Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

lauantai 15. syyskuuta 2012

Heinolan erkkari 15.9.2012

Virallinen näyttelydebyytti meille alkoi vaatimattomasti Heinola erkkarista pilvisessä, melko koleassa säässä. Tomu sairastui näyttelyä edeltävänä päivänä mahatautiin, joten jännitin yhdessä Mirvan kanssa saammeko pojan tervehtymään seuraavaan aamuun mennessä. Mutta kuin taikaiskusta poika oli taas normaali vilivilperi-itsensä aamulla tervehtimässä kun nousin ylös. Olin ilmoittanut Tomun junnuluokkaan, joten olimme jälleen päivän ensimmäinen koirakko kehässä. Itseäni jännitti taas, että kuinka Tomu tällä kertaa näyttelyssä esiintyy ja etenkin se miten pöydällä sujuu. Ja ehkei olisi pitänyt ajatella etukäteen. Pitkästä aikaa poika oikein rimpuili ja laittoi kunnolla tuomarille hanttiin. Jouduin siis itse näyttämään hampaat tuomarille, joka onnistui hyvin. Mutta sitten taas alkoi rimpuileminen kun piti kopeloida muuten koira läpi. Tuomari käski meidän näyttää liikkeet kun ei uskonut Tomun rauhoittuvan. Koira siis voitti tämän erän, vaikka niin ei saisi käydä! Mutta minkäs teet, aikataulu on tiukka ja Tomun jälkeen arvosteltavia oli vuorossa vielä 32 kippuraa. Menin tilanteesta hiukan hämilleni kun rimpuilu tuli ikäänkuin puun takaa. Näyttelytreeneissäkään ei ollut mitään isoa ongelmaa pojalla näyttää hampaita vieraalle ihmiselle. Noh hämilläni sitten en tajunnut että Tomu olisi pitäny asettaa tuomariin kylki edellä... tyhmä minä. Tajusin sen sitten vasta sen jälkeen kun olimme jo hetken olleet kentän laidalla seuraamassa muiden suorituksia.

Arvostelu oli kuitenkin hyvä. Tuomari Kirsi Tevalin antoi seuraavan arvostelun:

" 9kk. Ryhdikäs junioriuros, jolla sopivat rungon mittasuhteet ja riittävä raaja, luusto. Normaalisti kulmautunut edestä ja takaa. Vielä nuoren koiran pää, joka saa vielä vahvistua. Hyvät silmät ja korvat. Sopiva hännän kiinnitys. Liikkeessä kääntää etutassuja ulospäin. Liikkeet ei tänään parhaassa tasapainossa. Kaipaa harjoittelua pöydällä. Erinomainen pigmentti."

Eipä siis huono arvostelu ollenkaan, mutta toivottavasti saisimme nyt jostain niitä vieraita ihmisiä käymään meillä Raumalla päin tai pääsisimme vaikkapa Turun seudun shibaporukassa treenaamaan tuota pöytää. Harmittaa, että tällä hetkellä Raumalla ei ole juuri ketään joita voisin pyytää Tomua kopeloimaan kun en sieltä tunne juurikaan ihmisiä. Jotain on kuitenkin keksittävä, jotta tilanne muuttuisi parempaan suuntaan. Ihana kun Tomu-toheloinen muuten on ja mahtava pakkaus kaikkine piirteineen. Ja sen jännittämisen saisin kyllä jo haudata takapihalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti