järjestettävään Maailman Voittaja 2014 -näyttelyyn :) emme odottele näyttelystä liikoja vaan pääasiassa lähdetään osallistumisen ilosta mukaan. Paikalla varmasti on ehkä suurin määrä shiboja samassa näyttelyssä kuin mitä olen koskaan aiemmin nähnyt. No ei välttämättä, mutta mahdollista se on. Onhan tämä aika ainutlaatuinen tilaisuus päästä osaksi jotain noinkin suurta tapahtumaa. Kennelliitto jopa uskoo vahvasti siihen, että Suomen MV:ssä tehdään osallistujamääräennätys mikäki ilmoittautuminen jatkuu samaa tahtia :) tällä hetkellä mukana on jo 12 000 koiraa. Kannattaa siis lähteä ilman muuta mukaan joko turistiksi tai oman koiran kanssa!

Kesällä on luvassa taas saaristossa kesäloman (lyhyen sellaisen) viettoa, Tomun luonnetestiä sekä Porin KV-näyttely. Lisäksi koitetaan päästä isoihin shibatapaamisiin Helsinkiin ja Tampereelle sekä tottakai Shiba yhdistyksen kesäpäiville. Eli kaikenkaikkiaan mukava kesä tulossa koiraympyröissä. Kirjoittelemisiin!

Retuperällä

Mikähän siinä on, että blogin kirjoittaminen tuppaa nyt jäämään vähemmälle. Emme suinkaan ole hiljaiseloa elelleet Tomun kanssa, vaikka blogissa voisikin kulla bittirattaiden raksutuksen hiljaisuuden keskellä.

Viimeksi olikin puhetta terveystutkimuksista ja hienosta näyttelymenestyksestä, mutta ei tämä elo aina ole yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista. Ainakin nyt on hiukan mieli maassa. Kerron siitä myöhemmin miksi.

Syksyllä ostimme avomieheni kanssa kaksikerroksisen rivitalokolmion Rauman keskustan laitamilta ja olemme siis kuluttaneet aikaa pintaremonttien yhteydessä (ehkä tämä on osasyy siihen työreissukiireiden lisäksi, miksi blogi on jäänyt mappi Ö:hön.) Tomu on saanu myös uudet, monipuolisemmat ja hajurikkaammat lenkkeilyympäristöt sekä reipas 100 m2:tä omaa, aidattua pihaa :) voi sitä riemua kun saa riekkua menemään pallon perässä tai hepuloida ikiomalla pihalla!

Hepuli alkakoon omalla pihalla :)

Perushepuli-ilme ja -asento ;)

Ja sit voi välillä vähän rauhoittukain viileellä nurtsilla. Mun komeus <3

Harrastusrintamalle kuuluu kanssa hiukan hiljaisempaa. Työ vie kesäisin mehut ja ajan, joten raumalaistarjonta ei oikein sovi meidän aikatauluihin painoittuen kesäajalle, juuri siihen kiireisimpään aikaan. Ollaan kuitenkin jonkin verran treenailtu agilityä. Aloitimme Mynämäellä alkeisagikurssin, joista kaksi viimeistä kertaa jäi, ylläripylläri, töiden takia väliin. Tomu nautti suunnattomasti radalla menemisestä, mutta toistoja Tomu ei kovin montaa kertaa jaksa. Maks. 15 minuuttia ja sitten treenit on siinä. Sen todisti viimeisin alkeisagitreenikerta. Meillä oli jokaisella koirakolla 2 x n. 15-20 minuuttia aikaa olla radalla ohjattavana. Eka 15 minuuttia meni oikein hyvin, mutta se toinen kerta oli kyllä ikimuistoinen. Tarkoituksena oli lähettää koira radalle matalan pöydän päältä niin, että koira istuu pöydällä, omistaja menee parin esteen taakse ja lähettää koiran matkaan sanalla "Tule!" tms. Noh, tällä toisella kierroksella istutin Tomun toiseen kertaa pöydälle ja kuljin parin perusesteen taakse ja kutsuin "Tule!" Toinen jäpittää vaan pöydällä istuen ja katsoo mua kuin hullu puuroo, että en tosiaan enää jaksa mihinkään. Ei, Tomu ei hievahtanutkaan vaan katseli vaan mun yrityksiä houkutella liikkeelle. Vieläkin naurattaa ajatuskin tilanteesta :D ja vieläpä siksi, että muilla osallistujilla taas oli täys työ saada pysymään koira edes hetki aloillaan pöydällä. Shibat ;) Tekisi kyllä mieli jatkaa harjoituksia, mutta Mynämäelle matka on pitkä ja taas Raumalla kurssit ei pyöri kuin kesäaikaan. Tässä meidän uuden kodin lähellä, noin 10 minuutin kävalymatkan päässä löytyy yhden koirakerhon aidattu agikenttä, mutta täytyy nyt katsoo riittääkö taloudelliset rahkeet lähtee leikkiin mukaan. Katsotaan siis keväämmällä, intoa olisi kyllä molemmilla :)

Muuta häppeninkejä joihin osallistuimme Tomun kanssa osallistuneet loppuvuonna, olivat mm. Koira2013-tapahtuman koulutuskurssit Helsingin messukeskuksessa ja Tampereen jouluparaati marraskuun lopulla. Hienoja kokemuksia kumpainenkin näistä ja olen ylpeä pojasta, joka jaksoi keskittyä messarihallissa, jossa on vilinää ja melskettä. Jouluparaatissakaan ei väentungos, torvisoittokunnat tai kävelevät joulukuuset häirinneet yhtään.

Tomu punavalkoisessa huivissaan jouluparaatissa. Oli hieno tapahtuma!

Koira2013 -tapahtumassa temppukurssilla
Helsingin messukeskuksessa. Kuva: Nikita Tikka.

Mutta sitten se mistä lupasin kertoa aikaisemmin. Asia tai tapahtuma, joka tuskin koskaan katoaa mielestä täysin. Loppukesästä Raumalla on tapana juhlia loppukesästä venetsialaistyyliin kesäkauden loppumista. Juhlaan kuuluu myös ilotuliterakettien myynti, samaan tapaan kuin uutenavuotenakin, mutta ampumisaika on hiukan rajallisempi kuin vuodenvaihteessa. Noh, päätimme lähteä Tomun kanssa normitapaan hihnalenkille. Ja ikäväkyllä juuri sinä kertana kohdalle osui useampi lähes kohdalle osunut pauke... Tomu ei ensimmäisestä posahduksesta välittänyt, seuraavan kanssa hermostus nousi ja kolmanesta alkoi pelkääminen. Noh, käännyimme pois paikasta, jossa raketit ammuttiin, menimme kilometrin päässä olevaan koirapuistoon. Pauke kuului puistoon vähän, mutta siellä ei enää ollut pojalla paniikkia, toki hiukan kuunteli tarkemmin. En voi sanoin oikein kuvailla sitä tunnetta kun kävelin Tomun kanssa kyyneleet silmäkulmassa. Olin todella pettynyt lähinnä itseeni, miksi en tajunnut ettei siihen aikaan olisi pitänyt lähteä alueelle, jossa tuohon aikaan ammutaan... Tomu oli edellisenä uutena vuotena todella rauhallinen rakettien suhteen, ei välittänyt niistä ulkona eikä sisällä, toki ihan päällä ne eivät jysähtäneetkään silloin.

Voitte siis hyvin arvata, että tämäkin uuden vuoden pauke ei ollut Tomulle mieluinen tapahtuma. Päätin, että käydään pitkä lenkki mahdollisimman aikaisin ennen kuutta, jolloin rytinä saa alkaa. Lähdimme kolmelta ulos ja puoli viiden maissa pääsimme kotiin. Kiitos heille, joilla rahaa on kuin roskaa ja raketit suorastaan polttelee näpeissä kun pauke on aloitettava jo klo 16... Tulimme siis 1/4 lenkkimatkasta nelivetoa sisälle ja poikaparka tärisi ja läähätti pelosta ekan tunnin. Ennen kuin pauke siis sai edes virallisesti alkaakaan!! Itse yritin olla rauhallinen, normaaleita rutiineita tehden ja olemaan huomioimatta toisen hermostuneisuutta. En tiedä oliko siitä apua, mutta suurimman osan illasta Tomu ei enää läähättänyt, makoili rappusten alla rauhassa. Varmistin vain, että Tomu juo vähän vettä ja sai hiukan myös ruokaa. Normiruoka ei maistunut mutta pienet palat mureketta ja joitain kanakierreherkkuja meni. Ei siis ollu aivan täyspaniikki koko iltaa, mutta selvästi ei tykännyt ollenkaan paukkeesta. Yläkerrassa, joihin paukkeet kuului selvimmin, Tomu ei viihtynyt. Tuli välillä katsomaan mitä teemme yläkerrassa, mutta muutaman jysähdyksen jälkeen häntä valahti ja poika katsoi parhaaksi lähteä takaisin alakertaan rappusten alle maate. Seuraavan kerran kävimme ulkona vasta seuraavana aamuna, sillä pojalla ei tuntunut yölläkään olevan hätä, enkä halunnut ottaa riskiä, että joku törttö vielä kertaalleen posauttaa jostain raketin niskaamme. Itselleni ilta oli aika rankka myös. Tuntui todella pahalta katsoa toisen pelkoa ja kun vielä mielessä painaa se, että itse olen tämän Tomulle aiheuttanut. Tomu tuskin olisi vauhkonnut rakettien kanssa, jos venetsialaisten aikaan ei olisi mitään tapahtunut. Pahinta juuri tuo kun tietää, että asiat olisivat olleet toisin. Kun voisikin kääntää kelloa ajassa taaksepäin ja korjata virheensä.

Tomu kuuntelee vieläkin tarkkaan pamaukset, jotka joko ovat mattimyöhäis-ampujia tai muita kolauksia, mutta ei ihan paniikiksi lyö kuin mitä se oli silloin tiistaina. En tiedä olisiko tässä siis nyt mikä parhaimmaksi neuvoksi. Siedätystä varmaankin. Mietin, onko hui kauhistus-cd:stä apua? Onko mahdollista enää koskaan saada toisen pelkoa vähennettyä tai kenties poistettua? Olenko pilannut ihanan shiban typeryydelläni? Pystynköhän koskaan enää iloitsemaan vuodenvaihteista... Olisi ihanaa saada kommentteja ja kokemuksia sekä vertaistukea asian kanssa...

Ehkä ensikerralla on taas hiukan iloisempaa kerrottavaa. Kaikesta huolimatta:

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014 KAIKILLE!

Toivottavat Tomu & Katja

Hyppypomppuriemua!

(Työ)kiireiden keskeltä ehdin tänne taas kirjoittamaan lyhkästä raporttia kuulumisistamme.

Aloitetaan tärkeysjärjestyksessä. Sain kuukausi takaperin varattua Tomulle vihdoin ajan silmätutkimuksiin ja kävimme nyt eilen sitten silmälääkäriä moikkaamassa. Lääkärin mielestä Tomun silmät ovat täysin terveet eikä mitään ylimääräistä (mm. ripsiä) löytynyt. Meillä siis asustaa (ennen kuin toisin todistetaan) täysin terve ja elämänintoa puhkuva nuori herrashiba :) Kun kerran tuloksetkin näyttävät putipuhtaalta niin kirjoittelin juuri rotuyhdistyksen jtk:lle sähköpostilla, että tässä olisi yksi potentiaalinen uros jalostusuroslistalle.

Terve ja komea miekkonen :)

Toinen riemu-uutinen tuli muutamaa päivää aikaisemmin silmätutkimuksia. Kävimme hiukan pidemmän näyttelyreissun tekemässä Kouvolassa. Tuomarin piti ensin olla ulkomaalainen naistuomari, joka kuitenkin vaihdettiin suomalaiseen Hilkka Salohallaan. Tunnetusti suomalaisnaistuomarit ovat melkoisen tiukkoja ja toivovat valmista pakettia koirasta jo hyvinkin nuorella iällä. Lisäksi Hilkalla on kuulemma hiukan varovainen ote, ainakin shibojen kanssa. Sillä asenteella lähdettiin Tomun kanssa matkaan, että nyt esittäjä eli minä keskityn siihen koreografiaan ja annan koiran hoitaa loput. Kannatava taktiikka. Tomu jaksoi hienosti skarpata ja pöydälläkin oltiin suhteellisen nätisti, vaikka istuttiinkin. Tuomari katsoi tarkkaan hampaat puutosten varalta, muttei muutoin kiusannut pöydällä kovin pitkään. Kuuntelin tuomarin luetellessa arvostelua "erinomainen sitä, hyvä tätä, todella hyvä tuota, erinomainen..." Saimme ERIn ja jäimme odottamaan kilpailuluokkaa. Tomun kanssa kehässä oli lisäksi toinen suunnilleen samanikäinen uros. Tuomari valitsi meidät sijalle NUK1 ja saimme vielä SA:nkin. JIPII!!

Paras uros -kehään selviytyi Tomun lisäksi kolmisen vuotta vanhempi valioluokan uros, mutta huippujuttuna oli että Tomu nappasi itsellensä PU1-sijan ja näin ollen toisen sertinsä. Mun hienoista hienoin ja taitavin kippura!! Ei olisi uskonut, että melkein heti perään saamme saman tuloksen kuin Rauman ryhmänäyttelyssä. Tomu siis aivan upeasti shiboissa voittoon arvostelulla ERI SA NUK1 PU1 ROP SERT. Tuomarin arvostelu oli seuraavanlainen:

"Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinom. uros jolla erinom. pää. Kaunis ilme, hyvä purenta, silmät ja korvat. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä niska, luusto ja kulmaukset. Erinom. karvapeite ja väritys. Hyvä häntä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa muuten hyvä."

Kehän laidalta vielä meitä onnitelleet ihmiset kertoivat, ettei tuomari ole kovin monelle koiralle sinä päivänä jakanut SA:ta. Saamme siis olla todella TODELLA tyytyväisiä. Tuomari myös kysyi arvostelujen jälkeen, että mistäpäin Tomu on kotoisin. Kehui Tomusta kasvavan todella upea yksilö kun vielä saa urokselle kuuluvan massan varttuessaan. Ryhmäkehiin suunnattiin siis hienolla fiiliksellä ja vaikka emme siellä enää sijoittuneet, niin päivä oli upea. Kiitos Tomun! Ainoa mikä päivää ja nykyistä olotilaani haittaa oli Kouvolassa ryhmäkehien aikaan ropsauttanut vesisade. Nyt nimittäin nenä sitten on tukossa ja kurkkua pistelee. Mutta oli tämän taudin arvoinen reissu :)

Harjoittelua ennen kehää. Hienosti menee!

Hienosti Tomu jaksoi odotella PU-kehää ja olla
kokoajan skarppina "missä nami missä nami" :)

Päivän saalis ERI SA NUK1 PU 1 ROP SERT

Kesäkuumia ja kesäpuuhia

Kesäleikkejä

Lääh...puuh...lääh...puuh... Raumaa ovat hellineet ihanat aurinkoiset ilmat niin viikolla kuin nyt osan viikonlopustakin. Tomun aivastelut ovat tosiaan helpottaneet, joten vahvasti näyttää lääke purevan oletettuun nenäpunkkiin. Ja todennäköisesti se sitä olikin. Myös takapään arasteluja ei enää ole ollut, joten toivoen parasta ettei nyt uusiutuisi. Ei ole mitenkään edullista piipahtaa lääkärissä kerran viikkoon, mutta mitäpä sitä tekisi toisen terveyden eteen <3

