Tylsä ja vaikea - mutta mulle niin huippu!

Syksy alkaa saapua hiljalleen ja meillä täällä sen myötä myös Tomun turkki alkaa olla aikas lailla varisteltua tavaraa. Sen kummempia kuulumisia ja hehkutuksia ei taida olla vähään aikaan luvassa sillä näyttelyt ovat tauolla näillä näkymin joulukuuhun asti ja muutenkin Tomun osalta testit alkaa olla kohta kaluttu läpi. Ai miten niin?

Heinäkuun lopulla oli meidän toiseksi viimeinen koitos näyttelyiden osalta, Mäntsälässä. Paikassa jossa myös aloitimme virallisesti näyttelyuramme Tomun kanssa. Hiukan ollaan petrattu niistä ajoista ;) Tomulle ei näyttelyssä ollut mitään paineita sillä ryhmänäyttelystä kotiin saisimme korkeintaan ROP-tittelin. Tosin tällä kertaa ROP-titteli meni toiseen, mutta täysin oikeaan ja ansaittuun osoitteeseen kun Tomun ainoa urosshibakaveri Ilo oli upealla esiintymisellä päivän komein shiba ja samalla myös Suomen muotovalio. Onnittelut siis vielä Tomun parhaalle kaverille Ilolle ja omistajalleen Viivulle, ootte huippuja <3 Tomulle toki kans rapsut on paikallaan sillä poika oli hienosti PU2 ^^ Kaveruksille siis loistava päivä kehässä. Tuomarina toimi Rune Fagerström, joka antoi Tomulle arvosteluksi seuraavaa:

"2 1/2 v hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Hyvän mallinen pää. Hyvät silmät ja itämainen ilme. Hyvät korvat. Hieman epätasainen purenta. Hyvä kaula, erinomainen eturinta. Hyvä runko. Tasap. kulmaukset. Hyvä luusto. Hyvä karva ja häntä. Liikkuu hyvin."

Tomu Mäntsälässä PU2

Kesän näyttelyputki kuitenkin huipentui WDS 2014 -maailmanvoittajanäyttelyyn Helsingissä. Meillä ei suuret odotukset ollut näyttelyn suhteen, sillä näissä kekkereissä pienetkin virheet olivat ratkaisevia. Ja Tomun kauneuspilkut tietäen, olisi lähes ihme että saisimme edes sijoituksen. Valioluokan uroksia paikalla oli enemmän kuin Suomessa shibojen erkkarissa yhteensä, joten mahdollisuudet pienenivät entisestään. Niin upeita koiria oli kehässä. Tomu sai arvosanaksi EH:n, joka oli ihan realistinen ja odotettu arvostelu. Mutta hieno mies tämä ukkeli on. Joskus sanoin, että vasta sitten kun kehässä käytös on sen verran hyvää luokkaa niin otamme osaa Tomun kanssa näihin isoihin näyttelyihin kuten joulukuiseen Helsingin messariin. Ja tässä sitä oltiin. Yhdessä muiden, yli sadan shiban kanssa kisaamassa WDS-titteleistä. Tämä oli jo meille hieno juttu :) Tomun ravistelut kehässä jäi hiukan harmittamaan, mutta se oli mun vika. Uusi hihna+panta -yhdistelmä oli vielä sen verran uusi Tomulle että prrrr se oli saatava paremmin ravistelemalla. Noh se ei tainnut juuri onneksi arvosteluun vaikuttaa, mutta toki ravisteluitta olisi suoritus ollut nätimpää katsottavaa. Tuomarina oli australialainen shibakasvattaja Andrew Burt. Pidin tuomarista todella paljon. Oli nopea, miellyttävä, ystävällinen ja kohteli koiria kauniisti. Näin myös tuomarin lohduttavan yhtä handleriä halaamalla, koska tämän koira ei käytöksen takia saanut arvostelua. Meidän kohdalla tuomari myös sanoi lyhyen kommentin miksi juuri se laatuarvosana. Varmaan arvaattekin mikä meillä oli se akilleen kantapää. Purenta. Arvostelu oli seuraavanlainen:


"2,5 years well up to size. Correct proportions. Typical angulation. Typical ears. Prefer darker eye. Incorrect bite. Excellent coat type. Very good color. Close rear movement away side gate."

Itse kokemus WDS-näyttelystä oli unohtumaton. Nautin joka hetkestä ja siitä, että sai nähdä niin paljon shiboja yhden katon alla. Päivä oli pitkä ja väsyttävä, mutta silti hieno päivä. En vaihtaisi muuhun!

Tomun kanssa WDS-kehässä. On se upea poika niin ulkoisesti kuin sisäisesti <3

Komistus

Testien osalta päästiinkin sitten kartuttamaan kokemusta ja tuloksia luonnetestin osalta Pyhärannassa Jorma Lankisen ja Pirjo Kelloperän toimiessa tuomareina. Tätä testiä olen jännittänyt siitä asti kun siihen Tomun ilmotin. Jännitin jopa enemmän kuin näyttelyihin osallistuessa. Kun tiedän, ettei Tomu ole kova ja rohkea koira niin ehkä se teki jännityksestä pahemman. Arvion, että jos pääsemme testin läpi olisivat Tomun pisteet 30-50 pisteen välillä. Maksimipistemäärä testistä on 300. Eli odotukset eivät tosiaan olleet korkealla ja mahdollisuus keskeyttämiseenkin oli mielestäni täysin realistinen. Noh, tulta päin.

Onneksi Tomun testin aikana oli hyvä keli eikä satanut kaatamalla vettä. Tomu ei suostunut alkuun tekemään sen lähemmin tuttavuutta möreä-äänisen tuomarin kanssa kuin hetken nuuhkimalla. Mun kanssa Tomu sitten jahtasi narun päässä ollutta palloa. Se oli ainoa hetki testistä kun poikaparalla oli hauskaa :) Sitten alkoi totisemmat paikat. Leikkituokion jälkeen kohtasimme rämisevän kelkkamörön, jota tuomari kiskoi meitä kohti narusta vetäen. Tomu katseli kummallista kapinetta ja kun kelkka oli muutaman metrin päässä, saatiin pojasta pari haukahdusta aikaiseksi. Häntä laski vasta kun kelkka oli aivan kohdalla. Tomu ei halunnut tehdä sen koommin tuttavuutta tuon kapistuksen kanssa houkuttelusta huolimatta vaan kökötti aloillaan läähättäen. Olisimme siinä joutuneet maanittelemaan pitkäänkin, joten siirryttiin suosiolla seuraavaan tehtävään.

Kelkkakummajainen tulossa kohti

EN TUU! Tuumasi Tomu ;)

Tomu nosti häntänsä hienosti taas ylös ja lähdettiin kävelemään kentän halki ja vastaan asettui hyökkäävä ihminen kepillä huitoen ja samalla huutaen. Tomu katseli tulijaa jonkin aikaa. Parit pöhähdykset kuulin, mutta hihnasta tunsin että poika ei halunnut olla ensimmäisenä tervehtimässä tätä tulijaa. Itsehän en saanut kommunikoida koiran kanssa mitenkään. Hyökkäävä ihminen meidät kohdattuaan muuttui ystävälliseksi ja leperteleväksi ihmiseksi. Hän otti Tomun hihnan ja kokeili miten Tomu reagoisi näin kummallisen ailahtelevaisesti käyttäytyvään ihmisolentoon. Tomu näytti pelkäävän, mutta istui aloillaan ja antoi ihmisen koskea itseensä sen kummemmin väistelemättä tai hampaillaan uhkailematta. Mun kiltti mies <3

Hyökkäävä ihminen lähestyy

Tomu pelkäsi, mutta oli kiltti ihana itsensä ja antoi hyökänneen
ihmisen koskettaa itseään pysyen aloillaan

Seuraavaksi olivat luvassa haamu, eli narun päässä ollut rätti nostettiin koiran edessä ylös. Tomu säpsähti muttei ollut paniikissa. Häntä alhaalla ja läähätti vain. Sitten mentiin tynnyrin luo, joka meidän kuljettua sen ohi, rämähti luiskaa pitkin alas. Tomu säpsyi siihenkin ja samaan tapaan vain läähätti häntä alhaalla menemään. Sitten pimeään huoneeseen, jossa Tomun tuli etsiä minut pimeästä paikasta. Hetken ihmeteltyään löysi minut ja päästiin viimeisten tehtävien pariin. Minun piti kiinnittää Tomu ladon oveen asennettuun lyhyeen ketjuun ja lähteä itse pois näkösältä. Hyökkäävä ihminen lähti Tomua lähestymään ja tuomarin mukaan pyrki pakoon, mutta sitten paukut loppui ja jäi odottamaan kohtaloaa. Antoi kuitenkin hyökänneen ihmisen koskea itseensä hyvin, vaikka pelkäsikin. Viimeisenä rastina oli kahden laukauksen ääni, ensimmäinen liikkeestä ja viimeinen paikalla ollessaan. Tomu ei kuulemma reagoinut laukauksiin mitenkään, mutta jälkeenpäin kun testi oli jo ohi, poika tärisi ja läähätti.

Tynnyrin räminää odotellessa...

Pääsimme siis testin loppuun. Yllätyksekseni pidin testistä, vaikkei se meiltä järin ihmeemmin mennyt. Tuomarin antaessa arviota hän sanoi, että Tomu on melkoisen vaikeasti tulkittavissa oleva koira. Tomu kuulemma sulkeutuu itseensä odottamaan tilanteen ohitse menemistä mikäli kovasti pelottaa. Tuomarista Tomu oli siis tylsä koira :D Hyvä asia oli se, että Tomu kuulemma kulki minun mukana hyvin eli luotti siihen että olen siinä ja tuli siis kiltisti perässä vaikkakin pelotti. Yksi asia jäi kuitenkin hämäämään. Tuomari kysyi, että Tomu taitaa olla aika vaikea koira. Niin, miten sen nyt ottaa... Tomu ei ole ollut ehkä helpoin koiruus, mutta mieluummin ratkon rohkeuden puutteesta johtuvia haasteita kuin niitä, että Tomu olisi täysin raivopäinen ja aggressiivinen luupää. Koskaan Tomu ei ole minua haastanut niin, että nahkarukkasia olisi esiin tarvinnut ottaa tai naarmuja tullut ihoon. Maailman kiltein otus tuossa sohvalla nyt makaa reporankana. Haasteita meillä toki on, esim. tuo opittu paukkuarkuus ja rohkeuden puute, mutta se ei estä meitä toistaiseksi elämästä ihan tavallista koiraperheen elämää ja harrastuksissa käymistä. Ja tulee kuitenkin muistaa, että luonnetesti on tarkoitettu palvelus- ja sotakoiria varten, joten pikkuruinen shiba kotisohvalta tuskin koskaan tulee saamaan 300 pistettä ;)

Voin vain olla ylpeä siitä, ettei Tomun pehmoisuuden kanssa olla menty ainakaan pahempaan suuntaan. Ja paukkuarkuutta vastaankin taistellaan. Siedättämällä ja niin edelleen. Esimerkiksi nyt "paukkuarkuuden vuosipäivänä" (jos näinkin voi asian mainita) eli Rauman venetsialaisten aikaan kävimme päivälenkillä, jolloin paukkui jo raketteja. Tomu kuulosteli ne kyllä, mutta tein niistä äänistä iloisen asian ja lähdin juoksemaan iloisella äänellä jutellen ja kannustaen. Yhtäkään kertaa ei häntä laskenut ja normivauhtia tultiin kotiin eikä kieli pannan alla vetäen. Illalla paukkuminen tiivistyi. Ja ilokseni huomasin, ettei Tomu pelännyt paukkeita sen koommin. Jos olisi pelännyt, olisi maannut koko illan meidän alakerrassa makuuhuoneessa tai portaitten alla. Tomu pisteli unta palloon yläkerrassa joko sohvalla tai matolla olohuoneessamme, jonne paukut kuuluvat ehkä selkeimmin tässä asunnossa. Askel tai kaksi eteenpäin ollaan siis menty <3

Tomun tulos luonnetestissä tässä perässä ja sitten sanon hyvät yöt!

I Toimintakyky: -1 Pieni
II Terävyys: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu: -1 Haluton
IV Taisteluhalu: -1 Pieni
V Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton
VI Temperamentti: -1b Hieman välinpitämätön
VII Kovuus: +1 Hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys: +2b  Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Laukauspelottomuus: ++ Laukauskokematon

Tulos 74, josta vähennystä 41 pistettä toimintakyvystä, puolustus ja taisteluhalusta sekä temperamentistä.
 
LOPPUPISTEET eli varsinainen tulos: 33

Retuperällä

Mikähän siinä on, että blogin kirjoittaminen tuppaa nyt jäämään vähemmälle. Emme suinkaan ole hiljaiseloa elelleet Tomun kanssa, vaikka blogissa voisikin kulla bittirattaiden raksutuksen hiljaisuuden keskellä.

Viimeksi olikin puhetta terveystutkimuksista ja hienosta näyttelymenestyksestä, mutta ei tämä elo aina ole yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista. Ainakin nyt on hiukan mieli maassa. Kerron siitä myöhemmin miksi.

Syksyllä ostimme avomieheni kanssa kaksikerroksisen rivitalokolmion Rauman keskustan laitamilta ja olemme siis kuluttaneet aikaa pintaremonttien yhteydessä (ehkä tämä on osasyy siihen työreissukiireiden lisäksi, miksi blogi on jäänyt mappi Ö:hön.) Tomu on saanu myös uudet, monipuolisemmat ja hajurikkaammat lenkkeilyympäristöt sekä reipas 100 m2:tä omaa, aidattua pihaa :) voi sitä riemua kun saa riekkua menemään pallon perässä tai hepuloida ikiomalla pihalla!

