Kuvien kopioiminen ja lainaaminen ehdottomasti kielletty ilman lupaani! © Katja

torstai 14. helmikuuta 2013

Iloisia ystävänpäiväuutisia!

Terveystutkimuksista :)

Tomu pääsi (joutui) elämänsä ensimmäisiin virallisiin terveystutkimuksiin. Totesimme, että kimppatutkimustakin halvemmalla pääsimme Tampereen Nekalan Koira ja Kissa -klinikalla. Kuvautimme pojasta lonkat, kyynärät ja epävirallisesti selän. Lisäksi eläinlääkäri tunnusteli polvet ja kuunteli sydämen, vaikka sydänäänet olikin jo Raumalla vajaa kuukausi sitten kuunneltu virallisesti. Sydämestä ei kuulunut kummallakaan kerralla sivuääniä, joten sydänasiat pojalla on kunnossa.

Sitten muihin tuloksiin. Polvet ovat 0/0 ja melkein se oli odotettuakin, sillä polvet oli pentuaikana jo katsottu terveiksi lääkärissä käydessä. Eniten kannoin itse huolta muista. Turhaan kuitenkin :) Lääkäri sanoi niin kyynärien kuin lonkkienkin olevan terveen ja hyvän näköiset. Selkäkuvissakin oli siisti nikamarimpsu. Näin ollen siis lupaa hyvää. Toivottavasti vielä kennelliitossa ollaan lopullisessa lausunnossa samaa mieltä. Mutta aivan huippua, että Tomulla on näiden tutkittujen asioiden osalta kaikki hyvin :)

Vielä puuttuisi silmät, jotka varmaan käymme tutkituttamassa kevään tai alkukesän aikana. Sitten onkin virallista selkäkuvaa vaille tutkimukset tehtynä. Toki uusintatutkimuksia tullaan varmasti tekemään iän mittaan, mutta tämä lupaa jo hyvää jatkoa ajatellen. Tomu ei ehkä vielä osaa aavistaa, että näillä tutkimuksilla saattaa olla melkoisen hyvät seuraamukset ;) Niin kuin joskus aikojen alussa taisin mainitakin niin Tomuhan on minulla ja kasvattaja yhteisomistuksessa, jossa yhtenä ajatuksena on myös jalostuskäyttö.

Toivottavasti Tomu, rehellisesti sanottuna, pääsisi joskus tekemään miehen työn ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti