Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Reissumiäs


Elämä on välillä reissaamista, ainakin meidän perheessä. Oma työni velvoittaa noin kuukauden parin välein tekemään hiukan pidempää työmatkaa pääkallopaikalle pohjoisiin, joten herää kysymys: missä Tomu viettää päivänsä kun olen poissa kotoa jopa 3-4 päivään perätysten. Tämä oli yksi asia minkä kanssa painin kun koiran hankinnan suhteen pyörittelin mielessäni eipäsjuupaseipäsjuupas. Mika oli tottakai käytettävissä, mutta entäs muuten. En voinut tuudittautua yhden korren varaan. Otin kuitenkin riskin ja Tomun tultua taloon ei ongelmia hoidon suhteen juuri ole ollut. On hienoa, että omat vanhempani ja kasvattaja sekä Tomun toinen omistaja Mirva ovat auttaneet kun olen joutunut hyvin äkäiselläkin aikataululla kun olen joutunut nousemaan junaan tai hyppäämään bussiin. Lisäksi löytyy muita ystäviä ja tuttavia, joille voin huolettaa ottaa yhteyttä jos hoitotarvetta ilmenee. Nytkin parhaillani kirjoittelen Rovaniemeltä käsin ja Tomu varmasti viettää oikein mukavaa iltaa Mirvan, Timon ja emonsa Saimin sekä täti Vilman kanssa. Joskus tuntuu tavallaan ihan hyvältä päästä hieman tuulettumaan koirattomaan ympäristöön, mutta ei se tunne kestä kuin hetken ja taas alkaa kaipaamaan pikku jäpinkäistä tuohon viereen touhuamaan. Kaiken lisäksi tähän viikon sisään sattuu myös mulle ja Mikalle ystävän läksiäisjuhlaviikonloppu Helsinkiin, joten taas piti miettiä minne Tomu voisi mennä hyvään hoitoon vai otammeko pojan mukaan. Kiitos Tomun siskon Jaden porukalle hoitopaikasta, joka sattuu olemaan myös Hesassa. Joskus tulee hieman jopa huono omatunto kun poikaa kuskaan bussissa tai autossa eessuntaassun, mutta toisaalta taas olisiko parempi että Tomu eläisi koko elämänsä näkemättä ja kokematta mitään muuta kuin parinkymmenen minuutin pissatuslenkit kolme kertaa päivässä. Kiitos siis kaikille Tomun hoidossa  avittaville ja kiitos myös sinne pohjoisiin, että voin joskus höllemmällä aikataululla ottaa pojan mukaan työreissuun :)

Ainiin, unohdin melkein mainita. Tomu kävi Mirvan ja emonsa kanssa eläinlääkärillä tiistaina. Sekä pojalta että emolta tarkastettiin polvet ja kummallakin ne olivat täysin terveet. Mahtavaa! Tomulla tosin viralliset tulokset saadaan vasta sitten kun poitsu täyttää vuoden ensjoulukuussa 8. päivä. Katsotaan josko sisaruksille saisi ehkäpä kimppatarkastusta aikaan.

Arkitokokoulutuksemme Turussakin päättyi tänään, mutta harkitsen josko jatkaisimme samassa koulussa aloittelevien tokokoirien ryhmään ja siitä sitten vuoden vaihteen jälkeen rally tokoon. Tykännyt kuitenkin olen Turussa olevasta koirakoulusta hirmuisesti, joten ihan mielelläni ajan sen kerran viikossa vajaan puoltoistatuntia sinne ja takaisin. Laatu ratkaisee, ei kilometrit :) Kyllä meillä siis säpinää riittää koko loppuvuodelle harrastuksien, näyttelyiden ja muiden oman vapaa-ajan kautta tulevien menojen ja meininkien suhteen. Elämä ei ainakaan siis tylsäksi käy missään nimessä :)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Heinolan erkkari 15.9.2012

Virallinen näyttelydebyytti meille alkoi vaatimattomasti Heinola erkkarista pilvisessä, melko koleassa säässä. Tomu sairastui näyttelyä edeltävänä päivänä mahatautiin, joten jännitin yhdessä Mirvan kanssa saammeko pojan tervehtymään seuraavaan aamuun mennessä. Mutta kuin taikaiskusta poika oli taas normaali vilivilperi-itsensä aamulla tervehtimässä kun nousin ylös. Olin ilmoittanut Tomun junnuluokkaan, joten olimme jälleen päivän ensimmäinen koirakko kehässä. Itseäni jännitti taas, että kuinka Tomu tällä kertaa näyttelyssä esiintyy ja etenkin se miten pöydällä sujuu. Ja ehkei olisi pitänyt ajatella etukäteen. Pitkästä aikaa poika oikein rimpuili ja laittoi kunnolla tuomarille hanttiin. Jouduin siis itse näyttämään hampaat tuomarille, joka onnistui hyvin. Mutta sitten taas alkoi rimpuileminen kun piti kopeloida muuten koira läpi. Tuomari käski meidän näyttää liikkeet kun ei uskonut Tomun rauhoittuvan. Koira siis voitti tämän erän, vaikka niin ei saisi käydä! Mutta minkäs teet, aikataulu on tiukka ja Tomun jälkeen arvosteltavia oli vuorossa vielä 32 kippuraa. Menin tilanteesta hiukan hämilleni kun rimpuilu tuli ikäänkuin puun takaa. Näyttelytreeneissäkään ei ollut mitään isoa ongelmaa pojalla näyttää hampaita vieraalle ihmiselle. Noh hämilläni sitten en tajunnut että Tomu olisi pitäny asettaa tuomariin kylki edellä... tyhmä minä. Tajusin sen sitten vasta sen jälkeen kun olimme jo hetken olleet kentän laidalla seuraamassa muiden suorituksia.

Arvostelu oli kuitenkin hyvä. Tuomari Kirsi Tevalin antoi seuraavan arvostelun:

" 9kk. Ryhdikäs junioriuros, jolla sopivat rungon mittasuhteet ja riittävä raaja, luusto. Normaalisti kulmautunut edestä ja takaa. Vielä nuoren koiran pää, joka saa vielä vahvistua. Hyvät silmät ja korvat. Sopiva hännän kiinnitys. Liikkeessä kääntää etutassuja ulospäin. Liikkeet ei tänään parhaassa tasapainossa. Kaipaa harjoittelua pöydällä. Erinomainen pigmentti."

Eipä siis huono arvostelu ollenkaan, mutta toivottavasti saisimme nyt jostain niitä vieraita ihmisiä käymään meillä Raumalla päin tai pääsisimme vaikkapa Turun seudun shibaporukassa treenaamaan tuota pöytää. Harmittaa, että tällä hetkellä Raumalla ei ole juuri ketään joita voisin pyytää Tomua kopeloimaan kun en sieltä tunne juurikaan ihmisiä. Jotain on kuitenkin keksittävä, jotta tilanne muuttuisi parempaan suuntaan. Ihana kun Tomu-toheloinen muuten on ja mahtava pakkaus kaikkine piirteineen. Ja sen jännittämisen saisin kyllä jo haudata takapihalle.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Arkitottista, verijälkeä, näyttelytreeniä, sisaruksia...

Ja mitä vielä. On ollut touhukasta aikaa täällä meillä Raumalla sekä sen lähiseudulla viimekertaisen kirjoituksen jälkeen. Tomu täytti viime viikonloppuna jo 9 kuukautta, alkaa siis olla hyvässä vaiheessa teini-iässä. Siispä on oikea aika aloittaa arkitottis ;) Päätin, että kokeillaan muiden shibaomistajien kehumaa turkulaista koirakoulua ja hyväksi se on osoittautunut. Todella pätevä kouluttaja, joka osaa nähdä shiban shibana eikä kultaisenanoutajana. Joka kerralla olen saanut hyviä vinkkejä ja faktaa meidän "ongelmiin" ja kehitystä kaipaaviin asioihin. Tänään oli kurssin kolmanneksi viimeinen kerta ja kävimme läpi reagointia ovikelloon ja sisälle tuleviin ihmisiin sekä luoksetuloa. Oikein hävettää tunnustaa, että meillä tuo luoksetulo on aikalailla retuperällä... Ja tuollakin sen huomasi kun koiraa liinassa pitämällä yritin saada pojan houkuteltua tulemaan luo. Okei no kyllä Tomu tuli, mutta hänellä oli ne omat juttunsa siinä matkan varrella kun kuono maassa kevyellä ravilla tuli kierrellen ja kaarrellen luokse. Verrattuna siihen kuinka muut koirat oikein ryntäsivät omistajiensa luo... Täytys vaan yrittää treenata tätäkin. Eli yksi asia taas jo pitkälle listalle mitä tarvisi harjoitella. Käytin Tomun koirakoulun jälkeen Raumalla koirapuistossa, jossa päätin kokeilla miten luoksetulo toimisi kouluttajan antamalla kaninkarvahiirellä. Voi kyllä, se toimi! Tomua kun ei oikein nakin palat tai vetolelu saa innostumaan. Riistaviettiselle ja nirsohkolle koiralle siis kaninkarvalelu on oiva keino tähän probleemaan :) Tämä lelukokeilu oli siis eka kerta, joten toivottavasti saan tästä puhtia niin itseeni kuin Tomuunkin. Eron kyllä huomasi, sillä poitsu oikein puhkui intoa ja keskittymistä!

Mitäs sitten. Noin kuukausi takaperin aloitettiin raumalla verijälki. Opeteltiin A:sta Ö:hön verijäljen teko ja sehän tarkoitti sitten askartelutuokiota. Pyykkipoikia sprayailin luonnosta erottuvilla väreillä ja kiinnitin niihin sinistä puunmerkkausnauhaa. Niitä sitten vaan metsään ripotellen verisellä sienellä vedetyn reitin varrelle. Päästiin ajamaan Tomun kanssa yhteensä kaksi lyhkäistä jälkeä. Tomu on todennäköisesti vielä niin nuori, että keskittymistä ei vain vielä yksinkertaisesti riitä pelkkään jälkeen vaan kaikki kortteet, heinät ja oksat on nakerrettava ja haisteltava. Lisäksi kaikki hirvet, hiiret, jänikset ja muut olennot, jotka ovat jälkensä reitin varrelle jättäneet, on nuuhkittava. Ja tottakai täytyy välillä pysähtyy kuuntelemaan. Ja nyt tajusin myös sen, että metsilläkin on eroa. On täysin eriasia lähteä tuohon meidän lähimetsään kuin tuonne monen kymmenen kilometrin päähän niinsanottuun erämettään. Hajut, äänet ja ympäristö ovat todella erilaisia näiden kahden välillä. Kaikkea sitä koira mullekin opettaa :) Ja ne hirvikärpäset... yäk!

Nyt viikonloppuna meillä alkaa sitten ihan viralliset näyttelyt kun osallistutaan ekaa kertaa junnuluokkaan Heinolan erkkariin, 90-vuotis juhlanäyttelyyn. Meillä oli viime lauantaina näyttelytreenit muiden Turun seudun kippuroiden kanssa Mynämäellä. Siellä kyllä huomasi taas, että kuinka vaiheessa meillä koulutus vielä on kontaktinkin suhteen. Kotonahan homma toimii hienosti, mutta kyllä se vielä toistaiseksi tahtoo olla niin, että kun lähdetään neljän seinän sisäpuolelta ulos niin kontaktia on tosi hankala saada semmoisessa paikassa missä on paljon tapahtumaa ympärillä: ihmisiä, koiria, autoja jne. Näyttelytreeneissä kun Tomu ei nakinpaloista ollut kiinnostunut juurikaan muuten kuin jos ne oikein nokan eteen työnsi. Muutoin kaikki koirat oli kivempia katsella. Noh, olihan ne narttuja suurimmaksi osaksi :D Ei siis ihme, mutta kyllä nyt joku roti pitäisi olla. Voisin ehkäpä kokeillä tätä kaninkarvahiirtä myös tähän touhuun, mutta ehkä täytyy harjoitella tosiaan ensin sen kanssa. Mennään nyt Heinolaan vielä namien avulla ja katsotaan mitä Tomun pidättyväisyydestä yhdistettynä mun jännitykseen tuomari sanoo.



Ainiin. Ollaanhan me ehditty näkemäänkin isomus-sisarusten kanssa. Ensin koko kolmikko, Jade, Riki ja Tomu tapasivat Mynämäellä heidän äitinsä kasvattajan luona. Rikin ja isäntäperheen kanssa ollaan myös keskimäärin noin muutaman viikon välein nähty Raumalla koirapuistossa. Veljekset tulevat hienosti toimeen keskenään edelleen :) Riki vain pitää aluksi hieman mötäkkää ärräämällä kylkikyljessä juosten luimukorvaisen ja jalkoja näykkivän Tomun rinnalla ikään kuin sanoakseen, että minä olen edelleen se isoveli ja sinä pikkuveli. Kun asia on kerrottu alkaa leikkiminen, merkkailu, taas leikkiminen, spurttailu, merkkailu, spurttailu, koirapuiston ulkopuolella tapahtuvien asioiden seuraaminen ja niin edelleen. :) Kyllä pojat ovat aina puhki ja hiekkaisia noin tunnin tohinoinnin jäljiltä. Yllättävää kyllä nyt Tomu on se, joka oikeastaan on painileikeissä niskan päällä ja energisempi kun aluksi se taisi olla toisin päin. On kuitenkin hienoa, että pojat näkevät näinkin usein, joten mahdollisuus elinikäiseen ystävyyteen on hyvinkin todennäköistä. Mutta katsotaan sitä ystävyyttä sitten vuoden päästä uudelleen. Ehkä siinä voi vielä jossain kohtaa tulla ristiriitoja, mutta toivottavasti ei. Kyllä pojilla vaan niin hauskaa on yhdessä. Todennäköisesti Jaden kanssa ystävyys jatkuu pitkästä välimatkasta huolimatta. Ovathan nartut poikien mielestä aivan ihania muutenkin :)

Pentutapaaminen Mynämäellä

Ja veljekset koirapuistoilemassa




Tomun aikuistumisen on alkanut huomata juuri tuossa. Nartut ovat aivan ihania ja huomion arvoisia, mutta muille vieraille uroksille ollaan alettu pärisemään ja tosiaan näin teini-iässä halutaan vähän näyttää "kyllä täältä pesee" -tyylillä. Tästä lähin pyrin välttämään hihnassa minkä tahansa vieraan koiran kohtaamista, jotta ikäviltä pärinäkohtauksilta vältyttäisiin. Pojat on aina poikia, joten onhan se ihan luonnollistakin kilpailla ja "omalla tontilla" vieraan uroksen näkeminen saa kiukustumaan. Mutta josko päästäisiin siihen, että annettaisiin muiden kulkea omassa arvossaan nätisti ohittamalla. Onneksi tuo pärrääminen tapahtuu vain ihan nokatusten eikä monien metrien päästä. Saapa nähdä kuin tämä tästä kehittyy jatkossa.

Huomenna lähdetään pojan kanssa bussilla taas kohti Tamperetta ja Kangasalaa, missä Tomu näkee Saimia ja Mirvaa sekä vanhempiani. Mukava viikonloppu siis kaikin tavoin tiedossa :) Taidan vielä päivittää Tomu tänhetkiset mitat, 41,5 cm ja 10,9 kg, pojan omalle sivulle ja mennä sitten nukkumaan. Hyvää yötä!