Hepuli alkakoon omalla pihalla :)

Perushepuli-ilme ja -asento ;)

Ja sit voi välillä vähän rauhoittukain viileellä nurtsilla. Mun komeus <3

Harrastusrintamalle kuuluu kanssa hiukan hiljaisempaa. Työ vie kesäisin mehut ja ajan, joten raumalaistarjonta ei oikein sovi meidän aikatauluihin painoittuen kesäajalle, juuri siihen kiireisimpään aikaan. Ollaan kuitenkin jonkin verran treenailtu agilityä. Aloitimme Mynämäellä alkeisagikurssin, joista kaksi viimeistä kertaa jäi, ylläripylläri, töiden takia väliin. Tomu nautti suunnattomasti radalla menemisestä, mutta toistoja Tomu ei kovin montaa kertaa jaksa. Maks. 15 minuuttia ja sitten treenit on siinä. Sen todisti viimeisin alkeisagitreenikerta. Meillä oli jokaisella koirakolla 2 x n. 15-20 minuuttia aikaa olla radalla ohjattavana. Eka 15 minuuttia meni oikein hyvin, mutta se toinen kerta oli kyllä ikimuistoinen. Tarkoituksena oli lähettää koira radalle matalan pöydän päältä niin, että koira istuu pöydällä, omistaja menee parin esteen taakse ja lähettää koiran matkaan sanalla "Tule!" tms. Noh, tällä toisella kierroksella istutin Tomun toiseen kertaa pöydälle ja kuljin parin perusesteen taakse ja kutsuin "Tule!" Toinen jäpittää vaan pöydällä istuen ja katsoo mua kuin hullu puuroo, että en tosiaan enää jaksa mihinkään. Ei, Tomu ei hievahtanutkaan vaan katseli vaan mun yrityksiä houkutella liikkeelle. Vieläkin naurattaa ajatuskin tilanteesta :D ja vieläpä siksi, että muilla osallistujilla taas oli täys työ saada pysymään koira edes hetki aloillaan pöydällä. Shibat ;) Tekisi kyllä mieli jatkaa harjoituksia, mutta Mynämäelle matka on pitkä ja taas Raumalla kurssit ei pyöri kuin kesäaikaan. Tässä meidän uuden kodin lähellä, noin 10 minuutin kävalymatkan päässä löytyy yhden koirakerhon aidattu agikenttä, mutta täytyy nyt katsoo riittääkö taloudelliset rahkeet lähtee leikkiin mukaan. Katsotaan siis keväämmällä, intoa olisi kyllä molemmilla :)

Muuta häppeninkejä joihin osallistuimme Tomun kanssa osallistuneet loppuvuonna, olivat mm. Koira2013-tapahtuman koulutuskurssit Helsingin messukeskuksessa ja Tampereen jouluparaati marraskuun lopulla. Hienoja kokemuksia kumpainenkin näistä ja olen ylpeä pojasta, joka jaksoi keskittyä messarihallissa, jossa on vilinää ja melskettä. Jouluparaatissakaan ei väentungos, torvisoittokunnat tai kävelevät joulukuuset häirinneet yhtään.

Tomu punavalkoisessa huivissaan jouluparaatissa. Oli hieno tapahtuma!

Koira2013 -tapahtumassa temppukurssilla
Helsingin messukeskuksessa. Kuva: Nikita Tikka.

Mutta sitten se mistä lupasin kertoa aikaisemmin. Asia tai tapahtuma, joka tuskin koskaan katoaa mielestä täysin. Loppukesästä Raumalla on tapana juhlia loppukesästä venetsialaistyyliin kesäkauden loppumista. Juhlaan kuuluu myös ilotuliterakettien myynti, samaan tapaan kuin uutenavuotenakin, mutta ampumisaika on hiukan rajallisempi kuin vuodenvaihteessa. Noh, päätimme lähteä Tomun kanssa normitapaan hihnalenkille. Ja ikäväkyllä juuri sinä kertana kohdalle osui useampi lähes kohdalle osunut pauke... Tomu ei ensimmäisestä posahduksesta välittänyt, seuraavan kanssa hermostus nousi ja kolmanesta alkoi pelkääminen. Noh, käännyimme pois paikasta, jossa raketit ammuttiin, menimme kilometrin päässä olevaan koirapuistoon. Pauke kuului puistoon vähän, mutta siellä ei enää ollut pojalla paniikkia, toki hiukan kuunteli tarkemmin. En voi sanoin oikein kuvailla sitä tunnetta kun kävelin Tomun kanssa kyyneleet silmäkulmassa. Olin todella pettynyt lähinnä itseeni, miksi en tajunnut ettei siihen aikaan olisi pitänyt lähteä alueelle, jossa tuohon aikaan ammutaan... Tomu oli edellisenä uutena vuotena todella rauhallinen rakettien suhteen, ei välittänyt niistä ulkona eikä sisällä, toki ihan päällä ne eivät jysähtäneetkään silloin.

Voitte siis hyvin arvata, että tämäkin uuden vuoden pauke ei ollut Tomulle mieluinen tapahtuma. Päätin, että käydään pitkä lenkki mahdollisimman aikaisin ennen kuutta, jolloin rytinä saa alkaa. Lähdimme kolmelta ulos ja puoli viiden maissa pääsimme kotiin. Kiitos heille, joilla rahaa on kuin roskaa ja raketit suorastaan polttelee näpeissä kun pauke on aloitettava jo klo 16... Tulimme siis 1/4 lenkkimatkasta nelivetoa sisälle ja poikaparka tärisi ja läähätti pelosta ekan tunnin. Ennen kuin pauke siis sai edes virallisesti alkaakaan!! Itse yritin olla rauhallinen, normaaleita rutiineita tehden ja olemaan huomioimatta toisen hermostuneisuutta. En tiedä oliko siitä apua, mutta suurimman osan illasta Tomu ei enää läähättänyt, makoili rappusten alla rauhassa. Varmistin vain, että Tomu juo vähän vettä ja sai hiukan myös ruokaa. Normiruoka ei maistunut mutta pienet palat mureketta ja joitain kanakierreherkkuja meni. Ei siis ollu aivan täyspaniikki koko iltaa, mutta selvästi ei tykännyt ollenkaan paukkeesta. Yläkerrassa, joihin paukkeet kuului selvimmin, Tomu ei viihtynyt. Tuli välillä katsomaan mitä teemme yläkerrassa, mutta muutaman jysähdyksen jälkeen häntä valahti ja poika katsoi parhaaksi lähteä takaisin alakertaan rappusten alle maate. Seuraavan kerran kävimme ulkona vasta seuraavana aamuna, sillä pojalla ei tuntunut yölläkään olevan hätä, enkä halunnut ottaa riskiä, että joku törttö vielä kertaalleen posauttaa jostain raketin niskaamme. Itselleni ilta oli aika rankka myös. Tuntui todella pahalta katsoa toisen pelkoa ja kun vielä mielessä painaa se, että itse olen tämän Tomulle aiheuttanut. Tomu tuskin olisi vauhkonnut rakettien kanssa, jos venetsialaisten aikaan ei olisi mitään tapahtunut. Pahinta juuri tuo kun tietää, että asiat olisivat olleet toisin. Kun voisikin kääntää kelloa ajassa taaksepäin ja korjata virheensä.

Tomu kuuntelee vieläkin tarkkaan pamaukset, jotka joko ovat mattimyöhäis-ampujia tai muita kolauksia, mutta ei ihan paniikiksi lyö kuin mitä se oli silloin tiistaina. En tiedä olisiko tässä siis nyt mikä parhaimmaksi neuvoksi. Siedätystä varmaankin. Mietin, onko hui kauhistus-cd:stä apua? Onko mahdollista enää koskaan saada toisen pelkoa vähennettyä tai kenties poistettua? Olenko pilannut ihanan shiban typeryydelläni? Pystynköhän koskaan enää iloitsemaan vuodenvaihteista... Olisi ihanaa saada kommentteja ja kokemuksia sekä vertaistukea asian kanssa...

Ehkä ensikerralla on taas hiukan iloisempaa kerrottavaa. Kaikesta huolimatta:

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014 KAIKILLE!

Toivottavat Tomu & Katja

Syyssään ajatuksia

Sieltä ne sitten tupsahti. Keltaiset lehdet. Kirpakat aamut. Sadepisarat jos toisetkin. Lätäköt. Palelevat kädet. Villasukat. Kynttilät. Kumisaappaat. Tassupyyhkeen jatkuva käyttö.

Syksy siis näin lyhykäisyydessään :)

Tässä iltojen pimetessä tajusin, että herttileeri! Kohta meidän pieni shibapallero on vuoden ikäinen miehen alku. Alkuviikosta tuli pojalle 10 kk täyteen ja kovaa vauhtia ollaan menossa kohti seuraavia pyöreitä kuukausia. Ajattelinpa siis tämän lähestyvän vuosipäivän kunniaksi ihan vaan heitellä taas ilmoille ajatuksia ja havaintoja siitä millaiseksi, komeaksi pojaksi Tomu on tässä kuukausien aikana kehittynyt. Taidanpa tehdä niin, että listaan asioita, joihin suurin osa koirista törmää elämässää ja sitten kerron miten Tomu suhtautuu näihin. Aloitetaanpa...

Emäntä
Suhtautuu emäntään suht. hienosti. Uskoo kyllä kun kieltää. Kontaktissa parantamisen varaa ulkosalla. Vielä ei ole ehkä aivan selvää kumpi tässä on se numero yksi laumassa, mutta töitä sen eteen on emäntä tehnyt koko yhteiselon ajan. Tervehtii todella riemukkaasti. Antaa käsitellä, kynsien leikkaus vielä vähän haparoi mutta eiköhän se siitä.

Isäntä
Pojat on poikia. Tykkäävät kumpikin härnätä toistaan, joten se ns. johtajuussuhde ei välttämättä ole selvä, vielä... Tervehtii samaan tapaan kuin emäntääkin. Antaa käsitellä.

Läheiset ihmiset (omat ja avokin vanhemmat, sisarukset ja muut tutut)
Ovat tärkeitä. Riemukkaasti tervehditään erityisesti naispuolisia.

Vieraat ihmiset
Ei luota vieraisiin ihmisiin täysin tai ei oikein piittaa heistä, mutta on kyllä utelias. Väistää kosketusta ja silitysyrityksiä, mutta antaa rapsutella mikäli vieras ihminen on muutaman minuutin samassa tilassa pojan kanssa ja osoittaa välinpitämättömyytensä herraa kohtaan. Ei ole agressiivinen, vaan ujo ja harkitsevainen.

Auto
Aluksi oksenteli autoon pienenä jonkin verran, mutta ei ole koskaan pelännyt autossa saati autoon menemistä. Nykyään pahoinvointi on historiaa ja matkat taittuvat hienosti nukkuen tai katselleen tiemaisemaa kevythäkin suojista. Puruluuta myös järsii joskus.

Bussi
Pahoinvointia ja jännitystä oli ekoilla kerroilla, mutta nyt on mies kuin kotonaan bussissa. Jos bussi joskus keikkuu liikaa niin saattaa oksentaa, mutta harvoin sitäkään enää on koettu. Nukkuu suurimmaksi osaksi matkan. Hereillä seuraa uteliaana muiden matkustajien liikkeitä ja haluaisi tutkia bussia tarkemmin, mikä taas emäntää pitää hereillä :D

Juna
Tomu on ollut vain kerran junassa ja se on sujunut hienosti. Maaten ja possunsaparoa syöden. Turhaan ei stressaillut mistään kolinoista tai muista matkaajista. Lunki poika :)

Liikenneympäristö
Pentuna se oli uusi ja hirveä paikka. Suojatiet ylitettiin aluksi emännän tarjoamassa sylikyydissä. Nykyään ei ole moksiskaan mistään, ei hälytysajoneuvoista, tunneleistä, autoruuhkista, ihmispaljoudesta. Kelpo city-koira ;)

Tutut koirat
Ovat kivoja kavereita. Leikkimään! Ja korvat pitää puhdistaa, tottakai!

Vieraat koirat
Pentuna ei ollut kovin rohkea tutustumaan uusiin tuttavuuksiin. Nykyisin urokset eivät ole enää kovin kivoja (pojat, pojat), mutta nartut taas sitäkin kivempia. Ohitus sujuu hyvin niin, että emäntä palkitsee aina kun pojan huomio on muualla kuin koirassa. Katsoa saa vastaantulijaa, mutta ei pöhinöintiä tai sitä suurempaa. Suuressa koirajoukossa pärjää toistaiseksi, vieraan uroksen kanssa ei voi oikein päästää nokakkain. Remmirähjäystä ei ole esiintynyt, pelkästään pientä huohotusta ja sitäkin kitketään pois parhaillaan.

Emä
Rakas äiti!

Isä
Eivät ole tiettävästi tavanneet, mutta voi olla ettei kohtaaminen välttämättä olisi niin lämmin kuin äidillä ja pojalla.

Sisko
Rakas sisko ja yksi parhaista leikkikavereista!

Veli
Rakas veli ja yksi parhaista leikkikavereista heti kun on ensin tehty selväksi, että Riki on se johtava osapuoli, hehe ;) Tulevat siis uroksina hienosti juttuun edelleen!

Suihku/kylpy/pesu
Pesty kerran pesästä lennon jälkeen. Ei nauttinut, mutta ei pistänyt hirveästi hanttiin. Kiipesi kerran emännän syliin kun shampoot pestiin pois, jolloin emäntäkin oli läpimärkä. Kiltisti kuitenkin oli koko toimituksen ja ikään kuin alistui kohtaloonsa.

Fööni
Ei ole niitä nautinnollisimpia asioita, mutta ei kovinkaan paljon vastaan laita. Kaikesta ei ole pakko tykätä, mutta kaikkea tulee sietää ;)

Imuri
Ei ole koskaan pelännyt. Jopa nukkuu keskellä olohuonetta vaikka emäntä höylää lattiaa muutaman metrin päässä.

Ruohonleikkuri
Hassu pörinäkone, mikähän se oikein on??? Parempi pysyä hiukan etäällä seuraillen mielenkiinnolla.

Ruoka
Ei ole ruokahullu. Syö kun on nälkä ja muutoin on tarkka linjoistaan. Suurinta herkkua ovat meetvursti ja lätyt. Antaa emännän ottaa ruuan pois, vaikka se olisikin kesken. Sama pätee luihin ym. herkkuihin. Toivottavasti tähän ei tule jatkossa muutosta. Toki ruoka saisi maistua ehkä inasen paremminkin, mutta ei nykyinen tilanne huono ole. Lihomaan Tomua ei kyllä saa varsinaisella ruualla, herkuilla kylläkin :D Tykkää että ruuassa on vaihtelua. Kuiva nappula ei maistu.

Koulutus
Tykkää touhuta, jos palkka on tarpeeksi hyvää. Kuuntelee kun emäntä on se mielenkiintoisin asia ympäristössä. Toistaseksi koulutussaldossa on näyttelykurssi, verijälkikurssi, arkitoko sekä satunnaiset teemakurssit.

Näyttelyt
Ei vielä se kivoin paikka. Pärjää kyllä hälinässä, mutta kehässä itsevarmuus katoaa (saattaa johtua hyvinkin emännän jännityksestä) Kaipaa vielä harjoittelua pöydällä. Hihnassa kulku menee hienommin, mikä osaltaan tulee Tomun rauhallisesta luonteesta. Vieraan ihmisen kosketus, eli tuomareiden kopeloinnit ovat se akileen kantapää. Treeniä siis!

Kaupunkiympäristö
Pärjää loistavasti ja ei arastele yhtään. On utelias seurailemaan muiden menoa.

Eläinlääkäri
Jännä paikka, mutta hyvin on toistaiseksi mennyt rokotuskäynnit sekä hampaiden poisto. Emännä jännitys saattaa vaikuttaa asiaan...

Lääkkeet
Syö jos ne on kätketty ovelasti esim. jauhelihan sisään.

Kynsienleikkuu/punkin poisto/ym. hoitotoimenpide
Hieman aristelee tassujaan joten kynsien leikkuuta mennään edelleen herkkujen voimin. Punkit antaa nipata pois tai haravoida ne turkista. Selälleen kääntäminen ei ole miehen mielestä kivointa, varsinkaan sen jälkeen kun takajalan nivusesta poistettiin yksi punkinpunkero. Antaa katsoa hampaat.

Hihna
Ei vedä hirmuisesti kurkku koristen, mutta jonkin verran kuitenkin. Tällä hetkellä työn alla on kytkeä veto pois taktiikalla "hihna kiristyy-emäntä pysähtyy-Tomu ottaa kontaktia-meno jatkuu". Valjaissa ei juurikaan vedä. Ja nykyään on siirryttykin pääasiassa valjaslenkkeihin.

Kakka
Se täydellinen kykkypaikka on löydyttävä!!! Hätätilanteessa kelpaa huonompikin paikka paremman puutteessa. 

Harjaus
En tiedä nauttiiko, mutta ei laita hanttiin. Odottaa rauhallisesti kunnes emäntä saa projektin päätökseensä.

Yksinolo
Pärjää hienosti jopa 10 tuntia yksin. Pääasiassa taitaa nukkua. Lisäksi emäntä askartelee ajankuluksi vessapaperikääröjä, kong-lelun herkuilla sekä muita ajanvietejuttuja. Ei ole tuhonnut yksinollessaan juuri mitään.

Sisäsiisteys
Tsek!

Nukkuminen
Vanhetessaan muuttunut aamu-uniseksi. Nukkuu aamupäivät ja huhtoo illat :D

Vesi
Kiertää lätäköt, mutta laahustaa yli jos on aivan pakko eikä pysty hyppäämään yli. Ei nauti vesisadekeleistä, mutta lähtee kyllä ulos. Ei ui saati mene veteen vapaaehtoisesti. Tyypillinen kippura ;)

Kissat
Ihmettelee kummia luiruhäntiä. Omistaa yhden kissaystävän naapurista, jonka korvat on pakko pestä. On siis sinut kissojen kanssa ja mielellään kiertää ne kaukaa mikäli kissa näyttää siltä ettei nyt juuri kaipaa koirakaveria.

Muut eläimet
Jänikset ja linnut ovat oikein haluttua riistaa. Samoin kärpäset. Hevoset ovat vaan ihmettelemisen arvoisia. Muita eläimiä ei ole päässyt läheltä näkemään.

Voimakkaat äänet
Ei juuri hätkähdä. Ainoa mitä nyt on säikähtänyt hiukan niin on äkkinäiset liukastumisäänet jäällä tai soralla (emännän syy kun kompuroi) ja maatessaan lattialla korva lattiassa kiinni kallioräjähdyksen kumahdus. Mutta on näistäkin palautunut muutamassa sekunnissa. Ei ole testattu vielä laukausvarmuutta.

Uusivuosi
Ei ole kokenut kuin yhden ja senkin jo muutaman viikon iässä, joten selvinnee muutaman kuukauden päästä mitä Tomu tuumaa paukuista.

Leikki
Aina valmis touhuamaan monta tuntia. Leikkii myös jonkin verran itsenäisesti, mutta suurimmaksi osaksi kaipaa jonkun kaverin mukaan leikkiin. Lempilelu taitaa olla pallot ja kaninkarvahiiret sekä pehmolelut.

Vapaana olo
Emäntä ei ole uskaltanut ja pystynyt päästämään kovin paljon vapaaksi, joten toistaikseksi ei ole varmaa pysyykö näköpiirissä. Harvat kerrat irti ollessaan tai irti hihnan kuitenkin roikkuessa kaulassa on pysynyt suht hyvin lähettyvillä. Veljensä kanssa kerran päässyt karkaamaan turhan kauas, mutta joukossa tyhmyys tiivistyy.

Juoksut
Tarkoittaa siis narttujen juoksuja. Ei ole vielä uikutellut perään, mutta saa nähdä iän karttuessa mitä tapahtuu. Aika rauhallisesti on toistaiseksi ottanut ja tyytynyt vain nuoleskelemaan pissoja, jota emäntä ei lenkillä salli. Juoksuisen nartun läsnäolo kuitenkin aiheuttaa pientä ryhdin kohotusta ja tarmokkuutta ;)

Tavarat
Kaikki siis mikä ei ole Tomun. Ei ole tuhonnut mitään isompaa. Yhden johdon, kaksi kengänpohjallista, vähän yhtä sängynjalkaa, tapettia, ikkunanpokaa, minikirjan ja muutaman vaatekappaleen on järsinyt. Voisi siis sanoa, että ihana pentu :) On siis vältytty suuremmilta ja kalleimmilta vahingoilta. Teini-ikää jatkaessa...

Tässä siis jotain mitä nyt mieleeni juolahti arkisia asioita. Näistä voisin päätellä, että aivan mahtava koira meillä perheessä asustaa :)

Persoonallinen, iloinen ja hassu tapaus, jolla on pikkusen myös omaa tahtoa ja pilkettä silmäkulmassa.

Uusi ystävä(kö?)

Heippahei, kuukausi meni että heilahti. Tai oikeastaan vähän enemmänkin viime kirjoittamisesta. Mukamas on olevinaan niin kiire ja parempaa tekemistä, että on täysi mahdottomuus kirjoittaa tänne kuulumisia. Enempiä selittelemättä voisi jotain kuukauden aikana tapahtuneesta kirjoitella nyt kun olen lomalla ja oikein keksimällä pitää keksiä tekemistä ;) Uskokaa tai älkää, mutta nautin tästä keksimällä keksimisestä!

Tomu on venähtänyt jo komeisiin ja suht. hyviin shibapojan mittoihin. Pituus on pysynyt hienosti 40,5 cm hujakoilla ja painoa on kertynyt 10,2 kg. Totesin yksi ilta kun bussissa saavuimme pojan kanssa Tampereelle ja kannoin pojan bussista henkilöauton kyytiin, jotta tassut eivät sateella kastuisi ja näin ollen kastelisi sylissä ollessaan minua, että ihan tarpeeksi jötikkä Tomu on jo sylikoiraksi. Ja yhtään pidenpää matkaa en enää poikaa kovin mielelläni kanniskelisi ellei ole pakko. Ulkomuodoltaan Tomu on omaan silmääni hyvin sopusuhtainen ja kaunis shibaksi. Turkkia ehkä saisi olla hiukan enemmän, mutta en halua noin pienestä valittaa. Ja lievähkö puruvika löytyy etuhampaista, mutta sillä ei koiran hyvinvoinnille ole merkitystä. Laitoin uuden asentokuvan Tomusta jokin aika sitten Tomun omalle sivulle tähän blogiin, joten käykää kurkkaamassa, jos ette ole sitä vielä huomanneet.

Pientä uhmaikäilyyn viittaavaa käytöstä on myös ilmennyt niin kotona kuin sen ulkopuolellakin. Jos puemme vaatteita päälle, Tomu koittaa napata hihan tai puntin suusta kiinni ja sitten kun kielletään, ei asia aina mene perille kerrasta. Eli pientä kokeilua on ilmassa, että josko sittenkin saisin nypätä puntista. Ja sängylle hypitään, vaikka olemme sen koittaneet kieltää aina kun vaan mahdollista. Ulkona taas merkkailu on lisääntynyt huomattavasti ja varsinkin silloin kun joku vieras koira on ohitettu niin äkkiääkkiääkkiä merkkaamaan ja kuopsuttamaan maata. Suurimmaksi osaksi Tomu on suhtautunut koirakoulussa käydessämme koiriin hienosti eikä ole haastanut riitaa. Koirapuistossa käydessämme ja siellä kohtaamamme koirat ovat osoittautuneet mukaviksi juoksu- ja leikkikavereiksi alkuihmettelyn jälkeen.

Nyt kesän aikana olemme yrittäneet rohkaista meidän hienohelmaa uimaan tai ainakin kahlaamaan, mutta toistaiseksi tuloksetta. Se vaan on niin hirmukamalapaikka kun takatassut kastuvat ja sen jälkeen ei vesi enää kiinnosta. Täytyisi tähän hommaan saada kyllä joku kaveri, joka hiukan rohkaisisi menemään veteen. Noh, Tomulla on tapana epäröidä ja miettiä sen monta kymmentä kertaa ennen kuin toimii, heh.

Keppi kiinnostaa niin kauan kunnes takajalat kastuu :)
Tämä ei ole paras paikka uimiseen ja siihen rohkaisuun ja rohkaisua on
tehtykin vain hiekkarannoilla/veneenlaskupaikoilla.

Olemme pojan kanssa ehtineet avata myös näyttely"uran" viime viikonloppuna Tampereella järjestetyssä mätsärissä. Tomulle koirapaljous ja ihmishälinä ei ole uusi asia ollenkaan, mutta jostain syystä kun kehään mentiin niin iski pupu pöksyyn. Tottakai eka kerta on aina jännä paikka. Mutta eniten itseäni kismittää Tomun puolesta se, että kehämme näyttelypöytä oli asetettu huolimattomasti ja se heilui kuin heinämies pellolla!!! Varmasti monellekin koirakolle mätsärit ovat se ensimmäinen paikka harjoitella näyttelyssä käyntiä niin olisi aivan mahtavaa jos näinkin pieniin asioihin kuten pöytään kiinnitettäisiin erityistä huomiota. Tomulle pöytä ja vieraan ihmisen kosketukset ovat muutenkin jännä paikka, saatika sitten että se vielä huojuu. Sivusta seuranneet sanoivat, että yksi pöydän jaloista oli sentin kaksi ilmassa kun olin Tomun laittanut pöydälle. Että kun suututtaa! Eihän se tottakai juuri heilu kevyillä kääpiöroduilla, mutta kyllä meidän kymmenkilonen sai jo pelkällä painollaan pöydän heilumaan ja kun sitten vielä toinen tärisee jännityksestä niin pöytähän alkaa heilua kahta kauheammin. Hienosti Tomu kuitenkin antoi tutkia itsensä tilanteeseen nähden hyvin. Hampaat erityisesti meni hienosti eikä poika rimpuillut tai laittanut rodeoksi. Edistystä jo sekin siitä mitä muutama kuukausi sitten kirjoittelin meidän näyttelykurssista. Pöydän jälkeen Tomu tietysti halusi kehästä pois, mutta osan aikaa myös ravasi hienosti. Sijoitusta ei saatu, mutta kokemusta sitäkin enemmän. Päivän päätteeksi nostimme Tomun vielä pöydälle tyhjässä kehässä rauhoittumaan, jotta pöydältä ei tultais aina paniikissa alas vaan vasta sitten kun olo on rauhallinen. Ja tottakai pöydällä saa aina herkkua ;)

Niitä parhaimpia hetkiä näyttelyssä

Jotta tästä pöytäjännityksestä päästäisiin hamassa tulevaisuudessa pois, hankimme yhdessä tuumin kasvattajan kanssa näyttelypöydän, jotta voimme treenata tätä jakkaralla jäkittämistä muuallakin kuin vain ja ainoastaan näyttelyissä tai teeskentelemällä ruoka- tai työpöydän kanssa näyttelypöytää. Treenit aloitettiin eilen ja ainakin näin kotioloissa homma toimii hienosti. Kinkun palan kun laitan pöydän päälle niin Tomu oikein loikkaa mun syliin, että NOSTANYTJOMÄHALUUNSENKINKUNNYT!!! :) Oikeastaan seuraava vaihe olisikin kärrätä tämä pöytä jonnekin ulos (onneksi siinä on pyörät ja vetokahva), jotta saitaisiin vähän häiriötekijöitä mukaan. Myös Erja on meitä auttanut ja tulee auttamaan ensitorstaina tämän näyttelypöytä- ja käsittelyharjoituksen kanssa. On kiva kun on joku hieman kokeneempi ihminen mukana treenissä :) Saa itse esimerkkiä siitä kuinka homma pitää tehdä ja mitäs sitten, jos tulee jotain hämminkiä. Kiitos Erjalle jo nyt avusta! Kyllä pojasta saadaan vielä hieno pöydällä seisoja kun vaan kokemuksia saadaan tarpeeksi paljon alle ja pöydästä kiva kaveri pojalle.

Uusi ystäväkö?

Tomu on kuitenkin osoittanut, että tilanteeseen kuin tilanteeseen hän pystyy muutaman hankalamman kerran jälkeen sopeutumaan. Bussissa matkaaminen sujuu jo hienosti vaikka alku oksenneltiin ja täristiin jännityksestä. Automatkailu menee myös pahoinvoinnitta. Ja liikenteessä kulkeminen, esim. suurien risteyksien poikki oli kauhistus, mutta nyt poika on jo kuin kala vedessä. Syynä on varmasti se että asiat ovat muuttuneet arkiksiksi eli törmäämme näihin asioihin harva se päivä. Eli kun saamme pöytähommistakin arkiasian niin homman pitäisi sujua.

Veneessä...

 ...ja bussissa. Hienostihan se sujuu :)

Tässä nyt kun on pojan edesottamuksia seuraillut melkein puoli vuotta niin välillä on itketty ja välillä taas naurettu. Silloin keväällä taisin kirjoittaa tai ainakin mielessäni olin ajatellut, että olisi hienoa saada tutustua shiban luonteeseen niin Tomu on tehnyt sen kyllä oikein hyvin. Sanoisin näin, että Tomu on oikein hyvä esimerkki siitä millainen shiban luonne alkukantaisuudessaan on. Shiba siis isolla S:llä. Voipi olla, että poika on keskimääräistä ennakkoluuloisempi kuin monet muut kaltaisensa mutta muutoin löytyy metsästysviettiä, uteliaisuutta, tarkkaavaisuutta, nopeutta ja lähimmille ihmisille uskollisuutta. Tomusta ei ole selälleen heittäytyjäksi jokasen vastaantulijan eteen rapsuttakaa-ilmeellä vaan mieluummin väistää kohti mennessään ja nuuhkii ilmaa ja ottaa muutaman askeleen ohikulkijoiden perään osoittaen kuitenkin ujon uteliasta luonnetta. Kasvotusten poika ei siis halua kohdata oikein ketään tai tekee sen erittäin varoen ja pienikin epävarma liike niin Tomu säpsähtää taaksepäin tai perääntyy. Herkut toki kelpaavat ja siihen olen pyrkinytkin että vierailta saa nameja. Ollaan toki tässäkin menty eteenpäin ja Tomu on huomattavasti rohkeampi tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa. Mielenkiintoista on seurata missä ollaan menossa puolen vuoden päästä. Täytyykin silloin muistaa kirjoittaa tilannekatsaus kun vuosi tulee ikää pojalla täyteen :) Kaikessa mahdollisessa olen pojan pitänyt mukanani ja tulen pitämään, jotta rohkeus lisääntyy. Vappuparaatit, venereissut, sukulaisilla vierailut, eläinkaupassa käynnit, näyttelyt ym. koiratapahtumat, oman harrastuksen tapahtumat kuten beach volley -turneet ja Rauman kaupungin keskustassa kävelyt kuuluvat tähän operaatioon SosiaalistusRohkaistus takuulla tulevaisuudessakin kaikkien koirakoulujen lisäksi mitä tulemme käymään.

Kaikessa mukana ;)

Seuraava kirjoitus on sitten ikään kuin välikevennys. Mutta siitä sitten hiukan myöhemmin, tottakai kuvien kera ;)

Leimautumaton?

Eilen lauantaina meillä alkoi eka koirakoulun tunti näyttelykurssilla. Hieman mua alkuun jännitti, että miten Tomu pärjäisi ryhmän mukana kun vieraat koirat, varsinkin isot ovat hiukan pelottavia, tai muka pelottavia. Mutta ihan suotta stressasin sen suhteen. Kurssi järjestettiin Rauman nuorisotalon pihalla, jonne saavuimme ensimmäisten joukossa. Paikalla oli ennen meitä vain Suomenlapinkoiraa muistuttava pystykorva. Tomuhan haukku ja säntäili tämän pystyyn ja niin teki myös lapinkoira. Noh aikansa siinä rähjättyään Tomu lopetti kuin seinään ja niskavillatkin olivat laskeutuneet. Sen jälkeen ei Tomu pitänyt isompia haukkupöhinöitä vaan oli yksi hiljaisimmista tapauksista koko ryhmässä! Jes! Kyllä olisi moni koirista jo leikkikaveriksi kelvannut :) Näitä kokemuksia siis saisi olla paaaljon useammin ja päätinkin, että ainakin osallistumme samaisen koirakoulun ryhmälenkeille aina joka lauantai, jos siis vaan Rauman suunnalla olemme.

Aloitimme näyttelykurssin harjoitukset kävelemällä ympyrässä ja rauhoittamalla koiria. Pyörimällä ympyrää koirat oppivat ryhmäytymään tähän porukkaan ja melukin väheni hiljalleen. Sitten siirryimme kolmen koiravaljakon rivissä kävelyyn ja jatkoimme sitä niin että lopulta ohitimme vastaan tulevat kolme koiravaljakkoa hyvin läheltä. Tomu suoriutui näistä kaikista loistavasti siihen nähden että on vielä nuori. Pikkusen olisi tietysti tehnyt vastaan tulijan kanssa ehkä leikkiä, mutta se ei nyt käynyt päinsä. Tomu ravasi vierellä tai ohjaajan kehotuksesta mieluummin hieman edellä niin ettei mun omat jalat vispaisi Tomun takana tuomarin näkökulmasta ja häiritsisi näin yleisvaikutelmaa. Loppua kohden huomasin ettei Tomu enää aivan täysillä jaksanut keskittyä vaan rupes tekemään muunmuassa laukkapyrähdyksiä silloin kuin meidän oli tarkoitus liitää hölkkäämällä. Onhan yksi tunti tosi pitkä aika pennulle. Olin kyllä tosi ylpeä Tomun käyttäytymisestä tunnin ajan paitsi...

Miksi siis tuollainen otsikko? Tunnin lopulla saimme harjoitella pöydällä seisottamista. Sitä ei Tomun kanssa ole hirveästi treenattu. Muutamia kertoja ollaan jäpitetty joko sohvan, rahin tai laatikon päällä, mutta ei siis ikinä ihan pöydän päällä. Otin ensimmäisen kerran Tomun pöydälle ja ajattelin että kun vilkaisee namiin niin saa sen ja pääsee pöydältä alas. Näin jälkeen päin taisin mokata siinä että olisin antanut vielä toisen ennen alas nostamista, mutta siinä välissä Tomu ehti huomata pöydän toisella puolella seisovan ihmisen joka esitti tuomaria. Siitä alkoi hätä haluta alas. Päätin tässä jo mokatussa tilanteessa pienestäkin namiin vilkaisusta namin ja sitten alas. Onneksi Tomu vilkaisi hetkeksi ja sitten nostin alas. Mutta olisi se pitänyt ekasta jo nostaa alas, tyhmä minä... Nojoo tämä harjoitus saatiin tehdä omassa rauhassa, mutta seuraavassa mentiin ryhmän kanssa yhdessä. Kun tuli meidän vuoro, nostin Tomun uudestaan pöydälle ja tuomaria esittänyt seisoi lähempänä ns. tarkastelu etäisyydellä, Tomu vauhkoontui täysin rimpuilemalla ja painautumalla muhun. Taas olisin mokannut nostamalla koiran alas, mutta ohjaaja sanoi ettei tuossa tilanteessa saa antaa koiran voittaa. Ohjaaja otti Tomun tiukkaan syliotteeseen niin, että pojan jalat olivat edelleen pöydällä. Tarkoituksena oli rauhoittaa poika ja päästää vasta sitten alas. Mun käskettiin mennä pois näkyvistä. Samalla yksi osallistujista heitti, että olisiko Tomu pelästynyt lähellä ohittanutta junaa. Sanoin kuitenkin, että Tomu arastaa liian lähellä olevia vieraita ihmisiä ja heidän kosketuksia. Ja ohjaaja myös sanoi, että tämähän on shiba. Nojoo, kun Tomu rauhoittui otti ohjaaja Tomun kainaloon, jolloin alkoi taas shibakiljunta. Ohjaaja kysyi multa, että onko Tomu leimautunut ihmiseen. Olin aivan äimän käkenä... Miten muka ei olisi kun on kasvanut koko ikänsä ihmisten hyvässä hoidossa. Ohjaaja myös selitti miksei koira pelännyt vaan huijasi pelkäävänsä: koiran häntä ei ollut täysin koipien välissä vaan vain valahtaneena kippurana. Itse mietin, että voiko kippurahäntäinen koira edes saada häntää täysin koipien väliin... Tähän "leimautumattoman" diaknoosiin ohjaaja kuitenkin päätyi ja kertoi, että hänellä on ollut itsellään vastaavanlainen tapaus, eri rotua vaan. Tähän "leimautumattomuuteen" auttaa kuulemma vierihoito. Eli kun Tomu haluaa paeta epämiellyttävästä tilanteesta, on poika otettava kainaloon, otettava niskasta kiinni ja vietävä toiseen suuntain kuin minne koira olisi itse paennut. Ja pitää sylissä niin kauan samassa otteessa kunnes koira on nukahtamispisteessä eli täysin rento. Lisäksi meidän johtajuussuhde ei ole vielä täysin kehittynyt, joten sitä on vahvistettava.

Tilanne tai lähinnä ohjaajan diaknoosin kuuleminen tuntui pahalta. Varsinkin kun mitään pohjaa ei koiran kouluttamisesta ole niin miten ihmeessä toimin "leimautumattoman" kanssa. Sain kyllä ohjeita, että joka ilta otan telkkaria katsellessa Tomun kainaloon ja niskaotteeseen niin kauaksi aikaa, että poika nukahtaa siihen. Tässä on siis tarkoitus saada luottamussuhde siihen malliin, että osoitan Tomulle olevani luotettava ja suojeleva johtaja. Ja että Tomu tietää, että mun päätöksiin voi luottaa ja tilanteet, joihin Tomun vien ei ole vaarallisia.

Ohjaaja lupasi onneksi auttaa ja sanoi että tämä kyllä hoidetaan. Eli siinä mielessä voin olla huojentunut. Mutta silti mielessäni painaa se, että kun nyt tämä tilanne meni vähän erikoiseksi, että vähäisellä kokemuksellani teen jotain väärin Tomun suhteen ja vain pahennan tilannetta. Ja kyllä ohjaaja pätevältä vaikutti ja ainakin mun näkökulmasta tuntui tietävän mistä puhui. Koulutustapojahan on monia ja kaikki eivät halua toimia samalla tavalla, esim. niskasta pitämällä kiinni. Itsekin olen kuullut, ettei niin saisi tehdä.

Ehkä nyt on vain viisainta yrittää itse selkeyttää ajatukset positiivisiksi, osoittaa Tomulle johtajuutta ja tehdä näitä syliharjoituksia iltaisin. Ja jatkamme tottkai näyttelykurssin kaksi viimeistä kertaa loppuun ja aloittamalla maanantaina Eskari-teorian. Toivottavasti näistä on meille apua.

Luonteen analysointia

Kaksi kuukautta on Tomun kanssa koitettu ymmärtää toisiamme, joten ajattelin kirjoittaa ihan vain muistiin itselleni millaista luonnetta Tomu tällä hetkellä edustaa, miten se on muuttunut siitä kun Tomu meille tuli ja miten se mahdollisesti tulee muuttumaan jatkossa.

Tomu on tällä hetkellä aikas seurallinen oman väen suhteen eli kaipaisi leikki kaveria meistä myös silloin kun mun pitäisi tapittaa työkoneen näyttöä sen kahdeksan tuntia. Ja oletan, että kun huomiota ei ole tarpeeksi tullut poika on marssinut eteisen matolle mielenosoituksellisesti lorottamaan tarpeensa... Se on nimittäin varma tapa saada emäntään ja isäntään vauhtia :D Onneksi näitä ei ole sattunut kuin pariin kertaan.

Tomu osaa olla myös jääräpäinen. Jos häntä ei huvita lähteä ulos niin ulkoiluttajan on käveltävä hänen luokseen laittamaan hihna kiinni. Tämä ulkoilemaan lähtö on muutenkin jännä juttu, nimittäin ulos lähtemisen innossa on ero siinä ollaanko kotona Raumalla vai vanhenpieni kotona Kangasalla. Raumalla joutuu pojan 95 % todennäköisyydellä vetämään perässään ja Kangasalla taas tullaan samalla prosentti osuudella ulko-oven eteen seisomaan "Avaa jo!" Voiko kerrostaloyhteisö ja omakotitaloympäristö vaikuttaa asiaan, vai mistä se kenkä puristaa? Tomu on myös ollut nyt viime aikoina sitä mieltä, että tassujen pyyhkiminen lenkin jälkeen ei oo kivaa. Onneksi mielenosoitus jää vain rimpuiluun ja pyyhkeen metsästämiseen.

Vieraat ihmiset on Tomulle vielä se vaikein kompastuskivi. Rodun ominaisuuksiinkin kuuluu pidättäytyvä asenne vieraita kohtaan, joten en nyt vielä kovin huolissani asian suhteen ole. Kuitenkin kun Tomu käy hyvin varovaisesti, jalkoja venyttäen nuuhkaisemassa ja lähtee sitten omiin oloihinsa. Jos taas vieras lähestyy poikaa liian innokkaasti, Tomu alkaa säntäillä hätääntyneenä loitommalle ja muutamia pieniä haukkuvinkuja pääsee silloin tällöin. Sama pätee liian innokkaisiin koiriin. Vanhemmilleni Tomu oli myös pari kolme ekaa kertaa ennakkoluuloinen ja pidättäytyvä, mutta nyt meidän äidin näkeminen tuottaa jo mitä suurinta riemua ja kumeita urahduksia lentokonekorvin sekä hännänheilautuksin. Eli jos Tomu vain saisi paaaljon kontakteja ja siis hyviä sellaisia vierailta ihmisiltä niin hiljalleen pojasta voisi tulla rohkeampi. Raumalla vaan ei kamalasti tuttuja ihmisiä tule vastaan saatika käy kylässä ketään niin sinänsä hankala juttu. Tämä vierastaminen mua epäilyttää myös näyttelyssä käyntien suhteen. Kuinkahan käy kun Tomu nostetaan pöydälle tarkasteltavaksi... Noh, täytyy yrittää harjoitella kopelointia pikku hiljaa ja antaa herkkuja yllin kyllin sekä pistää sukulaiset tutkimaan myös kun oma käsittely alkaa sujua. Nythän ei vielä malteta pysyä paikoillaan sitten millään ;)

Mitäs muuta... hmm. Tomu on ystävällinen ja leikkisä poika niille koirille, jotka eivät turhia hosu vaan katsovat rauhassa. Niillekin Tomu saattaa kerran pari haukahtaa ettei liian lähelle saa tulla, mutta sitten otetaan jo leikki asentoa. Esimerkiksi meidän naapurin mäyris ois mitä kivoin leikkikaveri, siis nykyään. Pienempänä Tomu arkaili mäyristäkin. Edellä pohditun perusteella ja jo aiemmissa bloggauksissakin olen tainnut todeta, että Tomu on hitaasti lämpiävä. Kyllä se tuntuu pitävän paikkaansa. Kun Tomu on 100 % varma, että tietystä ihmisestä tai koirasta ei ole vaaraa niin poika muuttuu mitä ihanimmaksi kippuraksi.

Näillä pohdinnoilla töitä on siis tehtävä vieraiden olentojen suhteen. Namia, namia, kehuja, kehuja, kun hyvin sujuu. Ja välttää niitä tilanteita, jotka saattaisivat aiheuttaa takapakkia. Jätän siis menemättä esim. koirapuistoon jos siellä on enemmän kuin yksi koira tai Tomua paljon isompi sekä riehakkaalta vaikuttava tapaus. Samoin liian suuria lapsilaumoja pyrkisin välttämään, koska jo muutamaakin lasta Tomu epäröi, koska lasten liikkeet ovat niin arvaamattomia ja nopeita. Tomu ei varmasti pahaa kenellekään tee vaan mieluummin väistää. Eli se on parempi kuin se, että yrittäisi näykkäistä peloissaan. Ja erään ohikulkijan olen myös kuullut sanovan, että mieluummin koira saa olla pidättäytyväisempi ja rauhallinen vieraita kohtaan eikä niin että hyppii jokaisen vastaantulijan päälle, vinkuu, haukkuu ja kiskoo holtittomasti. Tässä ajatuksessa olen samaa mieltä. Tomunkaan ei tarvitse heittäytyä selin jokaisen vastaantulijan kohdalla paijattavaksi, mutta jos edes siihen päästäisiin että antaisi vieraiden koskettaa itseään ja hieman rapsuttaa leuan alta ja kyljestä. Harmikseni täytyy kaikille pienille rapsuttajille toistaiseksi sanoa heidän kysymykseen "Saako sitä rapsuttaa?", että kyllä mä antaisin vaikka kuinka paljon, jos vaan Tomu itse antaisi.

Pääsiäiseksi lähdemme Kotkaan Mikan vanhenpieni luokse, joten siellä nähdään taas uusia enemmän ja vähemmän vieraita ihmisiä sekä koiria niin toivotaan että otettaisiin askel kohti hieman sosiaalisempaa elämää :)