Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

lauantai 13. lokakuuta 2012

Syyssään ajatuksia

Sieltä ne sitten tupsahti. Keltaiset lehdet. Kirpakat aamut. Sadepisarat jos toisetkin. Lätäköt. Palelevat kädet. Villasukat. Kynttilät. Kumisaappaat. Tassupyyhkeen jatkuva käyttö.

Syksy siis näin lyhykäisyydessään :)

Tässä iltojen pimetessä tajusin, että herttileeri! Kohta meidän pieni shibapallero on vuoden ikäinen miehen alku. Alkuviikosta tuli pojalle 10 kk täyteen ja kovaa vauhtia ollaan menossa kohti seuraavia pyöreitä kuukausia. Ajattelinpa siis tämän lähestyvän vuosipäivän kunniaksi ihan vaan heitellä taas ilmoille ajatuksia ja havaintoja siitä millaiseksi, komeaksi pojaksi Tomu on tässä kuukausien aikana kehittynyt. Taidanpa tehdä niin, että listaan asioita, joihin suurin osa koirista törmää elämässää ja sitten kerron miten Tomu suhtautuu näihin. Aloitetaanpa...

Emäntä
Suhtautuu emäntään suht. hienosti. Uskoo kyllä kun kieltää. Kontaktissa parantamisen varaa ulkosalla. Vielä ei ole ehkä aivan selvää kumpi tässä on se numero yksi laumassa, mutta töitä sen eteen on emäntä tehnyt koko yhteiselon ajan. Tervehtii todella riemukkaasti. Antaa käsitellä, kynsien leikkaus vielä vähän haparoi mutta eiköhän se siitä.

Isäntä
Pojat on poikia. Tykkäävät kumpikin härnätä toistaan, joten se ns. johtajuussuhde ei välttämättä ole selvä, vielä... Tervehtii samaan tapaan kuin emäntääkin. Antaa käsitellä.

Läheiset ihmiset (omat ja avokin vanhemmat, sisarukset ja muut tutut)
Ovat tärkeitä. Riemukkaasti tervehditään erityisesti naispuolisia.

Vieraat ihmiset
Ei luota vieraisiin ihmisiin täysin tai ei oikein piittaa heistä, mutta on kyllä utelias. Väistää kosketusta ja silitysyrityksiä, mutta antaa rapsutella mikäli vieras ihminen on muutaman minuutin samassa tilassa pojan kanssa ja osoittaa välinpitämättömyytensä herraa kohtaan. Ei ole agressiivinen, vaan ujo ja harkitsevainen.

Auto
Aluksi oksenteli autoon pienenä jonkin verran, mutta ei ole koskaan pelännyt autossa saati autoon menemistä. Nykyään pahoinvointi on historiaa ja matkat taittuvat hienosti nukkuen tai katselleen tiemaisemaa kevythäkin suojista. Puruluuta myös järsii joskus.

Bussi
Pahoinvointia ja jännitystä oli ekoilla kerroilla, mutta nyt on mies kuin kotonaan bussissa. Jos bussi joskus keikkuu liikaa niin saattaa oksentaa, mutta harvoin sitäkään enää on koettu. Nukkuu suurimmaksi osaksi matkan. Hereillä seuraa uteliaana muiden matkustajien liikkeitä ja haluaisi tutkia bussia tarkemmin, mikä taas emäntää pitää hereillä :D

Juna
Tomu on ollut vain kerran junassa ja se on sujunut hienosti. Maaten ja possunsaparoa syöden. Turhaan ei stressaillut mistään kolinoista tai muista matkaajista. Lunki poika :)

Liikenneympäristö
Pentuna se oli uusi ja hirveä paikka. Suojatiet ylitettiin aluksi emännän tarjoamassa sylikyydissä. Nykyään ei ole moksiskaan mistään, ei hälytysajoneuvoista, tunneleistä, autoruuhkista, ihmispaljoudesta. Kelpo city-koira ;)

Tutut koirat
Ovat kivoja kavereita. Leikkimään! Ja korvat pitää puhdistaa, tottakai!

Vieraat koirat
Pentuna ei ollut kovin rohkea tutustumaan uusiin tuttavuuksiin. Nykyisin urokset eivät ole enää kovin kivoja (pojat, pojat), mutta nartut taas sitäkin kivempia. Ohitus sujuu hyvin niin, että emäntä palkitsee aina kun pojan huomio on muualla kuin koirassa. Katsoa saa vastaantulijaa, mutta ei pöhinöintiä tai sitä suurempaa. Suuressa koirajoukossa pärjää toistaiseksi, vieraan uroksen kanssa ei voi oikein päästää nokakkain. Remmirähjäystä ei ole esiintynyt, pelkästään pientä huohotusta ja sitäkin kitketään pois parhaillaan.

Emä
Rakas äiti!

Isä
Eivät ole tiettävästi tavanneet, mutta voi olla ettei kohtaaminen välttämättä olisi niin lämmin kuin äidillä ja pojalla.

Sisko
Rakas sisko ja yksi parhaista leikkikavereista!

Veli
Rakas veli ja yksi parhaista leikkikavereista heti kun on ensin tehty selväksi, että Riki on se johtava osapuoli, hehe ;) Tulevat siis uroksina hienosti juttuun edelleen!

Suihku/kylpy/pesu
Pesty kerran pesästä lennon jälkeen. Ei nauttinut, mutta ei pistänyt hirveästi hanttiin. Kiipesi kerran emännän syliin kun shampoot pestiin pois, jolloin emäntäkin oli läpimärkä. Kiltisti kuitenkin oli koko toimituksen ja ikään kuin alistui kohtaloonsa.

Fööni
Ei ole niitä nautinnollisimpia asioita, mutta ei kovinkaan paljon vastaan laita. Kaikesta ei ole pakko tykätä, mutta kaikkea tulee sietää ;)

Imuri
Ei ole koskaan pelännyt. Jopa nukkuu keskellä olohuonetta vaikka emäntä höylää lattiaa muutaman metrin päässä.

Ruohonleikkuri
Hassu pörinäkone, mikähän se oikein on??? Parempi pysyä hiukan etäällä seuraillen mielenkiinnolla.

Ruoka
Ei ole ruokahullu. Syö kun on nälkä ja muutoin on tarkka linjoistaan. Suurinta herkkua ovat meetvursti ja lätyt. Antaa emännän ottaa ruuan pois, vaikka se olisikin kesken. Sama pätee luihin ym. herkkuihin. Toivottavasti tähän ei tule jatkossa muutosta. Toki ruoka saisi maistua ehkä inasen paremminkin, mutta ei nykyinen tilanne huono ole. Lihomaan Tomua ei kyllä saa varsinaisella ruualla, herkuilla kylläkin :D Tykkää että ruuassa on vaihtelua. Kuiva nappula ei maistu.

Koulutus
Tykkää touhuta, jos palkka on tarpeeksi hyvää. Kuuntelee kun emäntä on se mielenkiintoisin asia ympäristössä. Toistaseksi koulutussaldossa on näyttelykurssi, verijälkikurssi, arkitoko sekä satunnaiset teemakurssit.

Näyttelyt
Ei vielä se kivoin paikka. Pärjää kyllä hälinässä, mutta kehässä itsevarmuus katoaa (saattaa johtua hyvinkin emännän jännityksestä) Kaipaa vielä harjoittelua pöydällä. Hihnassa kulku menee hienommin, mikä osaltaan tulee Tomun rauhallisesta luonteesta. Vieraan ihmisen kosketus, eli tuomareiden kopeloinnit ovat se akileen kantapää. Treeniä siis!

Kaupunkiympäristö
Pärjää loistavasti ja ei arastele yhtään. On utelias seurailemaan muiden menoa.

Eläinlääkäri
Jännä paikka, mutta hyvin on toistaiseksi mennyt rokotuskäynnit sekä hampaiden poisto. Emännä jännitys saattaa vaikuttaa asiaan...

Lääkkeet
Syö jos ne on kätketty ovelasti esim. jauhelihan sisään.

Kynsienleikkuu/punkin poisto/ym. hoitotoimenpide
Hieman aristelee tassujaan joten kynsien leikkuuta mennään edelleen herkkujen voimin. Punkit antaa nipata pois tai haravoida ne turkista. Selälleen kääntäminen ei ole miehen mielestä kivointa, varsinkaan sen jälkeen kun takajalan nivusesta poistettiin yksi punkinpunkero. Antaa katsoa hampaat.

Hihna
Ei vedä hirmuisesti kurkku koristen, mutta jonkin verran kuitenkin. Tällä hetkellä työn alla on kytkeä veto pois taktiikalla "hihna kiristyy-emäntä pysähtyy-Tomu ottaa kontaktia-meno jatkuu". Valjaissa ei juurikaan vedä. Ja nykyään on siirryttykin pääasiassa valjaslenkkeihin.

Kakka
Se täydellinen kykkypaikka on löydyttävä!!! Hätätilanteessa kelpaa huonompikin paikka paremman puutteessa. 

Harjaus
En tiedä nauttiiko, mutta ei laita hanttiin. Odottaa rauhallisesti kunnes emäntä saa projektin päätökseensä.

Yksinolo
Pärjää hienosti jopa 10 tuntia yksin. Pääasiassa taitaa nukkua. Lisäksi emäntä askartelee ajankuluksi vessapaperikääröjä, kong-lelun herkuilla sekä muita ajanvietejuttuja. Ei ole tuhonnut yksinollessaan juuri mitään.

Sisäsiisteys
Tsek!

Nukkuminen
Vanhetessaan muuttunut aamu-uniseksi. Nukkuu aamupäivät ja huhtoo illat :D

Vesi
Kiertää lätäköt, mutta laahustaa yli jos on aivan pakko eikä pysty hyppäämään yli. Ei nauti vesisadekeleistä, mutta lähtee kyllä ulos. Ei ui saati mene veteen vapaaehtoisesti. Tyypillinen kippura ;)

Kissat
Ihmettelee kummia luiruhäntiä. Omistaa yhden kissaystävän naapurista, jonka korvat on pakko pestä. On siis sinut kissojen kanssa ja mielellään kiertää ne kaukaa mikäli kissa näyttää siltä ettei nyt juuri kaipaa koirakaveria.

Muut eläimet
Jänikset ja linnut ovat oikein haluttua riistaa. Samoin kärpäset. Hevoset ovat vaan ihmettelemisen arvoisia. Muita eläimiä ei ole päässyt läheltä näkemään.

Voimakkaat äänet
Ei juuri hätkähdä. Ainoa mitä nyt on säikähtänyt hiukan niin on äkkinäiset liukastumisäänet jäällä tai soralla (emännän syy kun kompuroi) ja maatessaan lattialla korva lattiassa kiinni kallioräjähdyksen kumahdus. Mutta on näistäkin palautunut muutamassa sekunnissa. Ei ole testattu vielä laukausvarmuutta.

Uusivuosi
Ei ole kokenut kuin yhden ja senkin jo muutaman viikon iässä, joten selvinnee muutaman kuukauden päästä mitä Tomu tuumaa paukuista.

Leikki
Aina valmis touhuamaan monta tuntia. Leikkii myös jonkin verran itsenäisesti, mutta suurimmaksi osaksi kaipaa jonkun kaverin mukaan leikkiin. Lempilelu taitaa olla pallot ja kaninkarvahiiret sekä pehmolelut.

Vapaana olo
Emäntä ei ole uskaltanut ja pystynyt päästämään kovin paljon vapaaksi, joten toistaikseksi ei ole varmaa pysyykö näköpiirissä. Harvat kerrat irti ollessaan tai irti hihnan kuitenkin roikkuessa kaulassa on pysynyt suht hyvin lähettyvillä. Veljensä kanssa kerran päässyt karkaamaan turhan kauas, mutta joukossa tyhmyys tiivistyy.

Juoksut
Tarkoittaa siis narttujen juoksuja. Ei ole vielä uikutellut perään, mutta saa nähdä iän karttuessa mitä tapahtuu. Aika rauhallisesti on toistaiseksi ottanut ja tyytynyt vain nuoleskelemaan pissoja, jota emäntä ei lenkillä salli. Juoksuisen nartun läsnäolo kuitenkin aiheuttaa pientä ryhdin kohotusta ja tarmokkuutta ;)

Tavarat
Kaikki siis mikä ei ole Tomun. Ei ole tuhonnut mitään isompaa. Yhden johdon, kaksi kengänpohjallista, vähän yhtä sängynjalkaa, tapettia, ikkunanpokaa, minikirjan ja muutaman vaatekappaleen on järsinyt. Voisi siis sanoa, että ihana pentu :) On siis vältytty suuremmilta ja kalleimmilta vahingoilta. Teini-ikää jatkaessa...

Tässä siis jotain mitä nyt mieleeni juolahti arkisia asioita. Näistä voisin päätellä, että aivan mahtava koira meillä perheessä asustaa :)

Persoonallinen, iloinen ja hassu tapaus, jolla on pikkusen myös omaa tahtoa ja pilkettä silmäkulmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti