Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Маленький Хатико!

Ihan pakko kertoa näin lyhyehkö tarina eiliseltä iltaulkoilulta. Monesti kippuran omistajat kuulevat erilaisia ehdotelmia siitä, minkä rotuinen koira hihnan toisessa päässä on, ja siitä miten se muistuttakaan kettua tai miten kukaan ei ole moista ennen nähnyt. Niin myös me, mutta viimeiltana kuulin jotain aivan uutta.

Eilen siis olimme Tomun kanssa tavanomaiseen tapaan iltapissalla läheisessä puistossa, kun meitä vastaan käveli kolmen nuoren venäläisen seurue. He höpöttelivät omiaan aika äänekkäästi, joten oli pimeässäkin jo helppo tunnistaa mistä nämä olivat kotoisin. Kun olimme ohitustilanteessa, venäläisistä yksi hihkaisi: "Маленький Хатико!" (lausutaan Malenkiy Hachiko). Lukiossa kolme kurssia venäjää lukeneena ja onnellisesti unohtaneena kuitenkin tiesin mitä tämä tarkoitti. Ja siitä sitten loppumatkan taitoin ylpeänä oma Pikku Hachiko alias Tomu vierelläni :) Eipä taida pikkunen tiedostaa, että hänessä saattaisi olla näyttelijän vikaa ;) Mutta ehkäpä tämä tavallinen elämä on jo yhtä teatteria niin riittäköön se meille.

Tässä vielä tältä päivältä hauska kuva, mitä meidän uskollinen ystävä sai päähänsä kun emännän silmä vältti muutaman minuutin. Kyllähän se emännän pehmeä ja lämmin takki toimittaa myös makuualustan virkaa ;)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Sukujuhlat

Ylärivi: Setä Kerkko, isoäiti Nami ja äiti Saimi. Alarivi: Lapsukaiset Riki, Jade ja Tomu

Auringon piristäessä sunnuntaiaamupäivää oli aika pitää Isomus Astral -perheen ensimmäinen pentutapaaminen Pyhärannassa. Akateemisen vartin oli Tomu henkilökuntineen tapaamisesta myöhässä, mutta se ei menoa hidastanut. Paikan päällä meitä odottivat kasvattajan lisäksi pentujen äiti Saimi sekä sisarukset Jade ja Riki. Lisäksi paikalla oli päivää emännöineen Erjan omistamat pentutytöt Onna ja Hikari, Saimin velipuoli Kerkko omistajansa Kristan kanssa sekä Saimin kasvattaja Marjan tyttöjen Madden ja Namin kera. Oli siis talo täynnä kipuroita :) Valitettavasti Kerkolle pikkupoikien leikit olivat hiukan liikaa, joten hän vietti aikansa omassa rauhassa häkissä. Saimi viihtyi suurimman osan ajasta pentujensa seurassa, vaikka välillä Saimin ilme osoitti, että nyt riittää nää kolme pikku purukalustoa.

Viidellä pennun viikarilla sen sijaan oli hauskaa. Koko neljän tunnin vierailun aikana ei vauhti juuri hidastunut ja melkoista littaleikkiä ( "litta" on tampereen murretta ja tarkoittaa samaa kuin "hippa") mentiin ympäri ämpäri olohuonetta. Hikari ja Riki olivat vauhdikkaimmat ja äänekkäimmät tapaukset. Tomu ja Jade seurasivat hyvinä kakkosina perässä :) Tomu, jolle uudet tilanteet ja paikat on aina hieman jännä paikka, ei tällä kertaa ihmetellyt kovin kauan. Tilannetta ehkä helpotti oman emon ja sisarusten läsnäolo. Nopeasti pääsi leikkiin mukaan, mikä on hyvä asia. Joukon viides napero, Onna, oli mielenkiintoinen tapaus. Onna seuraili omalta makuupaikaltaan kuningattaren elkein muiden koohottamista. Kun joku muista meni nuuskimaan ja pyytämään Onnaa mukaan leikkiin, tämä vain ärähti "Ei huvita!" Kyllä Onna porukan perässä muutamia juoksuaskeliakin otti, mutta tyttö tuntui viihtyvän aika paljon omassa kuninkaallisessa asemassaan :D hassu tapaus! Riki ja Tomu taas ottivat melkoisen rajua painimatsia välillä toisistaan. Ja pakko myöntää, että kyllä nyt meidän poika tais jäädä isoveljelleen kakkoseksi. Veikkaanpa, että Tomu taitaa olla hieman alistuvampi ja pehmeämpi luonne Rikiin verrattuna. Mutta varokaa vaan, revanssia odotellaan, tietysti leikkimielellä ;)

Mukava päivä oli kaiken kaikkiaan ja oli hienoa nähdä myös shibatytöt Madde ja Nami. Nami on Saimin emo, joten on hienoa nähdä sukupolvea pidemmälle. Madde ja Nami olivat ihania ja lempeitä eli tosi valloittavia tapauksia molemmat. Maddella varsinkin oli hieno ja keveä askellus sekä oikein muhkea turkki. Päivän päätteeksi otettiin vielä perhepotretti mummon, sedän, äidin ja lapsukaisten kanssa omistajineen.

Veljekset Tomu ja Riki kasvattajan sylissä

Juomatauko. Ja se on juoma-astia eikä uima-allas ;)

Tomun hengähdyshetki, joka tosin ei kauan kestänyt :D

Mihin se koirankeksi meni?!

Saimi

Tomu

Tomu ja Jade varmistamassa lattian puhtaanapitoa ruuasta

Jade luovutti mutta Tomu vielä jaksaa varmistaa

Isomukset leikkimässä, harmi ettei ääni ei välity näin kuvan kautta...

Mitämitämitä sulla on siellä, Tomu ja Riki etunenässä, Hikari taustalla

Madde, Riki, Hikari ja Nami katsovat kun porukka alkaa tekemään lähtöä
 
Kiitos kaikille osallistuneille mukavasta päivästä! Toivottavasti nähdään pian uudelleen :)

P.S. Pahoittelen asiavirheitä, jotka on nyt korjattu :)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Rokotuksen aika!

Reippaana rokotuksen jälkeen
Saimin ja Sipin suloiset pallerot täyttävät tänään juurikin tasan 3 kk, mikä oikeuttaa tottakai ensimmäisiin rokotuksiin ;) kävimme Tomun kanssa tänään Raumalla KnowHaussa ottamassa ensimmäiset rokotteet. Ihmetystä riitti, mutta oon tosi ylpeä siitä että miten rauhallisesti Tomu otti kuitenkin ja jopa pisti makuulle hoitopöydälle. Lääkäri oli myös oikein mukava ja osasi hienosti hoitaa Tomua. Harkitsevaista koiraa kun ei tosta noin vain voi ruveta kopeloimaan. Pojalla on kuulemma kaikki hienosti mallillaan: sydänääni on hyvä, raajat, turkki, korvat ja hampaat kunnossa sekä tietysti molemmat kivekset ovat kehittyneet normaalisti. Itse jännitin eniten sitä miten Tomu suhtautuisi pistokseen. Ja jännitykseni oli täysin turha :) Poika ei inahtanutkaan piston aikana ja kääntyi vaan katsomaan kun rokoteaine laitettiin, että kuka siellä mun takapuolta painaa. Ajattelin jo pahinta, että Tomu kantavalla äänellään karkottaa kaikki asiakkaat muutaman kilometrin säteeltä kauniilla kiljunnallaan. Mutta ei. Reipas poika ja ihanan rauhallinen :) lääkärin antama keksi ei kyllä hoitopöydällä maistunut, mutta kotona se syötiin hyvällä ruokahalulla ja jopa kelpasi paremmin kuin herkkupalana käyttämäni kuivaliha :D Vielä ennen kotiin lähtöä punnitsin ihan mielenkiinnosta paljon pojalle on tullut viikossa lisää painoa ja olihan sitä tullut puoli kiloa kun vaaka näytti 4,5 kg.

Mutta nyt on sitten ns. virallisesti kastettu poika kolmikuiseksi. Onnea myös sisaruksille, Jadelle ja Rikille täältä Raumalta! Tässä vielä meidän 3 kk v. :)