Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

perjantai 21. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Viimein päättyi tämän vuoden viimeinen työpäivä ja nyt voin aloittaa perheen kanssa Jouluun rauhoittumisen. Tai ainakin yritämme, koska luvassa on vielä vaikka mitä, joulupipareiden, piparikuusien ja vanhempieni kodin virittämistä jouluiseen tunnelmaan. Joululahjat on onneksi hankittu ajoissa, joten niiden perässä ei enää tarvitse kauppaan rynnätä. Lahjojen joukossa taitaa olla vähän kippuraisenkin makuun olevia lahjoja, tietenkin ;) Ruokatarvikkeiden ja kukka-asetelmien perässä varmasti joudumme vielä kaupoille, mutta kuuluuhan se jouluun, kaupan kassajonossa 20 min jonottaminen ja tungoksessa vaeltaminen. Aivan ihanaa on myös se, että tänä vuonna emme varmastikaan joudu ihastelemaan kehä kolmosen varressa rehottavaa nurmikkoa vaan saamme nauttia (ainakin Tapaninpäivään asti) puhtaan valkeasta lumipeitteestä. Eiköhän laitetan nuo jäälyhdytkin valmistumaan kunhan tänään pääsemme vanhempieni luokse.

Kiitos siis tästä vuodesta kaikille ystäville ja tutuille, sukulaisille, perheille ja kippurakansalle sekä tietenkin teille lukijoille tästä vuodesta. Pitemmittä puheitta...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti