Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kohtaamisia

Uusi panta
Eilen vierailimme Tomun kanssa ensimmäistä kertaa omaa pihaa pidemmällä Mustissa ja Mirrissä panta ja hihna ostoksilla. Voi sitä tärinän määrää kun jouduimme kulkemaan ison marketin aulan läpi liikkeeseen. Niin ihmeellisiä ääniä ja paljon ihmisiä oudoin hajuin. Tomu kulki sujuvasti sylissä parkkipaikalta liikkeeseen saakka ja takaisin, mutta kyllä silti tärinää oli. Ja ymmärtäähän sen kun eka kerta oudossa väenpaljoudessa.

Kun päästiin sisään liikkeeseen, laskimme pojan maahan. Kyllä sitä häntää roikottaen otettiin muutama askel, mutta loppujen lopuksi sylikyyti vei hihnaosastolle. Sieltä myyjän avustuksella valkattiin musta nahkainen kaulapanta ja heijastintalutin pimeille talvikeleille. Eipä kauan tarvinnut liikkeessä olla kun Tomu sai jo ihailevia katseita ja kehuja yhden jos toisenkin niin asiakkaan kuin myyjänkin suusta :) Oli siinä pojalla tietysti ihmeteltävää kun oudot ihmiset tulivat rapsuttamaan ja yksi myyjistä jopa otti hetkeksi syliinkin. Hyvää elämän koulua siis mun mielestä.

Ja sitten siirryttiin ruokaosaston kautta, häkin pehmusteille ja tottakai viimeiseksi leluhyllyille ;) Matkaan tarttui uusien ulkoilutusvälineiden lisäksi junnuruokaa ja jahdattava jänispehmolelu missä ei ole täytteitä. Henkilökunto oli kyllä todella ystävällistä (Hyvä Musti ja Mirri Rauma!) ja toivoivat, että he näkisivät pikkumiestä jatkossakin. Eiköhän se järjesty :)

Kotiin kun päästiin alkoi semmoiset rallit uusi lelu hampaissa että alta pois!

Uuden lelun kanssa höyhensaarilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti