Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

lauantai 20. lokakuuta 2012

Turuus

Voi kun ihanaa olla kotona taas! Kotonakotonakotonakotona!!! Olen ollut Tomun kanssa kaksi viikkoa reisussa. Itse kulutin työreissuissa suurimman osan ajasta ja Tomu taas vanhempieni luona hyvässä hoidossa. Kiitos heille! Ennen kuin pääsimme tänne kotisohvalle asti, osallistuimme Turun KV-näyttelyyn messukeskuksessa. Meillä jäi Heinolan erkkarista hieman hampaan koloon pöytäkäytös, joka muistutti lähinnä rodeoo. Noh siitä sisuuntuneena nyt sitten Turkuun treenasimme lähes päivittäin sanaa HAMPAAT, nosteltiin huulia ja sitten joko palkaksi makkaraa tai leikkiä. Ja ulos lähdettäessä tehtiin myös samaa, jotta tämä kopelointi olisi Tomulle positiivinen asia.

Ja näin kotisohvalta sanoen, olen tämän päivän suoritukseemme erittäin tyytyväinen. Toki Tomu jännitti vieläkin sitä kehätilannetta, mutta se vähenee ajallaan ja kokemuksella. Lisäksi tästä lähtien tulemme vähintää 1,5 h aikaisemmin paikalle, jotta sitä ns. isoa vahinkoa ei pääse sattumaan kehään :) *punastus*

Krhm, mutta paskat paskasta ;) Olen NIIN YLPEÄ meidän Herra Ujouteen, joka oli ja jäpitti pöydällä mallikkaasti. Toki sitten kun joskus koko näyttelytouhu alkaa olla rutiinia pojalle niin korjaillaan ne asennot kuntoon. Se miten Tomu antoi raskalaisen tuomarin Christian Jouanchicotin katsoa hampaat ja kopeloida muun kropan, sai minut hyppimään suoraan sanoen riemusta. Tomu ei pakittanut yhtään, rimpuillut yhtään, tipauttanut häntää yhtään eikä mitään muutakaan hölmöä yhtään! Voi että, kyllä se reippaan kuukauden verran hampaita katsoen on tehnyt ja tuottanut tulosta. Ja vielä me tästä jatketaan sillä seuraava koitos on jo viikon päästä Seinäjoella, jonne 9 shibaa on tulossa.

Ainiin, vielä ranskalaisen tuomarin arvostelun voisin kirjata tähän ylös.

"Correct bite. Very good construction. Long in body. Correct head. Weak in pastern. Very good chest for the age. Correct back angulation and tailset. Not in coat condition, but correct urajiro. Needs training in movement."

Hyvä arvostelu siis pojalle. Ranteita pyritään saamaan vielä tiukempaan kulmaan syöttämällä pojalle kananmunankuorta, raejuustoa sekä rustoluita. Toivottavasti ne tehoaisivat. Ja liikkuminen parantuu kun kokemusta saadaan lisää, jännitystä vähennettyä ja hiukan treenattua. Karvaa lähtee Tomulta nyt todella paljon, mutta toivottavasti olisi suht. karvallinen vielä marraskuun viimeiseen näyttelyyn, joka on Jyväskylässä.

Hyvillä mielin tästä eteenpäin ja huomenna shibaporukassa treenaamaan Mynämäelle :) Nähdään siellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti