Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

torstai 23. helmikuuta 2012

Kotikuulumisia

Reissujen jälkeen on mukava palata taas hetkeksi aloilleen. Tomulle se ei kuitenkaan tiennyt kaikkein kivoimpia juttuja. Nimittäin matolääkitystä ja rokotusajan varaamista. Kävimme lääkitystä varten tutustumiskäynnillä ja punnituksessa eläinlääkärissä Rauman vanhassa kaupungissa Knowhaussa :) ihanan tunnelmallinen eläinlääkäripaikka. Vanhassa puisessa talossa ja sisätilatkin sisustettu sen mukaan. Tomu painoi meille tullessaan noin 2,3 kg ja nyt vaaka näytti tasan 4 kg. Hyvin on poika kasvanut kun 11 vko tulee juuri täyteen. Rokotukseen päästään ensiviikon torstaina heti aamusta. Täytyy muistaa varata paljon herkkua mukaan :)

Matolääkkeen anto sujui joten kuten lihapullan avulla. Urhoollisesti poika kaiken söi vaikka ei se lihapulla enää niin hyvältä maistunutkaan. Mutta pääasia on että lääkkeet meni alas :)

Muutoin ollaan vaan oltu tässä pihapiirissä ja pikku hiljaa käyty uusilla ja pidemmillä lenkkireiteillä. Pahimmilta tuhoiltakin ollaan toistaiseksi vältytty. Mitä nyt muutamaan otteeseen olen pojan yllättänyt runkopatjan kulmaa tai jalkaa näykkimässä. Rappukäytävän meteleitä ja etenkin postinkantajaa haukutaan edelleen. Tänään harjoittelin Tomun kanssa postiluukkua renkkaamalla ja herkkua antamalla positiivisen mielikuvan tulemista kyseisestä äänestä. Tää tarvii kuitenkin useampia toistoja, joten uskon että vielä huomennakin postinjakaja saa raikuvan tervehdyksen meiltä :D

Mutta nyt ulkoilemaan ennen illan viimeistä ruokahetkeä. Kirjoittelemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti