Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

maanantai 27. helmikuuta 2012

Viettämässä talvipäivää

Sunnuntaina päästiin päästiin kuin päästiinkin osallistumaan ekaa kertaa Suomen Shiba ry:n vuosikokoukseen ja talvipäivään, jotka pidettiin tällä kertaa Riihimäellä Onnentassussa. Paikalle saapui ennätysmäärä rodun edustajia ja meitä kaksi jalkaisia oli noin 47. Nelijalkaisiakin oli monen kokoista ja väristä :) itselleni tämä oli eka kerta kun näin niin monta shibaa samassa seurassa ja oikein hämmästyin miten erilaisia kaikki ovat. Toiset pieniä, toiset suuria, toisella suuret silmät, toisella taas hieman pienemmät. Ja väritys oli jokaisella hyvin erilainen. Ja hännän asentoja oli niin monta erilaista kuin oli koiraakin. Ai että, jokainen oli siis omalla tavallaan valloittava persoona ja yksilö ^^

Pääsimme Tomun kanssa Raumalta Erjan kyydissä sinne ja takaisin. Kiitos siis Erjalle kyydityksestä :) Perillä Tomu repesi taas liitoksistaan kun Mirva oli meitä vastassa. Ja myös sisko oli päässyt isäntäperheensä kanssa paikan päälle. Tomu piti jännityskonsertin heti alkuun kun pikku neiti lähestyi, mutta sitten kun pikkasen oltiin haisteltu toisia niin kyllä se siitä rupesi leikiksi muuttumaan. Päivä kului koirien ihmetellessä mistä me kaksijalkaiset vaahtosimme, välillä hyvinkin äänekkäästi. Mutta uskokaa tai älkää, teidän kippuroiden hyväksi keskustelua käytiin. Yhdistys tarjosi kaikille osanottajille herkullista hernekeittoa ruisleivän ja mehun kera, sekä jälkkäriksi pannukakkua mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa, nams ja mums! Kiitos siis myös ruuan tekijöille.

Ulkona kävimme ajoittain välillä Tomun ja muiden koiruuksien kanssa jalottelemassa sekä haukkaamassa raitista ilmaa kun tila missä kokousta pidettiin oli kovin pieni tälle osanottajamäärälle. Happi sieltä loppui, mutta koiranomistajat ja varsinkin pennun omistajat saivat kuitenkin pakosta hapenhaukkausreissuja ;) Kokouksen päätyttyä pääsi velipoika siskonsa kanssa ottamaan hieman painimatsia ennen kotiin lähtöä. Olisi ollut kiva päästää lapsukaiset irti, mutta samassa tilassa kun vilistää niin autot, ihmiset kuin kaikki koiratkin niin ehkä näin pienille se olisi vielä turhan vaarallinen paikka olla vapaana. Mutta upea päivä oli kaiken kaikkiaan :) oli mukava tavata Jaden omistajat ja Jade myös. Näemme varmasti pian uudelleen, sillä suunnitteilla on Isomus-perheen tapaaminen täällä Rauman suunnalla, Pyhärannassa ensisunnuntaina. Siellä odotetaankin melkoista menoa ja meininkiä kun paikan päällä on ainakin neljä noin kolmen kuukauden ikäistä pennun palleroa muutaman aikuisen koiran seassa. Toivottavasti on hienoa keliä tiedossa ja ehkä jopa lämpimämpää kuin mitä nyt Riihimäellä oli. Hrrr...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti