Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Erityinen erkkaripäivä

Terveiset Nastolasta, SSKY:n erikoisnäyttelystä!

Viime lauantaina järjestetty näyttely oli samalla perinteikkäästi Suomen shibojen erikoisnäyttely, jonne oli saapunut kaikenkaikkiaan 18 shibaa 24 ilmoitetusta. Pentuja oli 1, uroksia 5 ja narttuja 12.

Ja sitten. Saako nyt hehkuttaa, hyppiä riemusta ja rutistaa Tomua oikein kunnolla???

En edes unissani voinut kuvitella, että MEIDÄN TOMU OLISI ROP ERKKARISSA!!! Mutta niin vain oli :)



Sanoinkuvailemattoman mahtava tunne oli ensin voittaa ensimmäinen esiintyminen valioluokassa, sen jälkeen PU-kehässä ja lopulta ROP-kehä! Vois jopa sanoa, ettei kyyneleetkään olleet kovin kaukana. Kehua ylistin pojan maasta taivaaseen ja hukutin halauksiin ^^

Vaikka uroksia oli saapunut paikalle vain viisi niin pidän silti tätä meille hienona saavutuksena ja todella isona palkintona siitä, mitä olemme Tomun kanssa tehneet tämmöisen menestyksen eteen.

Tuomarina shiboilla tämän vuoden erikoisnäyttelyssä toimi suomalainen kaikkien rotujen tuomari Markku Kipinä. Pidin erittäin paljon hänen tyylistään ja tavastaan käsitellä koiria sekä perustella kullekin osallistujalle ratkaisunsa. Omasta mielestäni paikalla oli myös erittäin hienoja shiboja omistajineen :)

 Tomun arvostelu oli mielestäni yksi parhaita tähän astisista arvosteluista, joita olemme saaneet. Toki tuomari löysi pojasta myös "kauneuspilkkuja", mutta niin kuuluukin ja aivan oikeista asioista huomautti. Silti tykkään kyllä Tomun mantelisilmistä ;)

"Tyypiltään erinomainen tasapainoisesti rakentunut ryhdikäs uros, kaunis kaula, hyvä häntä. Hyvä ilmeinen pää, joskin silmät saisivat olla tummemmat. Hyvä kuono-osa, purenta ok. Riittävän pitkä ja tilava rintakehä. Liikkuu näyttävästi, sivuliikkeellä hieman lyhyesti takaa, lyhyehkössä turkissa."

Mun näyttävä poika ryhmäkehässä :) Kuva: Noora Leiniö.
Kiitos siis kaikille meitä tsempanneille ja hengessä mukana olleille, kiitos Nihonken ry:lle myös huomioinosoituksesta ja kiitos tuomarille laadukkaasta arvostelutyöstä sekä järjestäjille hyvin toimineista järjestelyistä! Onnittelut myös muille voittaneille shiboille!

Se on ROP!

Shibojen erikoisnäyttely
ROP Isomus Astral Topaz & VSP Laggan Hiroshima. Tuomari Markku Kipinä.
Kuva: Tuire Siikala.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

M - V - A, mikä se on?

TIETENKIN FI MVA eli Suomen muotovalio!!!

Tomu vihdoinkin Suomen muotovaliona <3
Olisinko voinut uskoa tätä todeksi kaksi vuotta sitten kun käytiin ensimmäisissä näyttelytreeneissä ja pöydällä oleminen sai aikaan niin sydäntä parkaisevan rääkäisyn. Ehken, mutta näemmä mikä vaan voi olla mahdollista kun jaksaa sinnikkäästi uskoa omaan koiraan. Ehkä usko on välillä hetkellisesti mennyt, mutta kyllä se on aina palannut takaisin :) Ja tässä sitä nyt sitten ollaan.

Tosiaan. Sunnuntaina olimme Porin kansainvälisessä koiranäyttelyssä Nastolassa. Sain olla taas kiitollinen, että koirani on shiba. Koiran peseminen jäi tekemättä ja kynnetkin unohdin leikata vaikkeivät nyt pahat olleet. Harja oli myös kriittisellä hetkellä hukassa, joten sekin jäi viisipiikkisen varaan... Sillä ajatuksella siis näyttelyyn, että tuli mitä tuli. Näyttelyyn oli ilmoitettu 4 shibaa eli meidän lisäksi yksi junnunarttu, yksi valiouros ja yksi valionarttu. Tuomariksi oli valikoitunut kokenut, suomalainen Marja Talvitie, joka tunnetusti on hyvin tarkka tuomari.

Näyttelypäivä oli tuulinen ja sadettakin saatiin ajoittain niskaan. Näyttelypaikalle ei lopulta ollut saapunut kuin junnunarttu Ziestan Shinju eli Mizu, jonka tunnemme jo entuudestaan Tampereen yhteisiltä lenkeiltä. Mutta ei mikään ollut siinäkään kohtaa kiveen hakattua. Talvitie on varmasti tuomari, joka ei hevillä jakele ERIä ja SA:ta. Noh, koirat osasivat ottaa rennosti ja painivat tämän tästä keskenään. Me ja Mizun omistaja Mirva tärisimme jännityksestä :D Ei se jännitys vaan katoo vaikka kuinka monta kertaa olisi kehässä pyörinyt.

Alkulämmittelyt näyttelyyn :)

Ja sitten kehään. Tomu esiintyi samaan tapaan kuin ennenkin, ei nyt ihan rakastaen touhua, mutta kyllä poika perässä urhoollisesti tuli ja pöydälläkin sai Talvitieltä hiukan namia palkaksi luottamuksesta. Ensimmäistä kertaa myös pyydettiin näyttämään urajiro niin että nostan koiran pöydällä kainaloista ylös. Ja sitten itse arvosteluun. Talvitie oli melko ilmeetön tuomari, joten yhtään en pystynyt päättelemään mitä ajatteli. Kuulin vain että arvostelua luetellessaan esitteli kehäsihteereille mitkä yksityiskohdat shiballa on ne tärkeät jutut, mm. urajiro. Ja sitten, laatuarvosanana ERI ja SA. WHOOOOOHOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!




Oikei, hengitän. Ja luonnollisesti kun muita uroksia ei ollut niin saimme parhaan uroksen sijoituksen. Mizu oli valitettavasti, niin kuin kesään kuuluu, bikiniasussa ja näin ollen arvosteluksi tuli EH.

Joten Tomu putsasi koko pöydän ollen siis myös ROP kera SERTin ja ihkaensimmäisen CACIBin!!! Voi sitä riemua ^^ Joskus olin asettanut tavoitteeksi Tomulle, että yhden CACIBin jos joskus saisimme :) ja se tuli pikemmin kuin arvasinkaan!







Talvitie kuvaili Tomua seuraavasti:

"Erinomainen tyyppi, hyvä pää ja ilme, kaunis ylälinja, hyvä häntä, riittävät etu- erinomaiset takakulmaukset, hyvä karva ja väri, erinomainen urajiro, voisi olla hieman lyhyempi lanneosaltaan."

Ja näin syntyi uusi muotovalio-shiba Suomeen <3 mun pieni shibamies, joka ei ole välttämättä se itse täydellisyys ominaisuuksiltaan. Kaikesta huolimatta minulle Tomu on täydellinen, oli valio tai ei.

Ryhmäkehässä ei menestystä tullut, mutta upeaa työtä Tomulta kaikenkaikkiaan.