Arkitottista, verijälkeä, näyttelytreeniä, sisaruksia...

Ja mitä vielä. On ollut touhukasta aikaa täällä meillä Raumalla sekä sen lähiseudulla viimekertaisen kirjoituksen jälkeen. Tomu täytti viime viikonloppuna jo 9 kuukautta, alkaa siis olla hyvässä vaiheessa teini-iässä. Siispä on oikea aika aloittaa arkitottis ;) Päätin, että kokeillaan muiden shibaomistajien kehumaa turkulaista koirakoulua ja hyväksi se on osoittautunut. Todella pätevä kouluttaja, joka osaa nähdä shiban shibana eikä kultaisenanoutajana. Joka kerralla olen saanut hyviä vinkkejä ja faktaa meidän "ongelmiin" ja kehitystä kaipaaviin asioihin. Tänään oli kurssin kolmanneksi viimeinen kerta ja kävimme läpi reagointia ovikelloon ja sisälle tuleviin ihmisiin sekä luoksetuloa. Oikein hävettää tunnustaa, että meillä tuo luoksetulo on aikalailla retuperällä... Ja tuollakin sen huomasi kun koiraa liinassa pitämällä yritin saada pojan houkuteltua tulemaan luo. Okei no kyllä Tomu tuli, mutta hänellä oli ne omat juttunsa siinä matkan varrella kun kuono maassa kevyellä ravilla tuli kierrellen ja kaarrellen luokse. Verrattuna siihen kuinka muut koirat oikein ryntäsivät omistajiensa luo... Täytys vaan yrittää treenata tätäkin. Eli yksi asia taas jo pitkälle listalle mitä tarvisi harjoitella. Käytin Tomun koirakoulun jälkeen Raumalla koirapuistossa, jossa päätin kokeilla miten luoksetulo toimisi kouluttajan antamalla kaninkarvahiirellä. Voi kyllä, se toimi! Tomua kun ei oikein nakin palat tai vetolelu saa innostumaan. Riistaviettiselle ja nirsohkolle koiralle siis kaninkarvalelu on oiva keino tähän probleemaan :) Tämä lelukokeilu oli siis eka kerta, joten toivottavasti saan tästä puhtia niin itseeni kuin Tomuunkin. Eron kyllä huomasi, sillä poitsu oikein puhkui intoa ja keskittymistä!

Mitäs sitten. Noin kuukausi takaperin aloitettiin raumalla verijälki. Opeteltiin A:sta Ö:hön verijäljen teko ja sehän tarkoitti sitten askartelutuokiota. Pyykkipoikia sprayailin luonnosta erottuvilla väreillä ja kiinnitin niihin sinistä puunmerkkausnauhaa. Niitä sitten vaan metsään ripotellen verisellä sienellä vedetyn reitin varrelle. Päästiin ajamaan Tomun kanssa yhteensä kaksi lyhkäistä jälkeä. Tomu on todennäköisesti vielä niin nuori, että keskittymistä ei vain vielä yksinkertaisesti riitä pelkkään jälkeen vaan kaikki kortteet, heinät ja oksat on nakerrettava ja haisteltava. Lisäksi kaikki hirvet, hiiret, jänikset ja muut olennot, jotka ovat jälkensä reitin varrelle jättäneet, on nuuhkittava. Ja tottakai täytyy välillä pysähtyy kuuntelemaan. Ja nyt tajusin myös sen, että metsilläkin on eroa. On täysin eriasia lähteä tuohon meidän lähimetsään kuin tuonne monen kymmenen kilometrin päähän niinsanottuun erämettään. Hajut, äänet ja ympäristö ovat todella erilaisia näiden kahden välillä. Kaikkea sitä koira mullekin opettaa :) Ja ne hirvikärpäset... yäk!

Nyt viikonloppuna meillä alkaa sitten ihan viralliset näyttelyt kun osallistutaan ekaa kertaa junnuluokkaan Heinolan erkkariin, 90-vuotis juhlanäyttelyyn. Meillä oli viime lauantaina näyttelytreenit muiden Turun seudun kippuroiden kanssa Mynämäellä. Siellä kyllä huomasi taas, että kuinka vaiheessa meillä koulutus vielä on kontaktinkin suhteen. Kotonahan homma toimii hienosti, mutta kyllä se vielä toistaiseksi tahtoo olla niin, että kun lähdetään neljän seinän sisäpuolelta ulos niin kontaktia on tosi hankala saada semmoisessa paikassa missä on paljon tapahtumaa ympärillä: ihmisiä, koiria, autoja jne. Näyttelytreeneissä kun Tomu ei nakinpaloista ollut kiinnostunut juurikaan muuten kuin jos ne oikein nokan eteen työnsi. Muutoin kaikki koirat oli kivempia katsella. Noh, olihan ne narttuja suurimmaksi osaksi :D Ei siis ihme, mutta kyllä nyt joku roti pitäisi olla. Voisin ehkäpä kokeillä tätä kaninkarvahiirtä myös tähän touhuun, mutta ehkä täytyy harjoitella tosiaan ensin sen kanssa. Mennään nyt Heinolaan vielä namien avulla ja katsotaan mitä Tomun pidättyväisyydestä yhdistettynä mun jännitykseen tuomari sanoo.

Ainiin. Ollaanhan me ehditty näkemäänkin isomus-sisarusten kanssa. Ensin koko kolmikko, Jade, Riki ja Tomu tapasivat Mynämäellä heidän äitinsä kasvattajan luona. Rikin ja isäntäperheen kanssa ollaan myös keskimäärin noin muutaman viikon välein nähty Raumalla koirapuistossa. Veljekset tulevat hienosti toimeen keskenään edelleen :) Riki vain pitää aluksi hieman mötäkkää ärräämällä kylkikyljessä juosten luimukorvaisen ja jalkoja näykkivän Tomun rinnalla ikään kuin sanoakseen, että minä olen edelleen se isoveli ja sinä pikkuveli. Kun asia on kerrottu alkaa leikkiminen, merkkailu, taas leikkiminen, spurttailu, merkkailu, spurttailu, koirapuiston ulkopuolella tapahtuvien asioiden seuraaminen ja niin edelleen. :) Kyllä pojat ovat aina puhki ja hiekkaisia noin tunnin tohinoinnin jäljiltä. Yllättävää kyllä nyt Tomu on se, joka oikeastaan on painileikeissä niskan päällä ja energisempi kun aluksi se taisi olla toisin päin. On kuitenkin hienoa, että pojat näkevät näinkin usein, joten mahdollisuus elinikäiseen ystävyyteen on hyvinkin todennäköistä. Mutta katsotaan sitä ystävyyttä sitten vuoden päästä uudelleen. Ehkä siinä voi vielä jossain kohtaa tulla ristiriitoja, mutta toivottavasti ei. Kyllä pojilla vaan niin hauskaa on yhdessä. Todennäköisesti Jaden kanssa ystävyys jatkuu pitkästä välimatkasta huolimatta. Ovathan nartut poikien mielestä aivan ihania muutenkin :)

Pentutapaaminen Mynämäellä

Ja veljekset koirapuistoilemassa

Tomun aikuistumisen on alkanut huomata juuri tuossa. Nartut ovat aivan ihania ja huomion arvoisia, mutta muille vieraille uroksille ollaan alettu pärisemään ja tosiaan näin teini-iässä halutaan vähän näyttää "kyllä täältä pesee" -tyylillä. Tästä lähin pyrin välttämään hihnassa minkä tahansa vieraan koiran kohtaamista, jotta ikäviltä pärinäkohtauksilta vältyttäisiin. Pojat on aina poikia, joten onhan se ihan luonnollistakin kilpailla ja "omalla tontilla" vieraan uroksen näkeminen saa kiukustumaan. Mutta josko päästäisiin siihen, että annettaisiin muiden kulkea omassa arvossaan nätisti ohittamalla. Onneksi tuo pärrääminen tapahtuu vain ihan nokatusten eikä monien metrien päästä. Saapa nähdä kuin tämä tästä kehittyy jatkossa.

Huomenna lähdetään pojan kanssa bussilla taas kohti Tamperetta ja Kangasalaa, missä Tomu näkee Saimia ja Mirvaa sekä vanhempiani. Mukava viikonloppu siis kaikin tavoin tiedossa :) Taidan vielä päivittää Tomu tänhetkiset mitat, 41,5 cm ja 10,9 kg, pojan omalle sivulle ja mennä sitten nukkumaan. Hyvää yötä!