Kotoisaa koiranruokaa

Vihdoinkin uskaltauduin ja ehdin tehdä Tomulle kotitekoista ruokaa. Pitkään olin etsinyt NEU-pakasteravintoa kaupoista, mutta jostain kumman syystä en löytänyt mistään. Nyt juuri markkinoille uutuutena saapunut pakasteruokasarja Maukas oli siis ainoa vaihtoehto meidän M&M:ssä. Onneksi niissä on valinnanvaraa ja päätin nyt kokeilla miten junior-versio meille, tai siis koiralle, sopii. Se sisältää sekä sian- että kalkkunan jauhelihaa, jonkin verran kasviksia ja muita lisukkeita. Tämän puolen kilon pötkön sulatin vesihauteessa ja keittelin riisikauralese-sekoituksen kattilassa. Lopuksi annoin sen hyvin hautua, jotta riisi ja kaura ovat varmasti kypsää. Haudutuksen aikana pilkoin pakastevihanneksia puolipussia, keitin kananmunan ja varasin valmiiksi pöydälle rypsiöljyä sekä aloeveramehua. Kun ainesosat olivat valmiita, sekoitin ne sitten kaikki keskenään. Kananmunasta laitoin myös kuoret hyvin pieniksi pilkottuina massan sekaan. Tässä lopputulos:

 

Ja ei muuta kuin puolet pakkaseen ja puolet jääkaappiin odottamaan illan ruokahetkeä. Täytyykin raportoida kuinka tämä sitten maittoi vai maittoiko ollenkaan :D

Ja myöhemmin illalla...

Olehyvä! (Ja samassa sekunnissa Tomu pinkaisee ruuan ääreen)

Maiskis maiskis

Lips lips

Kiitos :)
(viisi minuuttia myöhemmin kulho oli tyhjentynyt
kokonaanviimeistä riisinjyvää myöten)

 Ei se omatekemä tainnut siis ihan kamalaa olla kun noin hyvin kelpasi. Kiitos Mirvalle ohjeesta :)

Viettämässä talvipäivää

Sunnuntaina päästiin päästiin kuin päästiinkin osallistumaan ekaa kertaa Suomen Shiba ry:n vuosikokoukseen ja talvipäivään, jotka pidettiin tällä kertaa Riihimäellä Onnentassussa. Paikalle saapui ennätysmäärä rodun edustajia ja meitä kaksi jalkaisia oli noin 47. Nelijalkaisiakin oli monen kokoista ja väristä :) itselleni tämä oli eka kerta kun näin niin monta shibaa samassa seurassa ja oikein hämmästyin miten erilaisia kaikki ovat. Toiset pieniä, toiset suuria, toisella suuret silmät, toisella taas hieman pienemmät. Ja väritys oli jokaisella hyvin erilainen. Ja hännän asentoja oli niin monta erilaista kuin oli koiraakin. Ai että, jokainen oli siis omalla tavallaan valloittava persoona ja yksilö ^^

Pääsimme Tomun kanssa Raumalta Erjan kyydissä sinne ja takaisin. Kiitos siis Erjalle kyydityksestä :) Perillä Tomu repesi taas liitoksistaan kun Mirva oli meitä vastassa. Ja myös sisko oli päässyt isäntäperheensä kanssa paikan päälle. Tomu piti jännityskonsertin heti alkuun kun pikku neiti lähestyi, mutta sitten kun pikkasen oltiin haisteltu toisia niin kyllä se siitä rupesi leikiksi muuttumaan. Päivä kului koirien ihmetellessä mistä me kaksijalkaiset vaahtosimme, välillä hyvinkin äänekkäästi. Mutta uskokaa tai älkää, teidän kippuroiden hyväksi keskustelua käytiin. Yhdistys tarjosi kaikille osanottajille herkullista hernekeittoa ruisleivän ja mehun kera, sekä jälkkäriksi pannukakkua mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa, nams ja mums! Kiitos siis myös ruuan tekijöille.

Ulkona kävimme ajoittain välillä Tomun ja muiden koiruuksien kanssa jalottelemassa sekä haukkaamassa raitista ilmaa kun tila missä kokousta pidettiin oli kovin pieni tälle osanottajamäärälle. Happi sieltä loppui, mutta koiranomistajat ja varsinkin pennun omistajat saivat kuitenkin pakosta hapenhaukkausreissuja ;) Kokouksen päätyttyä pääsi velipoika siskonsa kanssa ottamaan hieman painimatsia ennen kotiin lähtöä. Olisi ollut kiva päästää lapsukaiset irti, mutta samassa tilassa kun vilistää niin autot, ihmiset kuin kaikki koiratkin niin ehkä näin pienille se olisi vielä turhan vaarallinen paikka olla vapaana. Mutta upea päivä oli kaiken kaikkiaan :) oli mukava tavata Jaden omistajat ja Jade myös. Näemme varmasti pian uudelleen, sillä suunnitteilla on Isomus-perheen tapaaminen täällä Rauman suunnalla, Pyhärannassa ensisunnuntaina. Siellä odotetaankin melkoista menoa ja meininkiä kun paikan päällä on ainakin neljä noin kolmen kuukauden ikäistä pennun palleroa muutaman aikuisen koiran seassa. Toivottavasti on hienoa keliä tiedossa ja ehkä jopa lämpimämpää kuin mitä nyt Riihimäellä oli. Hrrr...

Kotikuulumisia

Reissujen jälkeen on mukava palata taas hetkeksi aloilleen. Tomulle se ei kuitenkaan tiennyt kaikkein kivoimpia juttuja. Nimittäin matolääkitystä ja rokotusajan varaamista. Kävimme lääkitystä varten tutustumiskäynnillä ja punnituksessa eläinlääkärissä Rauman vanhassa kaupungissa Knowhaussa :) ihanan tunnelmallinen eläinlääkäripaikka. Vanhassa puisessa talossa ja sisätilatkin sisustettu sen mukaan. Tomu painoi meille tullessaan noin 2,3 kg ja nyt vaaka näytti tasan 4 kg. Hyvin on poika kasvanut kun 11 vko tulee juuri täyteen. Rokotukseen päästään ensiviikon torstaina heti aamusta. Täytyy muistaa varata paljon herkkua mukaan :)

Matolääkkeen anto sujui joten kuten lihapullan avulla. Urhoollisesti poika kaiken söi vaikka ei se lihapulla enää niin hyvältä maistunutkaan. Mutta pääasia on että lääkkeet meni alas :)

Muutoin ollaan vaan oltu tässä pihapiirissä ja pikku hiljaa käyty uusilla ja pidemmillä lenkkireiteillä. Pahimmilta tuhoiltakin ollaan toistaiseksi vältytty. Mitä nyt muutamaan otteeseen olen pojan yllättänyt runkopatjan kulmaa tai jalkaa näykkimässä. Rappukäytävän meteleitä ja etenkin postinkantajaa haukutaan edelleen. Tänään harjoittelin Tomun kanssa postiluukkua renkkaamalla ja herkkua antamalla positiivisen mielikuvan tulemista kyseisestä äänestä. Tää tarvii kuitenkin useampia toistoja, joten uskon että vielä huomennakin postinjakaja saa raikuvan tervehdyksen meiltä :D

Mutta nyt ulkoilemaan ennen illan viimeistä ruokahetkeä. Kirjoittelemisiin!

Visiitti Kotkaan

Yllättäen pääsimmekin koko perheen voimin käymään Kotkassa Mikan vanhempien luona viime viikonloppuna ja Mikan ottaessa vapaata alkuviikolle niin reissussa oltiinkin kokonaiset neljä päivää :) mun työkonehan liikkuu minne vaan :P Autossa matkaaminen on Tomulle jo aikas mukavaa touhua. Nukkuu sujuvasti suurimman osan matkasta ja lopun ajasta järsii lempipuruluutaan. Ei siis autoilun suhteen ongelmia tähän saakka.

Tomun osalta mielenkiinnolla odotin miten poika suhtautuisi Mikan vanhempien koiraan Niciin ja siskon koiraan Lucaan tai toisin päin. Jotenkin Tomu hieman arkailee kaikkea uutta ja pikkusen piti rähistä myös Nicille ja Lucallekin kun ekaa kertaa nähtiin. Yllätyin jopa siitä että ei Nicikään osannut oikein suhtautua meidän pikku toohottajaan. Neljä päivää on kuitenkin pitkä aika ja lopulta Tomu jo leikki Nicin kanssa "Ota kiinni jos saat" -leikkiä viipottaen olohuoneesta eteiseen ja takaisin piiloutuen väliltä pöydän alle. Hauskaa katsottavaa ja teidän iloksi kuvasin muutaman videonkin moisesta rallista :) kyllä Nici kuitenkin vielä näytti pojalle missä kaappi seisoo, mutta ihan hyvä vaan että ei Tomun antanut ihan rajattomasti riehua.

Lucan kohtaaminen sujui hieman kehnommin. Lucan luonne on hieman dominoiva, joten Tomu sai myös kuulla kunniansa kun olivat liian lähekkäin herkkupalaa saamassa. Luca rähäti Tomulle, että nyt loitommaksi siitä. Ensimmäistä kertaa kuulin shiban todellisen kiljunnan, hrrrr... aikas kananlihalle veti. Muu porukka olohuoneessa ihmetteli, että mitä siellä todellisuudessa tapahtuu kun eivät nähneet tilannetta. Mietinpä jo miten Tomu suhtautuu Lucaan jatkossa. Seuraavana päivänä nähtiin uudelleen niin ei Tomu tavallista enempää aristellut. Toivottavasti poikia voidaan pitää vielä samassa tilassa yhtä aikaa :) aika näyttää.

Tomu pääsi Kotkassa ensimmäistä kertaa elämässään myös koirapuistoilemaan :) Aluksi meni ihmetellessä että mikä tää homman nimi on mutta kyllä se siitä sitten lopulta leikiksi muuttui. Tomu loikki Mikan heittämien lumipallojen perässä ja välillä jäi ihmettelemään kun Nici vilisti salamana pallojen perään. Tässä puistoilusta muutamia kuvia.

Lumikuono tulee

Hrrrr... on kylmä

Mutta ei enää!

Hankiloikkija muistuttaa ihan sirkushevosta :)

Kettu hangella

Ai tassut näin?

Salamashiba-ainesta ;)

Tomu esitteli muutaman kettumaisen loikan

Ai mä vai? No ei mua turhaan ketunpojaksi kutsuta ;)

Reissuilua

Viimeviikolla alkoi Tomun tutustuttaminen linja-autoliikenteeseen, kun itselläni oli työreissua Tampereen suuntaan. Jouduimme taittamaan matkan linja-autoasemalle ihan jalan kun auto oli suunnannut nokkansa aikaisin aamulle Kokkolaan. Matka oli tähän asti pisin lenkki minkä Tomu on hihnassa ulkona kulkenut. Hieman poikaa pelotti suurimmat risteykset, jossa lyötiin jarrut pohjaan. Noo emännän sylissä ylitys sujui. Täytyy kyllä ruveta lenkittämään poikaa tuossa tien vieressä enemmän, jotta risteykset alkavat sujua rutiinilla ilman ylimääräisiä tärinöitä :)

Kyllä oli kävelymatkan aikana paljon ihmeteltävää ja näin jälkeenpäin ajateltuna olisi varmaan pitänyt tehdä ensin vain tavallinen lenkki keskustaan päin, jotta matka ei olisi ollut ihan niin jännittävä. Asemakin oli jännä kokemus. Ihailevia katseita sateli joka puolelta ja heti kun päästiin istumaan bussia odottamaan niin kaksi matkahuollon työntekijää tuli Tomua katsomaan. Tomu otti loppujen lopuksi rauhallisesti tilanteen, mutta häntä ei ollut tavalliseen tapaan kauniilla kippuralla.

Bussiin päästiin ja matka alkoi. Tomu nukkui ensimmäisen puolen tunnin rauhallisesti ja ehdin jo ajatella että tämäpä sujuu hienosti :D ei pitäis nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tomu alkoi voida pahoin ja lopputuloksena oli päivän ruuat makuualustalle. Voi toista. Onneksi olin ottanut kakkapusseja mukaan niin sain kerättyä tavaran siihen. Tunnin matkan jälkeen oli edessä bussin vaihto Tampereen autoon Huittisissa. Se sujui mukavasti Tomu kainalossa. Matka jatkui ja taas puolen tunnin jälkeen poika oksensi toisen kerran. Ja matkaa oli jäljellä vielä tunti! Onneksi loppumatka sujui Tomulta leväten.

Tampereella pääsin vanhempieni kyydissä ja Tomu istui sylissäni. Mutta vain hetken sillä poika simahti muutamassa minuutissa syliini. Rankka matka takana. Kangasalle kotiin kun päästiin alkoi Tomu jo toipua matkan rasituksista ja vesikin maistui alkuihmettelyjen jälkeen hyvin :) Ja sitten olikin taas leikin ja hepuleiden aika ;)

Pakko vielä mainita, että kun lähdimme takaisin Raumalle taas bussilla niin nyt matka sujui hienosti, ruoka pysyi sisällä ja uni maittoi :) JES!

Tässä vielä meidän pikku matkalainen unten mailla

Mukamas yksin kotona

Meillä on ruvettu siirtymään itsenäisen koiran elämään. Oikeastaan ensimmäinen yksinoloharjoitus Tomulla oli jo viime perjantaina kun kävimme Mikan kanssa kauppa-asioilla. Laitoimme Tomun makkariin, jotta säästyisimme mahdollisimman vähillä tuhoilla ja koiralle se on myös turvallisin paikka. Kun tulimme takaisin ja avasimme rappumme oven, kuului iso haukahdus. Molemmilla kävi mielessä että voi ei! Onneksi se oli kuitenkin vain naapurin koira. Asuntoon päästyämme oli aivan hiljaista, mutta sitten kun Tomu selvästi kuuli että kaksikko on palannut niin hän hyvin äänekkäästi halusi ilmoittaa olevansa jumissa makuuhuoneen oven takana. Odotin kärsivällisesti pientä hiljentymishetkeä, jotta poika ei oppisi siihen, että palaamme kun tarpeeks lujaa itseään ilmaisee. Ja kun vihdoin hetki tuli niin ai että pojan riemu repesi. Aivan kuin olisimme olleet vuoden pois...

Jätimme viikonlopulta nämä harjoitukset tekemättä, mutta tänään jatkoimme. Mika lähti jälleen viikoksi Kokkolaan työreissuun ja mun päivät kuluu kotona töitä tehden. On siis hieman haastava tilanne tavallaan opettaa Tomu siihen, että ei aina jompi kumpi meistä voi olla hänen seuranaan. Ratkaisuna tähän pulmaan on sulkea poika hetkeksi makkariin joko niin että ovi on kokonaan kiinni tai niin että oven suuhun asennetaan portti tai sen tapainen. Aamulla tein niin, että kun aamupala oli syöty ja aamulenkki (parin minuutin pissapyrähdys) hoidettu niin leluja ja vesikuppi makuuhuoneeseen. Tomun houkuttelin paperirullaan piilotetuilla herkkupaloilla ja ajattelin, että mukavasti hän saa ajan kulumaan siellä paperirullaa tuhoten. Nojoo, taitaa poika olla fiksumpi kuin luulenkaan. Muutamat ensimmäiset minuutit menivät hyvin ja kuulin kuinka paperirulla sai kyytiä. Mutta sitten se alkoi. Shiban pennun kaunis ääni alkoi kiljahdella oven toiselta puolen. Koko ajan voimistuen... On sydäntä raastavaa kuunnella toisen hätää, mutta lujana on oltava. Jopa pomon kanssa soiteltaessa on mukava kertoa, että ei meillä mitään hätää täällä ole, toinen on nyt vain syvästi loukkaantunut. Tunnin aikana tuli pieni hetki, jolloin oli aivan hiljaista. Laskin kuitenkin, että 40 minuuttia Tomu huusi yhteensä. Vajaan tunnin päästä olin aikeissa avata oven taas samalla tavalla kun tulee hetkeksi hiljaista. Ajattelin että lasken 15 ja sitten avaan. 1-2-3-4-5....1-2-3....1-2-3... Äh. Seisoin oven takana ainakin viisi minuuttia kunnes ajattelin että okei, viisi sekuntia ja sitten ovi auki. Vihdoin sain tilaisuuden ja taas oli riemukas jälleen näkeminen. Tosin yritin olla huomioimatta Tomua liikaa, jotta erossa oleminen olisi helpompaa.

Sitten iltapäivällä otettiin toinen erä, mutta ovea en tällä kertaa kiinni laittanut vaan kumosin peruspyykkitelineen ovensuuhun tukemalla sen painavalla pahvilaatikolla, jotta näköyhteys säilyisi. Ja se toimi huomattavasti paremmin. Pari kolme hetken inahdusta tunnin sisään. Tämä tapa jää siis ainakin hetkeksi käyttöön. Tätä yksinoloharjoitusta on hyvä tehdä päiväsaikaan niin naapureilta tulee mahdollisimman vähän huomautuksia ;) Eiköhän tämä treeni kuitenkin tästä parane kun päiviä kuluu ja ikää tulee lisää.

Kohtaamisia

Uusi panta

Eilen vierailimme Tomun kanssa ensimmäistä kertaa omaa pihaa pidemmällä Mustissa ja Mirrissä panta ja hihna ostoksilla. Voi sitä tärinän määrää kun jouduimme kulkemaan ison marketin aulan läpi liikkeeseen. Niin ihmeellisiä ääniä ja paljon ihmisiä oudoin hajuin. Tomu kulki sujuvasti sylissä parkkipaikalta liikkeeseen saakka ja takaisin, mutta kyllä silti tärinää oli. Ja ymmärtäähän sen kun eka kerta oudossa väenpaljoudessa.

Kun päästiin sisään liikkeeseen, laskimme pojan maahan. Kyllä sitä häntää roikottaen otettiin muutama askel, mutta loppujen lopuksi sylikyyti vei hihnaosastolle. Sieltä myyjän avustuksella valkattiin musta nahkainen kaulapanta ja heijastintalutin pimeille talvikeleille. Eipä kauan tarvinnut liikkeessä olla kun Tomu sai jo ihailevia katseita ja kehuja yhden jos toisenkin niin asiakkaan kuin myyjänkin suusta :) Oli siinä pojalla tietysti ihmeteltävää kun oudot ihmiset tulivat rapsuttamaan ja yksi myyjistä jopa otti hetkeksi syliinkin. Hyvää elämän koulua siis mun mielestä.

Ja sitten siirryttiin ruokaosaston kautta, häkin pehmusteille ja tottakai viimeiseksi leluhyllyille ;) Matkaan tarttui uusien ulkoilutusvälineiden lisäksi junnuruokaa ja jahdattava jänispehmolelu missä ei ole täytteitä. Henkilökunto oli kyllä todella ystävällistä (Hyvä Musti ja Mirri Rauma!) ja toivoivat, että he näkisivät pikkumiestä jatkossakin. Eiköhän se järjesty :)

Kotiin kun päästiin alkoi semmoiset rallit uusi lelu hampaissa että alta pois!

Uuden lelun kanssa höyhensaarilla

Duracelpupu?

Zzz.. Zzz...

Nyt on melkein tasan viikko vierähtänyt siitä kun Tomu saapui meille sunnuntaina. Matka taittui Tampereelta Raumalle mukavasti nukkuen pienessä laatikossa pyyhkeeseen kääriytyneenä. Perille päästiin parissa tunnissa ja uteliaana poika tutki paikkoja samalla ihmetellen miten tolla emännällä riittää näin paljon muuttotavaraa kun koko eteinen oli lähes tulkoon tukossa kaikista pussukoista ja laatikoista. Ulkonakin käytiin ja harjoiteltiin hihnassa käyttäytymistä. Pikkusen piti Tomun laittaa tietysti hanttiin kun ei oltu emännän kanssa samaa mieltä suunnasta.

Ensimmäinen yö meni suht hyvin. Kaksi kertaa tuli pienet itkut yön aikana, joista viimeiseen sitten reagoitiin, jotta naapurisopu kerrostalossamme säilyisi :D Aamulla oli hienoa huomata ettei ollut yhtään pissoja lattialla eikä edes paperilla! Itse nukuin kyllä koiran unta kun pienikin inahdus, rapsahdus tai tuhahdus piti valppaana. Ja kyllä se sitten aamulla näkyikin väsymyksenä ja pitkinä haukotuksina.

Toisesta päivästä eteenpäin on Tomun vauhti sittemmin vain kasvanut ja hieman jo rajojakin kokeillaan esimerkiksi sanomalehtipapereita varastamalla ja housun puntteja näykkimällä tomerien haukahduksien kera. Ja onpa poika päässyt esittelemään jo shibahepuleitakin. Makkariin!Olkkariin!Makkariin!Olkkariin!Makkariin!Olkkariin! Ja minä raaputan päätäni vieressä, että olikos se nyt shiba vai duracelpupu, mikä piti taloon tulla... Noh ei ainakaan ole jäänyt ikävöimään pahemmin :)

Ruoka on maistunut Tomulle oikein mainiosti ensimmäistä iltaa lukuunottamatta. Olemme harjoitelleet kiltisti ruoka kupin laskemista maahan istumalla vähän matkan päässä. Joskus kuitenkin on niin kova nälkä, että ei millään malttaisi olla aloillaan. Anna!Anna!Anna! Mutta tiukkana ollaan eikä lepsuilla tavoissa vaikka se vähän veisikin enempi aikaa. Nyt olen enimmäkseen tarjonnut RC:n pentunappulaa, jota saimme kasvattajalta kotitekoisen ruuan lisäksi. Lisukkeina ollaan käytetty raejuustoa, viiliä ja jauhelihaa. Kohta ruvetaan siirtymään pentunappulasta junnuruokaan, joten katsotaan miten ruokahalu säilyy.

Leikin jälkeinen väsy

Koulutuskin on aloitettu pikku hiljaa ruokakäyttäytymisen lisäksi. Muun muassa istu ja tänne -komennot toimivat namipaloilla hyvin kun maltetaan olla kärsivällisiä. Välillä on tottakai se Anna!Anna! -into päällä niin että ei juuri silloin muisteta kuinka sen herkun saikaan. Mutta hiljaa hyvä tulee :)

Ollaan myös kokeiltu turkin harjausta, käsittelyä ja hieman huonommalla menestyksellä kynsien leikkuuta. Tumpelona onnistuin leikkaamaan aavistuksen liian syvältä niin että Tomuhan kiljahti näyttävästi ja verta sieltä kynnestä hetken aikaa tuli. Onneksi ei kauaa. Uusiksi emme ole vielä kokeilleet mutta kohta on kyllä poika otettava käsittelyyn uudelleen. Auttaisi huomattavasti jos Tomu osaisi olla aloillaan, mutta ymmärtäähän sen että toinen ei venkuilematta halua olla kun tietää kuka saksien toisessa päässä on... Toivottavasti Tomulle ei ensimmäisestä koettelemuksesta traumoja jäänyt tai ei ainakaan ylitsepääsemättömiä. Voi olla että mulle jäi enemmän :D

Loppuviikosta ovat jo hienosti Ei-käskytkin tehonneet ja vuorokauden rytmiin päästy. Koska teen töitä kotoa käsin niin olen yrittänyt totuttaa Tomua siihen, että päivällä nukutaan ja illemmalla voidaan sitten hieman vauhtia lisätä. Ensiviikosta lähtien kokeillaan myös jo pidemmäksi ajaksi yksin jäämistä niin, että Tomu saa viettää hetken aikaa yksin makkarissa ovi kiinni. Eilen kokeiltiinkin jo kauppareissun ajan moista kuviota ja ei ainakaan vielä ole vihaisia naapureita ovella käynyt :D Kun tulimme kotiin Tomu aloitti vinkumisen ja avasin ovenn vasta sitten kun hän rauhoittui. Ja olihan se niin suuri ilo kun taas tavattiin. Ihan kuin olisimme olleet 50 minuutin sijasta koko vuoden pois.

Tulipas tässä nyt asiaa koko viikon edestä :) Toivottavasti jatkossa ehdin kirjoittaa useammin niin tulee lyhyempiä tekstejä, joita on huomattavasti miellyttävämpi lukea kuin tämmöisiä maratoonistooreja.

Tässä vielä Tomu-touhuujasta hepulin jälkeinen leikkihetkivideo.