Itsellä alkaa häämöttää parin viikon päässä kahden viikon kesäloma, mutta sitä ennen meillä onkin kivoja juttuja tiedossa. Ilmoitin Tomun nimittäin kahdeksan muun shibakaverin lisäksi joka vuonna Hyvinkäällä järjestettävään Roturaceen, eli koirien joukkuejuoksukilpailuun :) Joukkueen neljä koiraa juoksevat kukin kerrallaan 80 metrin matkan joko oman lelun tai vieheen perässä. Nopein ja hitain aika hylätään, kaksi keskimmäistä aikaa lasketaan yhteen ja näin saadaan joukkueen tulos. Niitä sitten vertaillaan muiden joukkueiden/rotujen kesken. Kaikki rodut eivät juokse samassa luokassa vaan osallistujat on jaettu mineihin, mideihin, maxeihin ja jätteihin. Ja myös vinttikoirille, koiramaailman pikajuoksijoille, on oma sarjansa reiluuden vuoksi ;) Mukavaa lähteä katsomaan kuinka shibat suoriutuvat kisassa. Nyt tiistaina saatamme lähteä Turun Vättiin kokeilemaan ekaa kertaa tuota juoksua, jotta ei aivan ummikkona lähdetä itse kisaan. Katsotaan lähteekö Tomu kuin rusakko puskasta vieheen perään vai päädynkö itse Hyvinkäälläl juoksemaan pojan sijaan :D (omistaja siis juoksee kisassa tämän matkan, mikäli koira kieltäytyy juoksemasta).

Ainakin hepulissa vauhtia löytyy!

Ja mihin suuntaan vaan. NIUUUUUUU!!!

Toinen mukava juttu on Kotka Ruusu-näyttely, toki myös jännä sellainen. Mutta kiva on kuitenkin nähdä muita shibakkoja paikalla ja erityisesti Viivua ja Iloa, joiden kanssa meinaamme tehdä joko samana päivänä kuin näyttely tai seuraavana maanantaina kierroksen Kotkan Karhulassa Viivun kotikulmilla. Toivottavasti säät suosivat. Kameran akku latinkiin ja muistikortti tyhjennykseen! :)

Kesän aikana tulee myös muutamia muita kivoja tapahtumia kuten Suomen Shiba -yhdistyksen kesäpäivät sekä joskus taannoin mainitsemani Kukkaisviikot Tampereella. Kukkaisviikkojen paraatiin oli joskus kevät talvella puhetta, että josko pääsisimme esittelemään japanilaisia rotuja (Akita, Kishu, Shikoku, Hokkaido, Kai ja Shiba) paraatiin. Nämä rodut kun monelle ovat tuikituntemattomia tai sitten rakkaita hahmoja "Hopea Nuoli" -piirrossarjasta. Voi se olisi mukavaa! Mutta tosiaan paraatiin osallistumisesta ei ole vielä päätetty eikä mitään ja mahtavatko kaikki olla lomalla ja reissuissa juuri tuolloin. Katsotaan siis kuinka käy. Toivotaan kuitenkin, että vielä joku kerta pääsisimme mukaan paraatiin :) Niin upeita nämä kaikki rodut ovat ja tosiaan ihmisille tutustuttamisen arvoisia.

Tänään tajusin, että kuinka mukavalta tuntuukaan esitellä oman koiransa rotua muille rotua harkitseville tai rodusta muuten vain kiinnostuneille ihmisille, joita esimerkiksi näyttelyissä tapaa tai kulkee kadulla vastaan pysähtyen juttelemaan. Tänään kerroin eräälle pariskunnalle iltapäivälenkillämme shiboista ja vertailimme luonteita basenjeihin, joita pariskunnalla oli mukanaan kaksi. Totesimme molemmat, että näitä rotuja tulee ymmärtää ihan omanaan eikä voi verrata esim. kultaiseennoutajaan, ei mitenkään vaikka koiria ovat kummatkin :) Viikko takaperin taas muutama ulkomaalaisnuori pysäyttivät autonsa tienlaitaan ja kysyivät lenkillä ollessamme tietä lähimmälle uimarannalle. Valitettavasti kieleni meni solmuun ja en osannut neuvoa melko mutkikasta reittiä heille englanniksi, mutta heitä se ei haitannut sillä ihastuivat niin paljon Tomuun, että melkein jopa unohtivat koko rannan. Ottivat valokuvia ja tekivät hienovaraisesti Tomun tyylillä tuttavuutta. "He looks like a beautiful baby fox!" Pieni ketunpoikahan tämä, Rauman nähtävyys ;) Raumalla nimittäin ei kovin montaa shibaa ole. Keskustassa tiettävästi asuu yksi meidän lisäksi ja hiukan kauempana yksi sekä naapurikunnassa useamnpia kasvattajan luona. Tänään tapaamani pariskunta sanoi, että eivät ole nähneet ennen Tomun rotuisia koira Raumalla, vaikka hekin asuvat meidän tapaan melkein keskustassa. Sattumaa siis ettemme olleet aiemmin törmänneet. Mutta todellakin tykkään esitellä ja kertoa rodusta, mikäli joku uskaltautuu kysymään :) Saa siis nykäistä hihasta jos meidät jossain päin näkee ;)

Mukava kesä siis tulossa kaiken kaikkiaan. Menoa riittää ja mukaan mahtuu varmasti koirakavereita, auringonpaistetta ja vesisadetta. Hyvää kesää kaikille :)

Toivottavasti näitä kelejä ei ole liikaa ;)

Voittajia ja vaivoja

Pitänyt jo monet kerrat istahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa muutamien viikkojen takaisista tapahtumista, niin paljon on tapahtunut lyhyen ajan sisään Tomun kanssa.

Kolme viikkoa sitten aloitettiin kolmen kerran näyttelykurssi Sastamalassa. Treeni on ollut meille tarpeen jo pidemmän aikaa kun lääkärireissujen jälkeen Tomun luottamus pöytätilannetta kohtaan on ollut kiven ja kannon alla. Treeneissä saatiin tosi hyviä vinkkejä, mm. siihen, että etu- ja takaliikkeet tulisi esittää hitaammalla vauhdilla. Sivuliikkeet saa mennä meidän normaalilla vauhdilla, mutta nuo etutakahommat näyttävät kuulemma hallitummilta kun mennään hieman hitaammin. Siitä mistä olin todella onnessani niin Tomun itsevarmuus pöydällä lisääntyi treenien myötä.

Heti ensimmäisen näyttelytreenikerran jälkeen viikonloppuna koittikin heti tulikoe, Rauman ryhmänäyttely. Edellisenä iltana tuntui siltä, ettei huvittaisi ollenkaan. Varmaan edelliset hiukan epäonniset kerrat kaihertelivat mielessä. Huokaus ja ei kun menoksi, kokemusta saadaan ja turhat odotukset/ennakkoluulot mäelle. Muita shiboja paikalla oli kolme. Kolme narttua, joista kahdella ainakin oli juoksut... Tomuparka ;) Oli pojalla olemista. Päivä oli pitkä, kuuma ja aikataulut myöhässä. Välillä vähän treenasimme liikkeitä ja seisomista, mutta muutoin Tomu sai aika rauhassa katsella meininkiä ja leikkiä siskonsa kanssa. Toki tiettyyn rajaan asti ;) Tomun ollessa ainoa uros paikalla oli mahdollisuudet pärjäämiseen melko hyvät, toki en tosiaan odottanut mitään sillä Tomu oli aikas karvattomassa kunnossa ja jos pöytäkään ei vielä sujuisi. Mutta turhaan murehdin. Tomu näytti liikkeet hienosti ja pöydällä, aivan mahtavasti! Siihen asti kunnes tuomari potkaisi pöytää vahingossa, jolloin poika totesi, että nyt alas. Mutta ennen sitä tuomari Pekka Teini sai rauhassa katsoa pojan purukaluston ja tunnustella etupäätä. Tomu jaksoi vielä seistäkin arvosteltavana hienosti, vaikka se kesti ja kesti. Tuomari sanoi arvostelun jälkeen, että onko pojan hampaista aiemmin kukaan sanonut mitään. Tomullahan on ristipurentaa etuhampaissa, mutta aiemmin kukaan tuomareista ei ole siitä huomauttanut muuta kuin maininnalla "Hampaat ok." Ristipurenta saattanee johtua kahden yläetuhampaan puuttumisesta pentuiässä, jolloin aikuishampaat eivät sitten kasvaneet oikeaan asentoon. Noh, koiran elämää se ei onneksi haittaa :) Teini sanoi, että hampaiden virhe on tässä tapauksessa niin pieni kokonaisuuteen nähden, joten antoi Tomulle ERIn, SAn ja ensimmäisen SERTin! Aivan mahtavaa ja siis olin jo tyytyväinen pelkästään kehäkäytöksestä, joka oli itselleni se tärkeä juttu. Aivan huikeaa, että esiintyminen ja aikaisempi sitkeä yrittäminen ja treenaaminen palkittiin vihdoin. Tässä Teinin antama huikea arvostelu Tomulle, arvosanalla 10- ;)

"Tyylikäs uros, jolla todella komea pää ja kauniisti nojautuneet korvat ja kauniit pienet silmät. Hyvä kaula sekä eturinta. Erin. om. takaosa ja häntä kiin. ylös, hieno karhea karva, tasap. liike, ristipurenta."

Jäimme jännittämään kehän laidalle vieläkin hiukan häkeltyneenä omasta saavutuksesta narttujen vuoroa ja pitämään peukkuja Jade-siskolle. Nartuille juoksut ja niihin liittyvä karvanlähtö olivat valitettavasti Jaden menestymistä vastaan, vaikka EH on hyvä arvostelu. Toinenkin junioriluokassa kilpaillut narttu sai muistaakseni EH:n ja avoimen luokan narttu sai ERIn, SAn ja muistaakseni siis myös SERTin ollen siis luonnollisesti paras narttu. Sitten olikin suht. nopeaan rodun parhaan valinnan aika. Kehään mentiin ja ehdittiin pyörähtää kierros kun tuomari jo oli tehnyt päätöksensä. Hänen silmäänsä Tomu oli karvattomuudestaan huolimatta tällä kertaa ROP! Mitä tässä nyt enää sanoisi :) Olen onnellinen etenkin siitä, että kehässä toimiminen meni nyt hyvin, mutta vielä tämäkin... okei pieni kisahan tuo oli, mutta so what. Juuri näitä positiivisia kokemuksia kaipaamme Tomun kanssa, jotta molemmilla itseluottamus kasvaa ja hommaan tulee rutiinia. Huikea päivä kertakaikkiaan!! Aivan täyttä lottopottia emme sentään näyttelyssä putsanneet ja ryhmäkehään menimme jo voittaja-fiiliksissä. Aivan sama, Tomu oli jo ylittänyt itsensä :) Ja hienosti jaksoi poika kuumuudesta huolimatta jäpittää komeasti ryhmäkehässä, mutta tuomari ei tällä kertaa nähnyt karvattomuuden taakse. Emme päässeet jatkokierrokselle, mutta hymyt korvissa lähdimme autolle.

Näyttelytuliaisia ja miun väsynyt kehäkettu. On kyllä unen ansainnut :)

Pitkä odottelua ja kuumuus. Mahtava seiso!!!

Nostan kyllä pojalle hattua, mahtavaa työtä Tomulta!

Jotta nyt ei mene ihan hehkutukseksi ja seinille hyppimiseksi niin kyllä täällä välillä sattuu ja tapahtuu muutakin. Toisen näyttelytreenikerran jälkeen Tomu alkoi aivastella. Aivastella normaalia enemmän ja nenästä vuoti kirkasta nestettä. Oireet viittasivat nenäpunkkiin ja perjantaina kävimme vahvistamassa epäilyni. Nenästä ei saatu näytettä itse otuksesta, mutta siihen viittaavaa "kudosta" löytyi runsaasti. Saimme kolme viikon välein haukattavaa tablettia, joilla oireiden pitäisi ennemmin tai myöhemmin kadota, jopa aluksi voimistua, mutta kuitenkin hiipua hiljalleen.

Noh, jotta ei mene liian helpoksi niin lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä Tomu rupesi olemaan levoton ja kulki häntä alhaalla. Koskaan Tomulla tosiaan ei aiemmin ole juoksuiset nartut moisia oireita aiheuttaneet, joten lähdimme ulos siinä toivossa, että pitää päästä tarpeille. Tomu kipitti suoraan eteenpäin, teki muutaman hassun pissan sinne tänne ja sitten taas jatkettiin rivakkaa menoa. Hajut eivät kiinnostaneet mikä vahvisti sen, että jotain on nyt vialla. Pieni lenkki ja tulimme sisälle. Sama levottomuus jatkui ja päätin että jos pitää mennä pidempi lenkki kakan toivossa. Mentiin ja ei mitään. Aivan muutama pissa, mutta samanlainen määrätietoinen askellus. Aivan kuin se kakkapaikka olisi tuolla jossain. Päätin, että menemme hetkeksi koirapuistoon ja jos ei noin 10-15 min sisällä tule isoja tarpeita niin sitten lähdemme kotiin seuraamaan tilannetta. Tomu oli öisessä puistossa kuin elementissään ja ei tietoakaan mistään vaivasta. Jopa aidan vierellä kulkenut kissa sai kyytiä kun Tomu innostui kissajahtiin, onneksi aita oli näiden kahden välissä. Kissaa en nähnyt, mutta kuulin sen kaulassa olleen kulkusen.

Palasimme sisälle ja aivan sama, levoton käytös jatkui. "Et voi olla tosissasi..." huokasin. Noh, nyt päätin että menen sänkyyn ja kuulostelen hetken Tomun tilannetta. Hetken poika pyöri asunnossa ja kävi sitten olohuoneen matolle maate. Onneksi aamuun asti saatiin nukuttua, mutta kun nousin ylös oli Tomu taas menossa ovea kohti häntä alhaalla. Ulkona tuli molemmat tarpeet, mutta sisälle kun päästiin niin häntä lopahti samantien. Aivan kuin peräpäässä kiusaisi jokin tai tekisi kipeää. Istuessaan Tomu tärisi. Koska oli sunnuntai, eihän mikään lähellä oleva lääkäriasema ole auki ja kuitenkin Tomun ollessa muutoin melko virkeä, söi herkkuja ja joi vettä sekä lenkkeili kuitenkin häntä pystyssä reippaalla askeleella niin päätin odottaa maanantaihin kuitenkin seuraten josko tilanne muuttuisi. Koko sunnuntain melkeinpä Tomu nukkui ja pysytteli makuullaan. Tunnustelin peräpäätä, mutta mikään ei tuntunut tekevän kovin kipeää.

Sanotaan, että uni parantaa. Voi pientä :/

Soitin maanantaina lääkäriin ja saimme ajan tiistai-iltapäiväksi. Epäilin, että anaalirauhaset saattaisivat olla joko täynnä tai tulehtuneet tai muutoin ärtyneet. Tomun olo parani ennen lääkäriaikaa, mutta selvästi se vielä jossain määrin aristi takamustaan. Lääkärissä rauhaset tyhjennettiin, vain pieni ulvaisu ennen kuin lääkäri ehti ottaa käden pois peräpäästä, joten kovin kipeät ne eivät onneksi olleet ja kuulemmat tyhjenivät oikein hyvin. Jostain syystä toisella puolella oli kuulemma paljon enemmän tavaraa kuin toisella. Voipi olla, että toinen puoli olisi tyhjentynyt alkuviikon aikana. Lääkäri siis epäili että rauhaset tod. näk. vaivasivat sen verran, että ärsyttivät. Emme saaneet antibiootteja vaan ohjeiksi tuli vain huuhdella lämpöisellä vedellä tai vesihauteessa peräpäätä. Aristus hävisi ja toistaiseksi Tomu on vaikuttanut normaalilta.

Aivastelukin on nyt hiljalleen alkanut laantua, joten toivottavasti sekin vaiva menisi vihdoin ohi. Jos lääkekuuri ei tehoaisi, olisi pelko esimerkiksi pöly- tai siitepölyallergiasta. Tosin lääkärin mukaan koira näyttäisi paljon tukkoisemmalta rähmäisine silmineen. Tomulla ei rähmää juuri ole ollut ja muutenkin olemus oli virkeämpi, vaikka onhan tuo lääkärireissussa käyminen aina hiukan jännä paikka.

Tolpillaan taas :)

Toivotaan, että molemmat vaivat katoavat määrätyillä hoidoilla, toistaiseksi näyttää hyvältä. Voipi olla, että meillä on taas treenattavaa näyttelyihin, mikäli Tomu yhdistää lääkärireissut ja varsinkin anaalien tyhjennyksen sinne. Se on kuitenkin sitten sen ajan haaste. Kotkan Ruusu -näyttely on seuraava etappimme 16.6. joten sinne on vielä pari viikkoa aikaa. Katsotaan kuinka meidän käy, tavoitteena olisi rento esiintyminen :) Siitä sitten jäänkin parin viikon lomalle ja taidanpa unohtaa silloin aivan kaiken. Työasioiden lisäksi Tomu ansaitsee lomaa ja mielekästä tekemistä, katsotaan mitä keksimme :) Siihen asti kuulumisiin!

Ainiin, melkein ihan unohdin mainita, että jo ennen näyttelytreenien alkua Raumalla järjestetyssä mätsärissä saimme ensimmäisen sijoituksemme :)

Pienten punaisten nelonen :)
Satakunnan Noutajayhdistyksen mätsärissa Kuva: Olli-Pekka Vainio.

Saaristolaiskauteen!

Äitien päivän lähestyessä oli taas aika pakata kassit ja pussit väkineen autoon ja pyyhkäistä keveä 400 km Raumalta Kotkaan. Vaikka kesän tulon myötä myös vaatekassien pitäisi keventyä niin päin vastoin. Ajatuksenamme oli nimittäin veneillä muutamaksi yöksi Kotkan edustalla olevaan saaristoon. Tarkemmin ottaen Haapasaareen, jonne on noin 1,5 h venematka rannikolta. Siellä meitä jo odotti Mikan mummi, mahtavat rantakalliot ja merituulen tuoksu. Voisiko ollakaan parempaa tapaa viettää viikonloppua.

Tomun näkökulmasta saaristo ei ehkä ole se paratiisein paikka, sillä kuten kaikissa muissakin rannikon ja saaristojen alueille, myös haapasaaressa suorastaan vilisee punkkeja ja toki venematkatkin tuottivat pientä jännitystä pojalle sekä veneen keikkuminen pahoinvointia.

Pahaksi onneksi pääsimme matkaan vasta perjantaina iltapäivällä sillä usvainen keli saaristossa haittasi näkyvyyttä emmekä siten halunneet ottaa riskiä, että jotain sattuisi. Perjantaina iltapäivän kuluessa sumu kuulemma hälveni ja nousimme Mikan isän kauniiseen puuveneeseen. Matka kohti saaristoa voi täten alkaa :)

Kuvakavalkadin kera... ^^

Pikkusen poikaa jännitti mutta kyllä se siitä :)
Emännän sylissä oli turvallista olla.

Ja välillä katseltiin ja haisteltiin merta

Isännänkin syliin melkein nukahdettiin

Maissa! Iltalenkin aika

Auringonlaskussa kylpeviä saaristolaisia

Ja upeassa sellaisessa

Tomu keskittyessa auringon laskun tarkasteluun, sainpas
napattua toisesta suht hyvän poseerauskuvan ;)

Pilvien leikkiä

Uuteen aamuun herättiin utuisissa merkeissä

Vai johtuuko tämä vain unihiekkaisista silmistä ;)

Sään runtelemat puut... niissä on sitä jotain :)

Aava meri ja pikkuruinen shiba <3

Meri ja rantakalliot

Kotiin paluun aika. Kaksi silmäparein tähystettiin, jotta
ei satu törmäyksiä näin usvaisessa kelissä.

Haapasaari.. siellä jossakin

Mun reippaat merimiehet <3

Ja vihdoin maissa :)

Paluumatka sujui pääasiassa kylkikyljessä nukkuen <3

Reissu sujui siis hienosti. Tomusta tuli entistä rohkeampi laivakoira ja punkkejakaan ei tällä reissulla tarttunut kuin turkkiin neljä. Ja se on vielä vähän :D Juhannuksen tienoilla taas suunnataan meren toiselle puolen, joten katsotaan sitten mikä osuu saldoksi. Mutta ne öttimöntiäiset eivät meitä hidasta. Meri, mökki ja maisemat voittavat pienet pahat sata nolla :)

Keväästä kohti kesää

Raikkaan sateen jälkeen. Tomu 1 v 4kk.

Onpas pitkä väli viimeisimmästä postauksesta. Vähän on kiirettä toki ollut ja toisaalta taas näin hienoina kevätpäivinä ei viitsisi koneen ääressäkään aikaa kuluttaa.

Tänään muuten on tasan vuosi ja 5 kuukautta siitä kun Tomu sisaruksineen putkahtivat maailmaan :) Niin se vaan aika kuluu, hurjan nopeasti. Kohta saadaan jo juhlistaa 2-vuotissynttäreitä. Huhhuh, alkavat hiljalleen saavuttaa siis aikuisikää vaikka nuoriahan kolmikko on vielä pitkän aikaa.

Tomun kanssa ollaan saatu rallytoko tältä keväältä pulkkaan ja yritin saada meille kevääksi agilitykurssia Mynämäeltä, mutta esteeksi sattui auton puute. Jaa miksi ei sitten Raumalta kurssia, hyvä kysymys :D Josko sitä joskus kokeilisi ihan paikkakunnan kursseja. Nyt alkaa kuiteskin omat työkiireetkin ja sitä myöten työreissuja pukkaa, joten en pysty pojan kanssa sitoutumaan koviin pitkäkestoisiin kursseihin. Alustavasti olen varannut Mynämäen koirakerholta syksyyn alkeisagikurssille paikan. Toivottavasti se järjestyisi.

Kevät ja kesä tuovat mukanaan taas myös näyttelyt, joissa olemme noin kerran kuussa tässä käyneet muutamien mätsäreiden lisäksi. Muistatte varmaan kun kehuin meidän suoritusta Turun näyttelyssä alkuvuodesta. Sen jälkeen kävimme terveystutkimuksissa ja rokotuksissa eläinlääkärissä. Ja mitä sitten jälkeenpäin olemme näyttelyissä käyneet, Jämijärvellä, Tampereella ja mätsäreissä Turussa sekä Tampereella niin tuntuu kuin aloittaisimme taas aivan alusta. Tomu on Jämijärveltä asti ollut epävarma pöydällä, ikään kuin pelätten että taas se lääkäri tulee ja pistää. Tai tekee jotain muuta epäilyttävää. Huooh. Tämä kysyy kyllä kärsivällisyyttä ja omia hermoja. Mitä enemmän näitä hiukan epäonnisia kokemuksia saamme, sitä enemmän jännitän miten mahtaa seuraavalla kerralla käydä ja se taas tarttuu Tomuun kahta kauheammin. Ja ei, kyse ei ole siitä ettemmekä harjoittelisi. Päinvastoin. Tavallaan tuntuu jopa epäreilulta kun me harjoittelemme, harjoittelemme, harjoittelemme ja harjoittelemme sekä haemme kokemuksia näyttelyistä niin ei vain tunnu siltä että edistyisimme harjoitteluun nähden, niin kuin jotkut muut koirakot etenesivät mikäli harjoittelisivat samoja määriä kuin me. Tomu ei ole moksiskaan kehän laidoilla, tekee tuttavuutta muihin koiriin ja käy myös haistelemassa ihmisiä, mutta kun on mentävä kehään niin homma heittää härän pyllyä. Okei, mä jännitän, mutta sitäkin olen pystynyt vähentämään siitä mitä se oli ekoilla kerroilla. Ja aivan varmasti kaikki muutkin jännittävät eli en taida ainoa olla, ehen. Mutta en luovuta. Jos kerran Turussa saatiin homma toimiin niin miksi ei nytkin?! Mutta kaikella tottakai rajansa. En halua liiaksi poikaa kiusata ja jos tämä ei yrityksistä huolimatta ala sujua niin ehkä sitten, noh, ryhdymme keskittymään muihin harrastuksiin ja yhdessä oloon. Shibojen kanssa kuitenkin tulee olla sinnikäs ja kärsivällinen, joten toivottavasti sitä vielä riittää joksikin aikaa ;) Ja otsa kurtussa tässä ei saisi olla eli yritän hillitä sitä kilpailuhenkisyyttä mitä ei tässä lajissa pitäisi päästää valloilleen. Tähän näyttelykuulumisten loppuun vielä liitän Chic Choix Teamin blogin linkin erittäin hyvästä kirjoituksesta koirista, jotka ovat niitä upeimpia lemmikkejä ja rakkaimpia perheenjäseniä, olematta kuitenkaan muotovalioita tai kehäkettuja. Suosittelen lukemaan!

Tomu on myös viimeisen kuukauden sisään kärsinyt kolmeen kertaan vatsavaivoista, lähinnä ripulista ja kerran oksennustaudista. Se mikä tässä eniten ihmetyttää niin mahataudit ovat sattuneet vain kun olemme olleet vanhempieni luona Kangasalla. Ja pääasiassa kun olemme siellä käymässä, olen melkein aina lähtenyt työreissuun päiväksi tai pariksi Tomun jäädessä vanhemmilleni hoitoon. Voisikohan siis olla mahdollista, että vatsavaivat johtuisivat stressistä? En keksi mitään mitä Tomu olisi syönyt, vatsalle sopimatonta ja kun vielä paikka sekä niin lyhyet välit tautien välissä jotenkin saavat minut kallistumaan siihen stressivatsaan. Taidan nyt seurailla kehkeytyykö näitä lisää ja pyrin myös siihen etten aivan joka kerta Kangasalla käydessäni lähde pitkäksi aikaa pois kotoa, jottei tästä tule pysyvää vaivaa. Täytyy siis välillä pakkailla kasseja vaikka paria päivää ennen itse reissuun lähtöä, jotta sekään ei laukaise pojassa oireita. Seuraillaan siis miten tämä etenee.

Merirauman maisemissa

Noo jotta ei nyt aivan synkistelyksi tässä mene niin ihanat kevätkelit ovat antaneet sekä itselleni että Tomulle hymyn karetta poskille. Ihana käydä pitkillä lenkeillä kun aurinko paistaa, linnut juttelevat puiden oksilta ja pikku hiljaa saa heittää pipot ja kaulaliinat varastoon. Eilen kävimme Meriraumassa lenkillä piiiitkästä aikaa ja haistelemassa meri-ilmaa. Ah kuinka ihanaa. Nauttikaa tekin siellä koirienne kanssa ihanista ilmoista ja raikkaista kevätsateista :) Me ainakin teemme niin <3