Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

torstai 26. tammikuuta 2012

Isomus Astral Topaz

Isomus Astral Opal, Topaz ja Jade. Kuva: Sini Suutari.
Tässä sitä ollaan :) Seitsemän viikkoa sitten Tampereella syntyi tähän maailmaan Saimille ja Sipille kolme pientä shiban alkua, yksi tyttö ja kaksi poikaa. Tyttö sai nimekseen Isomus Astral Jade, isompi poika Isomus Astral Opal ja pieni poika Isomus Astral Topaz. Nyt pennut ovat jo tomeria seitsenviikkoisia viikareita ja alkavat olla lähellä luovutusikää.

Meidän perheen tulee valloittamaan viikon päästä pikkupoika Topaz eli tuttavallisemmin Tomu. Hän on osoittautunut rauhalliseksi pojaksi, josta kuitenkin tarpeen tullen löytyy virtaa ja omaa tahtoa. Itse olen myös pistänyt merkille, että olisikohan Tomussa kenties hieman unelmoijan vikaa kun välillä hän seikkailee itsekseen sisarusten nujakoidessa toisaalla. Tulee siis tulevaan emäntäänsä aivan selvästi ;) Pikkumiehelle maistuu ihan hyvin ruokakin ja on jossain määrin myös melkoinen herkkusuu, joten toivotaan että tästä olisi apua pojan motivoinnissakin sitten ajan kuluessa. Tomun sisko lähtee Helsingin seudulle ja iso poika Eurajoelle, joten koko porukka jää asustamaan etelään. Tomusta teemme kasvattajan kanssa yhteisomistajuussopimuksen, joten jos kaikki hyvin menee, on tulevaisuudessa mahdollisesti odotettavissa pikkutomuja :) Käytännössä yhteisomistajuus tarkoittaa sitä, että kasvattajalla on oikeus käyttää koiraa jalostuksessa, mutta muutoin koira on minulle kuin oma eli huolehdin koiran hyvinvoinnista ja kouluttamisesta sekä harrastuksista.

Tomu 7 vk. Kuva: Sini Suutari.

Hieman jännittää kuinka tämän likan käy ensikertalaisena koiranomistajana. Kuinka peruskoulutus ja haaveissa oleva vapaana pitäminen onnistuu? Ja kuinkas sitten sujuu kun pojalle murkkuikä pukkaa päälle? Musta jotenkin tuntuu siltä, että kantapään kautta tässä varmaan opitaan puolin jos toisin. Joitakin tarvikkeita on tullut ostettua pitkin viikkoa, ruoka- ja juomakuppia, muutamia leluja ja postissa (toivottavasti) on matkalla kevythäkki autossa kuljettamista ja näyttelyitä varten. Sitten kun Tomu on haettu kotiin, käymme hankkimassa taluttimen ja pannan, jotta saadaan sopivan kokoiset.. ja väriset ;) Vielä pitäisi myös ruokaa, kynsisakset, harja ja peti hankkia. Joten valmisteltavaa vielä riittää. Ja silti odottavan aika on aina pitkä...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Esittely

Näin ensimmäiseksi kirjoitukseksi ajattelin, että olisi varmaan hyvä kertoa kuka on blogin takana ja millaisia juttuja tulevaisuudessa on luvassa.

Olen Katja, vastavalmistunut hortonomi, täältä Kangasalta Tampereen itänaapurista. Tässä työelämää maisemasuunnittelijana aloittelen ja jo pitkään haaveena ollut kippuraelämä toteutuu vihdoin (pikaisesti laskemalla noin 6,5 vuoden odotus takana) :) Kaikki alkoi siitä kun valmistuminen rupesi häämöttämään, ajattelin olla tapani mukaan hyvissä ajoin liikkeellä ja aloin ottaa yhteyttä kasvattajiin. Nyt reilut puoli vuotta myöhemmin monen mutkan kautta muutaman viikon päästä meidän perheen valloittaa noin kahdeksan viikon ikäinen pikkumies Kennel Isomuksesta, Tampereelta. Itsekin asun vielä muutaman viikon täällä naapurikunnassa, joten pennun kanssa suunnataan sitten yksissä tuumin Raumalle poikaystäväni luokse asustelemaan.

Edessäsi on siis blogi, joka kertoo pienen mutta pippurisen koirarodun edustajan elämästä hänen emäntänsä ja isäntänsä kanssa. Tavoitteena on pojan kanssa käydä ainakin pentukoulu ja mahdollisuuksien mukaan aloittaa tokon harjoittelu. Ja myöhemmin voidaan harkita agilitya, jos herra ois sitä mieltä, että se vois olla hauskaa :) Näyttelyissäkin tullaan varmasti jonkin verran pyörähtämään. Jännityksellä ja innolla siis odotan mitä uusi kippuraelämä tuo tullessaan, sillä itselläni on paljon opittavaa ensikertalaisena koiranomistajana. Kuka siis kouluttaa ja ketä ;)

Seuraavassa postauksessa esittelenkin sitten koko blogin päätähden.